potkuhousu kirjoitti:Sveitsissä saat ankarat sakot jos ei päästä suojatielle pyrkivää ylittämään katua esteettömästi. Sama systeemi olis hyvä täällä Suomessakin. Parkkisakotkin ulkomaalaisille autoille on 200 CHF eli noin 150 eur eli siitä voi päätellä miltä tuntuu maksaa 300-400 frangia sakkoa jalankulkijan estämisestä

Hassu maa...
Sakkojen tuntuva korotus voisi auttaa, mutta luultavasti vain hetkellisesti..täälläpäin kun tuo kaupunkiliikenteen valvonta päivisin on lähes olematonta. Virkavalta keskittyy ennemmin 10-15 kmh:n ylityksiin maanteillä

.
Kenties valvontakameroita onnettomuusalttiiden suojateiden vierelle? Jalankulkijat sitten ilmoittaisivat poliisille ajan ja paikan, milloin läheltä piti tilanne kävi ja virkavalta kelaisi tapahtuman nauhalta. Olisipa konkreettinen todiste tapauksesta.
Aero97 kirjoitti:
Tuo on tuttua toimintaa Savonlinnassa. Erään kerran Sokoksen kohdalla olin ylittämässä katua monen muun jalankulkijan kanssa. No yksi Lada ajoi vaan ja kopsautti meikäläistä polveen. Kokonaan alle jääminen oli vähästä kiinni. Vaan eipä Lada pysähtynyt sittenkään, eikä kukaan hoksannut rekkareitakaan kattoa.
Savonlinnassa on muuten keskustassa muutaman suojatiet aika huonosti sijoitettuja, suojatie ja sille hyppäävät jalankulkijat tulevat autoilijalle eteen joskus vähän yllätyksenä. Etenkin kesäaikaan kun turisteja liikkuu paljon pääkatua pitkin pääsee noita tilanteita syntymään.
Ei muuta kun tervetuloa Savonlinnaan, sairasloma taattu

.
Emäntä heitti toteutuskelpoisen ajatuksen: Otetaan vanhat lastenrattaat ja täytetään ne tiiliskivillä. Sitten vaan työntelemään pitkin suojateitä ja jos sattuu auto tulemaan liian lähelle, tyrkkää rattaat auton kylkeen

.
Tosin poliisille voisi olla selittämistä, miksi lastina on tiiliskiviä..
Vielä itse kaupungin oudosta säästötavasta..Koko kevään ajan suurin osa katuvaloista on ollut iltaisin / öisin sammuksissa. Kiva perjantai -tai lauantai-iltana arpoa, minkä kulman takaa joku humalainen hoipertelee keulan eteen.
Luultavasti säästökampanja jatkuu niin pitkään, kunnes joku jalankulkija kuolee tai loukkaantuu vakavasti.