HM kirjoitti:Monesti sitä on liikenteessä miettinyt, että mitä hyötyä siitä ohittelusta muuta hyötyä on kuin se, että on perillä minuutin tai muutaman aikaisemmin.
Halvemmaksi ei ainakaan ajo muutu. Bensaa kuluu enemmän ja turhia vaaratilanteita syntyy... ja ne sakot, kun lämähtää.
Turhia vaaratilanteita syntyy myös siitä, että körötellään alle sen nopeusrajoituksen ja lähdetään kiihdyttämään heti kun tie muuttuu leveämmäksi tai ohituskaistoja ilmestyy.
Ja pidemmällä matkalla kyllä tuo "muutama minuutti" on huomattavan paljon enemmän. Toiseksi se on suunnattoman ärsyttävää hinata jonkun perässä joka jynssää 77km/h 80km/h-alueella.
Mieluummin maksan bensakuluja 50c enemmän kuin että menetän mielenterveyteni
HM kirjoitti:Monesti sitä on liikenteessä miettinyt, että mitä hyötyä siitä ohittelusta muuta hyötyä on kuin se, että on perillä minuutin tai muutaman aikaisemmin.
Halvemmaksi ei ainakaan ajo muutu. Bensaa kuluu enemmän ja turhia vaaratilanteita syntyy... ja ne sakot, kun lämähtää.
Onhan se näinkin mutta on todella rasittavaa ja polttoainetta tuhlaavaa ajella sellaisten kuskien perässä, jotka pumppaavat nopeuttaan sallittuun, sitten ikäänkuin nukahtavat ja vauhti hiipuu, kunnes taas herätään ja kaasutetaan siihen sallittuun, plus sitten vielä usein tuo ohituskaisojen kohdalla tapahtuva äkillinen riehaantuminen joka kestää sen ohituskaistojen ajan.
Siinä hemmetin pumppaamisessa sitä polttoainetta vasta kuluukin.
Viimeksi perjantaina tuli mietiskeltyä kun oli itsellä kiire reilun sadan kilsan päähän hakemaan komponentteja, oli ns. nyt tai ei koskaan lähtö. Yleensä neula 90-100km/h välillä mutta hiljasella ja pitkällä satasen alueella, kieltämättä välillä 130km/h max muutaman kilsan ajan (en harrasta tuota muun liikenteen seassa). Liikenteen takia tulikin sitten ajettua välillä taas 80km/h ja taajamissa luonnollisesti rajoitusten mukaan.
Kotiin päin ajaessa pidin neulan tasaseen siinä 90-100km/h nurkilla, hidastaen tietty taajamissa, kun näytti mennessä syöneen ihan kiitettävästi.
Katsoin merkinnöistä että taisin kokonaisen kahdeksan minuuttia tuolla menolla säästää.
HM kirjoitti:Monesti sitä on liikenteessä miettinyt, että mitä hyötyä siitä ohittelusta muuta hyötyä on kuin se, että on perillä minuutin tai muutaman aikaisemmin.
Halvemmaksi ei ainakaan ajo muutu. Bensaa kuluu enemmän ja turhia vaaratilanteita syntyy... ja ne sakot, kun lämähtää.
Onhan se näinkin mutta on todella rasittavaa ja polttoainetta tuhlaavaa ajella sellaisten kuskien perässä, jotka pumppaavat nopeuttaan sallittuun, sitten ikäänkuin nukahtavat ja vauhti hiipuu, kunnes taas herätään ja kaasutetaan siihen sallittuun, plus sitten vielä usein tuo ohituskaisojen kohdalla tapahtuva äkillinen riehaantuminen joka kestää sen ohituskaistojen ajan.
Siinä hemmetin pumppaamisessa sitä polttoainetta vasta kuluukin.
En voi väittä tuohon vastaan. Itseä vituttaa suunnattomasti nuo pumppaajat koska se häiritsee omaa ajoa turvaväleistä huolimatta. Samaten ne jotka ajelevat uudenkarheilla "audeillaan" edelle ja jäävät keulalle roiskimaan kiveä... noihin tosin tulee tätä nykyä himmattua väliä eikä pidettyä pitkiä päällä tai survaistua ohi
viimeisen parin kk:n aikana 8000km ympäri keskisuomea työn puitteissa ajaneena on nähnyt monenlaista,,
ärsyttävimmät tapaukset ovat,,
kuskit jotka päästää meneen aina alle rajoituksien,,
100:n alueella mittari 90 ym,,
tänäänkin oli monta kyseistä tapausta,,enkä jaksa kauan katella sitä,,
ajaa sellaisen perässä, joka ei kerta kaikkiaan osaa ajaa vakio nopeudella,,
ite ohitan kyselemättä tuollaiset,,
mersu kuskit jotka sivutieltä tullessaan näkee tulevan auton, mutta eikun ihan väkisellä eteen vaan, tyyliin mulla on MERSU,,
ja sitten ite joutuu tekeen sen takia melkein nenä lasiin jarrutuksen,,
toimenpiteenä torvea enste niin v******i ja sitten ohi,,
mitä poliiseihin tulee,,
niin on aika hävytöntä että sakotetaan heti hetkellisestä ylinopeudesta,,
vaikka se on turvallisin tapa ohittaa,,ja samaan aikaan ne alle rajoituksen köröttelijät saa "teiden ritari"tarran ja taputuksia?
kyllä mun mielestä mulla on oikeus ajaa mitä kyltit näyttää,,vai onko se hukkunu jonnekin,,?
vaikka ajan keskimäärin aikalailla rajoitusten mukaan(+10km/h)
jää silti 100km lenkin keskinopeus monesti alle 70km/h!!
ja sitten kuitenkin kytätään vain sitä hetkellistä nopeutta?
kyttien maalaisjärki on välillä aika paitsiossa,,mitä joutunu raataamaan
herrojen kanssa,,
koko touhu monesti rinnastettavissa laillistettuun ryöstämiseen ja valtion päivän budjetti vajeeseen,,
niitä jotka kiihdyttää kun yrität ohittaa ei ole juuri tullut vastaan,,mutta niitä kyllä jotka sen jälkeen kun olet ohittanut, liimautuu suorastaan perään kiinni,,
no,,onneksi 95:nen on aika jees maantie ajossa,,siitä ei pääse mihinkään,,!!
Viimeksi muokannut kampsa, Su Touko 27, 2007 16:51. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
kampsa kirjoitti:
ärsyttävimmät tapaukset ovat,,
kuskit jotka päästää meneen aina alle rajoituksien,,
100:n alueella mittari 90 ym,,
tänäänkin oli monta kyseistä tapausta,,enkä jaksa kauan katella sitä,,
Ohi pääsee yleensä suht helposti jos sitä jonoa ei ole syntynyt kilometri kaupalla.
kampsa kirjoitti:
mitä poliiseihin tulee,,
niin on aika hävytöntä että sakotetaan heti hetkellisestä ylinopeudesta,,
vaikka se on turvallisin tapa ohittaa,,ja samaan aikaan ne alle rajoituksen köröttelijät saa "teiden ritari"tarran ja taputuksia?
kyllä mun mielestä mulla on oikeus ajaa mitä kyltit näyttää,,vai onko se hukkunu jonnekin,,?
vaikka ajan keskimäärin aikalailla rajoitusten mukaan(+10km/h)
jää silti 100km lenkin keskinopeus monesti alle 70km/h!!
ja sitten kuitenkin kytätään vain sitä hetkellistä nopeutta?
kyttien maalaisjärki on välillä aika paitsiossa,,mitä joutunu raataamaan
herrojen kanssa,,
koko touhu monesti rinnastettavissa laillistettuun ryöstämiseen ja valtion päivän budjetti vajeeseen,,
niitä jotka kiihdyttää kun yrität ohittaa ei ole juuri tullut vastaan,,mutta niitä kyllä jotka sen jälkeen kun olet ohittanut, liimautuu suorastaan perään kiinni,,
no,,onneksi 95:n steg 3:n rojuilla selvittää monta kiperää tilannetta,,
ja auto on aika jees maantie ajossa,,siitä ei pääse mihinkään,,!!
Noniin, nostahan housut ylös ja niistä nenäs.
Saab ng900 2.0T, ajettu 321 123km.
Bochps penkissä 143 hp.
Raimo Miettinen kirjoitti:Ohi pääsee yleensä suht helposti jos sitä jonoa ei ole syntynyt kilometri kaupalla.
Miten jonon pituus vaikuttaa ohittamiseen? Ainakin minä painan samalla ohituksella ohi useammasta kerralla.
Kilometrin jonoa on ikävä ohittaa jos välit ovat liian pieniä.
Toki teholla voi kompensoida kaikenlaisia puutteita mutta näkyvyyttä eteenpäin sillä on vaikea luoda. Joskus on tullut ohitettua neljän rekan letka kerralla koska henkilöauto ei vain sopinut niiden väleihin. Perässä roikkuminen, ilman ohitusaikeita, on aika ihmeellistä touhua
Eniten minua on ruvennut häiritsemään nämä ennakoivat kuskit jotka estävät kääntyvien menemisen omista valoistaan, hidastamalla ennen kuin kääntyvien kaista alkaa. Toinen ärsyttävä tapa on hiljentää melkein pysähdyksiin ennen kääntämistä. Ei se auto kaadu, vaikka se liikkuisi kun kääntää ratista.
Raimo Miettinen kirjoitti:Ohi pääsee yleensä suht helposti jos sitä jonoa ei ole syntynyt kilometri kaupalla.
Miten jonon pituus vaikuttaa ohittamiseen? Ainakin minä painan samalla ohituksella ohi useammasta kerralla.
-Joutuu nostamaan nopeutta laittomaksi, että kerkiää suoralla kaikkien ohitse.
-Useamman ohittaminen samalla kertaa kiellettyä?
-Ohituskulkuneuvona tehoton japsikiulu.
-Jonossa ei ole tilaa puikata väliin ohituksen jälkeen.
Jos ajaa 10km/h ylinopeutta ja se ei riitä sielä takana olevalle. Kyllä tympii ku ei ne osaa ohittaa !, monet roikkuu niin persees kiinni 50-80 alueilla että ei edes näe takana olevan valoja.
Mimmi kirjoitti:
Miten jonon pituus vaikuttaa ohittamiseen? Ainakin minä painan samalla ohituksella ohi useammasta kerralla.
-Joutuu nostamaan nopeutta laittomaksi, että kerkiää suoralla kaikkien ohitse.
-Useamman ohittaminen samalla kertaa kiellettyä?
-Ohituskulkuneuvona tehoton japsikiulu.
-Jonossa ei ole tilaa puikata väliin ohituksen jälkeen.
1 ylinopeussakko on tullut saaduksi ohitustilanteessa (20.8-2002 hinta 115e).
Ei ainakaan laikipykälien mukaan.
En aja kierrätetyllä sardiinipurkilla.
En jää jonon keskelle.
-Ei yhtään sakkoa
-Ei ole kiellettyä
-Tällä hetkellä on (vain 170hv)
-Välillä tuntuu, että joustava liikenne on Suomessa kiellettyä. Eli ajetaan tappituntumalla, eikä varmasti anneta tilaa. Kokemusta on aika monesta maasta, mutta ainoastaan kotimaassa liikenne ns. takkuaa.
Se on tommosissa ohitustilanteissakin pikkasen poliisin kannalta huono alkaa tutkimaan oliko asia näin vain noin, ja joka tapauksessa, tuli rikottua lakia ylinopeudella. Tuolla liikenteessä on niin monenkirjavaa selitystä missäkin pysäytystilanteessa ettei sedillä ole kiinnostusta alkaa siinä miettimään antaakko sakko vai ei kun tutkassa on lukema tai selvä havainto että keltasilla mentiin ohi tai...
Jos ohi piti kaahata sataakolmeekymppiä, niin voi suoraan kysyä oliko ohitus ylipäätään tarpeellinen.
Viimeksi muokannut HM, Pe Touko 25, 2007 20:41. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Raimo Miettinen kirjoitti:
-Joutuu nostamaan nopeutta laittomaksi, että kerkiää suoralla kaikkien ohitse.
-Useamman ohittaminen samalla kertaa kiellettyä?
-Ohituskulkuneuvona tehoton japsikiulu.
-Jonossa ei ole tilaa puikata väliin ohituksen jälkeen.
Tämä ei tosiaan ole provoa mutta kerrompa tyhmänä omat kokemukset:
Omalle kaistalle palatessa on nopeus aina 160-180 ja jarruttelua...
Eipä ole kiulua
Jonossa ei saa peitellä mahdollisuutta kaverin palata omalle kaistalle-> rangaistava teko (maksettu)
Kovin on pieniä Teidän sakot mitä olette saaneet . Tai sitten olen vaan itse niin tyhmä [/b]
Born to be wild, paitsi kotona
#2288 ex 9-3t -01,ex 9-5 2.0t Wagon -05 ex NG900S 2,3i Talladega -97
Nyt Volvo V70 D4 -15, varalla 206 pögötti. Saab edelleen haaveissa....
Aamulla hain kortin Poliisiasemalta. Pitänee juhlistaa asiaa nollaamalla DI/APC
Pitää ruveta olemaan tarkempi perässä roikkuvien golffien suhteen. Ei niillä kytilläkään voi olla puhtaita jauhoja pussissa, kun naamioituneena ajelevat ja vieläpä ylinopeutta.
puu kirjoitti:Aamulla hain kortin Poliisiasemalta. Pitänee juhlistaa asiaa nollaamalla DI/APC
Pitää ruveta olemaan tarkempi perässä roikkuvien golffien suhteen. Ei niillä kytilläkään voi olla puhtaita jauhoja pussissa, kun naamioituneena ajelevat ja vieläpä ylinopeutta.
Muista nyt, että pakettivolgari pysähtyy ylinopeudesta turbosaabia paremmin, turvallisemmin ja vakaammin, kun viisivuotias saparopää tikkari suussa hyppää pihasuojatieltä kehä III:lle