Vilkku vasemmalle ei pysy päällä
Vilkku vasemmalle ei pysy päällä
Havaitsinpas tällaisen ongelman eilen päivällä, kun lähdin autolla ajamaan. Vilkku vasemmalle ei siis pysy omin avuin päällä, vaan viikseä täytyy pitää asennossa, jotta toimii. Oikealle toimii normaalisti.
Aikaisemmin vilkku on toiminut niinkuin pitääkin, eli ongelma tuli aivan yhtäkkiä.
Tarkemmin tutkiskeltuani näyttäisi siltä, että viiksi olisi jotenkin siirtynyt ja ratin alapuolinen kotelo tulee tielle ennen kuin viiksi on tarpeeksi alhaalla, jolloin se ei siis pysy päällä.
Vaan saako tuota viikseä säädettyä jostain vai kokeillaanko ihan raa'asti kolota tuota koteloa vähän lisää?
Pitää vielä ensin koittaa irrottaa se kotelo, jotta voin testata johtuuko edes siitä, mutta siltä näyttäisi.

Re: Vilkku vasemmalle ei pysy päällä
akyttala kirjoitti:Havaitsinpas tällaisen ongelman eilen päivällä, kun lähdin autolla ajamaan. Vilkku vasemmalle ei siis pysy omin avuin päällä, vaan viikseä täytyy pitää asennossa, jotta toimii. Oikealle toimii normaalisti.
Aikaisemmin vilkku on toiminut niinkuin pitääkin, eli ongelma tuli aivan yhtäkkiä.
Tarkemmin tutkiskeltuani näyttäisi siltä, että viiksi olisi jotenkin siirtynyt ja ratin alapuolinen kotelo tulee tielle ennen kuin viiksi on tarpeeksi alhaalla, jolloin se ei siis pysy päällä.
Vaan saako tuota viikseä säädettyä jostain vai kokeillaanko ihan raa'asti kolota tuota koteloa vähän lisää?
Pitää vielä ensin koittaa irrottaa se kotelo, jotta voin testata johtuuko edes siitä, mutta siltä näyttäisi.
Joo, irrota ensin se kotelo, ja katso että vilkkuviiksi on kiinni.
Ettei olisi kiinnitysruuvit löysällä?
96GL -79 (MR)
900T16 Cabriolet -93
9-5 AERO A MY2004 BioPower, 9-5 2.0t A MY2006 BioPower
NG 9-5 2.0TiD MY2011 Jäsen nro 341 - "Kuupasta se kaikki alkoi..."

Sulla pääsee se kotelo liikkuun, siellä on sisällä olevat lenkit poikki , silloin on ainoastaan alapuolelta kiinni, sillä muoviruuvilla ja liikkuu sit vilkku viiksen eteen.
Itsellä oli aikoinaan yhdessä satkussa just tollainen, sen pysty korjaamaan tekemällä uudet kiinnityslenkit, mutta helpoimmalla pääsee kun hommaa ehyen purku autosta.

Tuo viiksiä pitävä kiinnitysrunko (alumiininen osa) on parilla ruuvilla alhaaltapäin kiinni. Niitä löytyy varmasti purkuosana. (Miulta esim.) Tuo viiksien vikaantuminen on yleensä niin, että oikealle käännyttäessä ei pysy vilkku päällä.anttisb kirjoitti:Mulla on sama vika omassa, mut siinä on katkaisija väljistyny.
# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01

Mystistä, sillä vilkku toimii taas.
Mitään en kerennyt sille vielä tekemään..
Sen verran tarkastelin asiaa, että siitä ratin aluskotelosta taitaa tosiaankin olla jokin kiinnityssysteemin rikki oikealta puolelta, sillä se vähän irvistää. Vasen puoli on kunnossa. Vilkkuviiksi ottaa kyllä edelleen siihen koteloon kiinni, pitänee kolota sitä sitten vähän liikaa, ettei ole niin tarkalla.
Onkohan tuommosella vaikutusta vilkun hajoamiseen, että palauttaa vilkun aina käsin viiksestä? Itselle on jostakin kummasta semmonen tapa jäänyt, että laitan vilkun pois jo kääntymisen aikana, samalla kun kelaan rattia.

Viilasinpa piruuttani tuota ratin alapuolista koteloa vilkun viiksen kohdalta. Nyt viiksen ja kotelon väliin jää millin verran väliä, kun ennen viiksi tosiaankin otti reilusti kiinni koteloon. Kaikki ruuvit olivat hyvin kiinni, sen tarkistin samalla. Toivotaan nyt, että homma pelaa seuraavat kymmenen vuotta ongelmitta... 

Re: Vilkku vasemmalle ei pysy päällä
Nostanpa tätä aihetta kun en uutta viitsi tehä.
Elikkä mikäköhän osa on mahdollisesti kulunut, kun vilkun viiksi ei meinaa pysyä "ylhäällä" eli oikealle käännyttäessä vilkku palautuu heti pois, ja sitä on pidettävä kädellä päällä että pysyy.
Autoni on 900S -90
Tuossa ylempänä taisi Mertmi jotain aiheesta jo mainitakkin

Saab 9-3 Cabriolet 2.0t Vector A MY07
Saab NG9-5 2.0T Aero A Biopower MY11
Saab NG9-5 2.0T Aero A Biopower MY11
Re: Vilkku vasemmalle ei pysy päällä
Vaikuttaisi siltä. Itselläni pysyy tuo vilkku jotenkuten päällä oikealle (ylös) laitettaessa. Välillä tulee sellaisia kertoja, että joutuu pitämäänkin ylhäällä.99 GL kirjoitti:Nostanpa tätä aihetta kun en uutta viitsi tehä.
Elikkä mikäköhän osa on mahdollisesti kulunut, kun vilkun viiksi ei meinaa pysyä "ylhäällä" eli oikealle käännyttäessä vilkku palautuu heti pois, ja sitä on pidettävä kädellä päällä että pysyy.
Autoni on 900S -90
Tuossa ylempänä taisi Mertmi jotain aiheesta jo mainitakkin
Re: Vilkku vasemmalle ei pysy päällä
Siellä viiksen sisällä on sellainen jousen painama kuula, joka hoitaa homman niin, että viiksi pysyy "pykälässä" poikkeutettuna, tai myös keskellä. Multa oli tuo jousi katkennut ja viiksi ei pysynyt ylhäällä, ja myöskin vilkutteli itsekseen vasemmalle miten sattuu. Tosi fakiiri avaa tuon viiksen niitatun kotelun, fiksaa jousen yhdellä patentilla, kasaa viiksen toisella, ja käyttää seuraavat 10 vuotta.
Tai sitten pistää purkuosaa tilalle.

Re: Vilkku vasemmalle ei pysy päällä
Ei siihen tartte fakiiri olla...
ja se jousi painaa sellaista kanttista muovipalikkaa missä on päässä sellainen rulla , ei kuula ja ne kolot missä viiksen ( rullan ) pitäisi pysyä vilkutusasennossa olen viilannut kuntoon avauksen yhteydessä. Se rulla manklaa / kuluttaa ne kolojen reunat että ei tahdo pysyä vilkku päällä.

----900 Tbo 16v,3D,-90-EK- ex ap-nikkola- 200 tkm , tallin lämmössä--
----900 is 8v, 2D,-87 -KR- 600 tkm ---
---- 99 EMS,2D,-76 -KR, matala ja nopea jo yli 20v, tallin lämmössä....
Jäsen 147