Onko kannet muutetuttu lyijyttömälle, ja jos ei, niin käytätkö korvaavaa lisäsinetta? Ei-vastaus jompaan kumpaa saattaa olla syynä. Eihän se venttiilin kantaminen ainakaan hyvää tee. Puristuspainemittauksella voisi jotain saada selville.Hese kirjoitti:
Näinköhän kenties tuhansia kilsoja kantanut pakoventtiili ehti aiheuttaa mitään ongelmia, eli sulkeutuukohan se enää tiiviisti?
Käsijarrusta teho pois
Jari Ala-Ilomäki
Nyt on sitten kuuppa katsastettu
Käsijarrun tehottomuus johtui vipujen kulumisesta, kuten Kabu arvioi. Vinkki oli kullan arvoinen, koska en välttämättä olisi tajunnut vipujen kuluneisuutta ilman sitä. Vipujen levityskynsiin kuluvat syvät lovet ovat niin "siistejä", että niiden voisi jopa kuvitella kuuluvan asiaan, jos ei ole aikaisemmin pitänyt kädessään kulumattomia vipuja. Minulla oli varastossa irrallinen taka-akselisto, josta Kabun neuvon ansiosta irrotin vivut. Eron kuluneen vivuston ja hyväkuntoisen välillä näkee heti.
Päästöt asettuivat nätisti kohdalleen, kun säädin venttiilit ja sytytyksen. Sytys oli aivan liian aikaisella ja yksi pakoventtiili kantoi pahasti. Seuraus oli, että kone päästi läpi liikaa palamatonta seosta. Luultavasti suurin syyllinen asiaa oli kantanut pakoventtiili. Säätöruuvia sai kääntää lähes kierroksen auki, että tuli välys.
Loppu hyvin, kaikki hyvin seuraavaksi vuodeksi. Ainoastaan se jäi ihmetyttämään, miten se yksi pakoventtiili oli päässyt kantamaan niin pahasti, kun kaikki muut olivat välyksissä.