Ehdottomasti olen sitä mieltä näitä "pikku-miittejä" voisi järjestää useammin. Ei aina tarvitse olla niin virallista, tulkoot paikalle ken ehtii ja katsotaan sitten mitä tehdään. Hyvin ne potkijaiset sujuu vaikka paikalla olisi vain kaksi henkilöä.
Voisi sitä näin kesän kynnyksellä yrittää sopia jotain vaki aikoja, esim kerta kehtee viikkoon tai jotain. Ehdotuksia ajan ja paikan suhteen?`
Rusa on ihan hyvä mesta, mutta mitään suurempaa poppoota ei sinne kerralla mahdu. Lisäksi yliajamisen riskin teini-dextereiden taholta on todellinen
Tästä päähänpistosta olivat tietoisia ainakin ne, jotka roikkuvat klubin chatissä. Tarkoitus oli tavata paden kanssa mutta asiasta sovittaessa 2.3T sport kysyi, saako tulla myös paikalle. Toki mukaan huolittiin sitten muitakin mutta ei tuosta viitsinyt topiccia viime tingassa aloittaa.
Tämä topicin alla voidaan sopia hieman isomman poppoon yhteispäätöksellä esim. joka toinen viikko tietyssä paikassa tapahtuvasta renkaanpotkijaisista. Ehdotuksia, ehdotuksia!
Kerta muut eivät rohkene peliä avata, niin ehdotetaan joka toista perjantaita. Ensimmäinen ehdotus paikaksi tuo Ruskeasannan Shell kunnes tulee parempi ehdotus(ja suurempi poppoo). Eli perjantai 16.4 klo.20.00 -> ? Kommentoikaa!
CC Aero kirjoitti:Kerta muut eivät rohkene peliä avata, niin ehdotetaan joka toista perjantaita. Ensimmäinen ehdotus paikaksi tuo Ruskeasannan Shell kunnes tulee parempi ehdotus(ja suurempi poppoo). Eli perjantai 16.4 klo.20.00 -> ? Kommentoikaa!
Veikkaa että perjantai ei ole kovin hyvä päivä, kun ottaa huomioon että kohta alkaa mökkikausi. Suosittelen jotain muuta arkipäivää, esim torstai tai miksei yhtä hyvin tiistai/keskiviikko.