900i kirjoitti:Noista olenkin lukenut ja tosi pahoja juttuja noi home asiat.
Miten nopeasti alkoi oireet? yms
Muistelen että vuosi asuttiin tuossa ennen kuin alkoi oireet. Kurkkukipua nuhaa ja välillä korvakipua oli, tämä kierre jatkui kokoajan. Kunto meni ihan totaalisesti alas, ei meinannut kauppakasseja jaksaa kantaa parkkipaikalta asunnolle.
Keuhkoputkia ahdisti joka ponnistuksessa. Puhallusarvot tippui 450 lukemille. Joskus aiemmin koemielessä puhalsin helpolla tuon mittarin pohjaan max tais olla 700 tai 750.
Taloon tuli remontti tuolloin ja kuulin remonttimiehiltä, että kylpyhuoneista on löytynyt kosteusvaurioita. Kyseessä siis oli kerrostaloasunto. Isännnöitsijä ei koskaan puhunut mitään homeesta, mutta kustanti muuton toiseen asuntoon remontin tieltä.
Olisi pitänyt vaatia korvaukset asiasta. Mutta ei tuolloin jaksanut edes ajatella sellaista.
Muuton jälkeen kohtapuolin puhallusarvotkin palasi normaaliin ja sain taas mittarin pohjaan.
Vähän harmitti silti, kun vuosien punttitreenit meni hukkaan. Tulokset putosi älyttömästi sairastelun aikana.
Viime vuonna treenasin jonkun aikaa, mutta loukkasin töissä itseni ja treenit loppui taas pitkäksi aikaa. Sairauslomaa en tuolloin ottanut, vaan hammasta purren kävin töissä. Lääkäri kielsi harjoittelun, ettei vamma pahenisi .Viime vuoden vamma sitten leikattiin tänä keväänä.
Nyt jo tuntuu siltä, että kohta aloitan taas treenit. Mutta taas se on vaan aloitettava melkein alusta. Kyllä terveyttä ja hyvää kuntoa arvostaa sairastamisen jälkeen.