Aika monilla vanhan auton (Saabinkin) omistajilla tuntuu olevan tarvetta näihin hitsaustaitoihin. Minäkään ei vielä pari vuotta sitten tiennyt asiasta muuta, kuin sen mitä aikanaan yläasteen puutöissä opetettiin. Sitten rupesi omastakin yli 20-vuotta uskollisesti palvelleesta ratsusta löytymään ylimääräisiä tuuletuskanavia.
Ekat löydökset takapyöräkotelosta hitsautin ammattitaitoisella sivutoimisella, ja totesin touhun olevan turhan arvokasta. Seuraavaan katsastukseen oli sitten vuosi aikaa, ja järki jo hieman epäili, ettei ne reijät tulevaisuudessa ainakaan vähene. Tuttavapiirissäkään ei ollut ketään alasta ymmärtävää lähietäisyydellä. Siispä ostin aiheeseen liittyvää kirjallisuutta (Alfamerin hitsaus ja korikorjauskirjat), ja menin paikallisen kansalaisopiston metallityökurssille. Kurssin vetäjälle sanoin lukukauden tavoitteena olevan oppia hitsaamaan ja tekemään tarvittavat peltipaikat mahdollisine taivutuksineen. Siinä meni sitten kerran viikossa 3 tuntia mukavasti oppien niin kaasu- kuin mig-hitsauksenkin perusteita, sekä muita metallitöiden alkeita. Tulipa siinä sitten tehtyä autopukkeihinkin Saabin omiin nostokohtiinkin sopivat osat. Olisi nuo perusteet varmaan tullut opittua pelkästään kirjoistakin ja kokeilemalla, mutta moni asia olisi jäänyt myös oppimatta ammattitaitoiselta opettajalta ja muilta kurssilaisilta.
Seuraavassa katsastuksessa löytyneet reiät hitsasinkin sitten jo itse. Oman hitsin ja pullon hankinta tietenkin rahallisesti hirvitti, mutta laskeskelin hinnan tulevan takaisin jo parin kolmen korjauskohteen jälkeen, jos sitä vertaa ostettuun työhön.
Tällä tavalla sain oman tunnearvoisen ratsuni pysymään edelleen palveluksessa. Ja koripaikkauksia tehdessä se tunnearvo ei ainakaan laskenut. Kaikkea sitä tuleekin tehtyäkin monen mielestä jo ikälopun arvottoman romun eteen

.