Muorille NG900 Saabi?

Ensimmäinen uuden ajan malli. Vuodet 1994-2003.
Minuteman
"Hölösuu"
Viestit: 4597
Liittynyt: Ma Syys 04, 2006 09:00
Paikkakunta: Suomi

Muorille NG900 Saabi?

Viesti Kirjoittaja Minuteman »

Tapahtuipa tuossa pari päivää sitten niin että Äitimuori hajotti kauppakassinsa Honda Civicin. Tässä jo pitkään olen yrittänyt usuttaa hankkimaan turvallisempaa autoa kuin tuo ritsa ja nyt ikäänkuin koitti tilaisuus. Lainasin Tonnaria hälle siksi aikaa kun selviää mistä uusi auto tähän hätään, ja nyt kun tuo on vähän enemmän Saabilla päästellyt niin mielipide on jo hieman muuttunut, vaikka ennakkoluulot olivat kovat ja edellinen Saab-ajokokemus 70-luvun 99:stä silloin joskus, en toki tarkoita että 99 huono olisi, naisen ranteille vaan varmasti raskas.

Ainoa mistä vähän valitti oli Tonnarin isohko koko ja tietenkinhän se tuntuu siltä Hondan jälkeen. Kuitenkin ajattelin että eiköhän NG900 olisi sopivasti näppärämpi pienehkölle naisihmiselle?

Kysyisinkin että millämuodoin kehuisin kun itsellä ei ole NG900:sesta kokemusta, kuitenkin se olisi sopivamman kokoinen sekä tukeva ja turvallinen. Mihin kulutus suurinpiirtein sijoittuu vapareissa, turbolle on taas ennakkoluulot esteenä?

Kehukaa Saabejanne Arvon Raati, poimin parhaat palat, niin ja tietenkin heikot kohdat mitä kannattaa katsoa :)
Muksu
"Hölösuu"
Viestit: 1081
Liittynyt: Su Touko 30, 2004 19:19
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Muksu »

Tavaratila ja sen muunneltavuus ovat auton kokoon nähden aika hyvät ja kauppakassille ruhtinaalliset 8)
Vetokoukku on brutaalin miehen peruutustutka

Volvo V50, 2012
Psychocowboy
"Hölösuu"
Viestit: 2937
Liittynyt: To Huhti 01, 2004 12:02
Paikkakunta: H:ki - J:kylä

Viesti Kirjoittaja Psychocowboy »

No mitä emäntä on moista kehunut niin
-mahtuu viisi akkaa pelikamoineen sujuvasti viikonlopun turneelle
-Ei tarvitse pelätä talvella mitään ihme kiemuroita
-Ei tarvitse pelätä muita "isoja" autoja
-Yllättävän ketterä parkkihallissa
-Aina lähtee käyntiin talvellakin ilman tolppaa

Ja lopuksi kaverin rouvan huudahtus kun lainasina autoa päiväksi (ei taida enään liittyä sinun tapaukseen :wink: ): "Herranjestas! tännehän mahtuis kahdet vaunut. Ei meidän T*****an vaan mahdu"
Born to be wild, paitsi kotona
#2288 ex 9-3t -01,ex 9-5 2.0t Wagon -05 ex NG900S 2,3i Talladega -97
Nyt Volvo V70 D4 -15, varalla 206 pögötti. Saab edelleen haaveissa....
Frostgrey
"Hölösuu"
Viestit: 3724
Liittynyt: Ma Touko 26, 2003 22:05
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Frostgrey »

Porukat vaihtoivat kesällä liki 400tkm ajetun ogsatkun alle 100tkm ajettuun -00 9-3 vapariin. Voit vaan äiteen ilmeen arvata :wink:

Ei ole muita kun kehuja kuulunut. Todellakin iso takalaatikko, hyvä ajaa, kuluttaa vähän(n. 7l matka-ajossa), sekä todella ärhäkkä vanhaan satkuun(16Vi) verrattuna.

Eli voin kyllä itse ainakin suositella, varmasti tuolla vaparilla kerkeää ihan hyvin.
Saab 9-3 TTID Vector 2008
Zebe
"Viggen"
Viestit: 632
Liittynyt: Ti Marras 02, 2004 21:58
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Zebe »

Mutsille hommattiin kanssa NG 2.0i minun painostuksesta ja hyvin tuo on sillä tykänny ajella ja hyvä peli muutenkin. Ei varmasti ole paha vaihtoehto ja on ihan ok ajaa. Ainoastaan termostaatin olen tuohon vaihtanut ja vetarin stefa olisi vaihdon tarpeessa.. Jotain pikkunäpräämistä mutta lujan oloinen vehje. :)
TST
"Tuplakaasari"
Viestit: 85
Liittynyt: Ti Maalis 22, 2005 19:07

Viesti Kirjoittaja TST »

Morjens. Meillä oli viitisen vuotta -97 900 2.0 (130-215tkm) ja tykättiin kai autosta, sillä nyt on muutama kuukausi ajeltu -99 9-3:lla (31tkm-...). Turboa ei omiin kiireisiimme ole katsottu tarpeelliseksi, vaan haettu vain hyvää käyttöautoa ja 2-litrainen vapari on ollut ihan riittävä meille. Vaimo ei tykännyt ng:ssä jäykähköstä kytkimestä (vaijeri) eikä herkästä ohjauksesta. Tässä 9-3:ssa kyseiset "viat" on korjattu ja nyt ei ole ollut paremmalla puoliskollakaan mitään valittamista auton suhteen. Alustahan ilman madalluksia on näissä hiukan "joustava", mutta siihenkin on tottunut.


-Tarmo
Minuteman
"Hölösuu"
Viestit: 4597
Liittynyt: Ma Syys 04, 2006 09:00
Paikkakunta: Suomi

Viesti Kirjoittaja Minuteman »

TST kirjoitti: Alustahan ilman madalluksia on näissä hiukan "joustava", mutta siihenkin on tottunut.


-Tarmo
Alusta saakin olla mieluummin joustava, tuo Muori kun asuu maaseudulla missä tiet ovat mitä ovat, ja hirviä on runsaasti minkä vuoksi juuri Saabi olisi omiaan. Mites tämä malli on kehittynyt noin niinkuin alkupäästä lähtien, eli onko mitään "lastentauteja" mistä olisi hyvä olla tietoinen autoja katsellessa?

Ja kiitoksia jo nyt että viitsitte jeesata, eiköhän Muori saada "käännytettyä" Saabistiksi, ainakin kommentit Tonnarista on olleet positiivisia ja ennakkoluulot pitkälti karisseet :)
Avatar
Eski
"Saabisti"
Viestit: 6669
Liittynyt: Ma Touko 05, 2003 08:56
Paikkakunta: Keski-Suomi

Viesti Kirjoittaja Eski »

GM900:n tyyppivikoja on käsitelty täällä satoja kertoja, joten hakua kannattaa käyttää... Tässä muutama perusjuttu:

-venttiilinvarren tiivisteet nousevat pois paikaltaan
-ovien alareunat ruostuu
-etujouset katkeaa
-vaihteiden kytkeytyminen takkuaa

Nämä vaivaavat erityisesti vanhempia vuosimalleja (94-95), joten sellaista en itse ostaisi ainakaan äitimuorille :D

Eski
Zebe
"Viggen"
Viestit: 632
Liittynyt: Ti Marras 02, 2004 21:58
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja Zebe »

Ei se NG:n alusta kyllä kovin löysä ole, ainakaan tossa mutsin autossa. Valittaa että meinaa paikat pudota hampaista kun on niin kova, toisin kuin Patonki 406 mikä oli ennen... Löysyyden huipentuma. :)
Poy
"Hölösuu"
Viestit: 1319
Liittynyt: Ke Tammi 05, 2005 21:30
Paikkakunta: Oulu

Viesti Kirjoittaja Poy »

Ainakin joskus kun vielä omistin OG900, niin vertasin kaverin Hondan (en muista mallia) vakuutusmaksuja Saabin vakuutusmaksuihin, niin mulla oli pienemmät vaikka asuin isommassa kaupungissa.
Ex: OG9-5 -07 Aero, OG9-3 -99, OG900 -86
Minuteman
"Hölösuu"
Viestit: 4597
Liittynyt: Ma Syys 04, 2006 09:00
Paikkakunta: Suomi

Viesti Kirjoittaja Minuteman »

No joo, ilmeisesti Tonnari teki tehtävänsä, sunnuntaina mennään kuruun katsomaan ja koeajamaan, ja ehkä hieromaan kauppoja tuosta http://www.nettiauto.com/viewVehicle.php?id_car=949143

Katsastus on kakkosella mutta putiikki lupasi hoitaa katsastuksen ennen mahdollisia kauppoja.
Muksu
"Hölösuu"
Viestit: 1081
Liittynyt: Su Touko 30, 2004 19:19
Paikkakunta: Kerava

Viesti Kirjoittaja Muksu »

Minuteman kirjoitti:No joo, ilmeisesti Tonnari teki tehtävänsä, sunnuntaina mennään kuruun katsomaan ja koeajamaan, ja ehkä hieromaan kauppoja tuosta http://www.nettiauto.com/viewVehicle.php?id_car=949143

Katsastus on kakkosella mutta putiikki lupasi hoitaa katsastuksen ennen mahdollisia kauppoja.
Jännä väriskaala, kun on harmaa sisustus, mutta beiget nahkapenkit. Onkohan joku päivittänyt matkan varrella, jos on tullut nahkajakkarat tarjolle. Auto näyttää varsin siistiltä ja on vieläpä loppupään vuosimallia.
Vetokoukku on brutaalin miehen peruutustutka

Volvo V50, 2012
Minuteman
"Hölösuu"
Viestit: 4597
Liittynyt: Ma Syys 04, 2006 09:00
Paikkakunta: Suomi

Viesti Kirjoittaja Minuteman »

Tuota väriasiaa vähän itsekin ihmettelin, ja kun nuo ei oikein kuvissa näytä ihan beigeiltäkään eikä harmailtakaan. Myös tuo takaviistosta repsikan puolelta otettu kuva näyttää kyljen kumman sumuisena. No, paikanpäällä näkee mikä on autojaan.[/i]
TT
"Turbo"
Viestit: 241
Liittynyt: Ke Elo 06, 2003 09:49
Paikkakunta: Vantaa

Viesti Kirjoittaja TT »

Hommasin myös muutama vuosi sitten vanhemmilleni vähän yli 100tkm ajetun vm97 NG900 turbo talladegan automaatilla ja mitään muuta valitusta autosta ei tullut kuin tylsä ulkonäkö ja löysä alusta, mutta sekin "korjattiin" uusilla jousilla ja iskareilla.

Mitään oikeita vikoja ei kolmen vuoden aikana ole ollut eli näyttäisi tuo NG900 olevan aika huoleton peli.
9-3 Aero -01
Minuteman
"Hölösuu"
Viestit: 4597
Liittynyt: Ma Syys 04, 2006 09:00
Paikkakunta: Suomi

Viesti Kirjoittaja Minuteman »

No minä en (onneksi) maksa autoa vaan toimin tässä lähinnä eminenssinä ohjaamassa valintaa oikeaan suuntaan, pakko oli puuttua asiaan kun hää alkoi höpistä jollain tutulla tiedossa olevasta Pösöstä. Edellinen suorittamansa autokauppa oli tutulta leskirouvalta joskus 80-luvulla ostamansa Skoboda 120, jossa kone laukesi ajossa heti kun painoi kaasun pohjaan :lol:
Vastaa Viestiin