Sanokaas viisaat eikös se ollut niin että tuossa Pierburgissa nolla-asento sille rikastimen vivulle kaasarin kyljessä on ihan alhaalla, eli niin että se rajoitin estää liikkumisen enää alemmaks? (siten että rikastinlevyssä se viimeisin yksistään oleva pieni reikä tulee "syöttökohdalle").
Tuossa vipusessa on myös jokin merkintä joka on merkattu joissakin ohjeissa, mutta tarkoitus on jäänyt hieman epäselväksi. Luulisin että lienee jotain rikastimen liikeradan ja kaasuläpän asennon kalibrointiin liittyvää.
En muuten suosittele ostamaan tuohon jotain "volvon vastaavaa" varaosakalvoa, se ei nimittäin tunnu kestävän lainkaan. Tilasin motonetistä kalvon, joka on pinnaltaan kiiltävämpi ja vastaa kaasuttimessa aikaisemmin ollutta materiaaliltaan. Ilmeisesti nämä kestävät paremmin kuin tuo jonka materiaali vaikuttaisi olevan ikäänkuin huokoisempaa ja ei pinnaltaan niin kiiltävä. Huonosta tai vuotavasta kalvosta on yllättävän paljon harmia.
Pierburg 175 CDUS ja rikastin
Näin on että ryyppy on pois kun vivun vaijerin puoleinen pää on alhana tappia vasten.
Vivun kaasuläpän puoleisessa päässä on merkki jota käytettään "nopean joutokäynnin" säätöön, eli kuten arvelitkin sillä säädetään kaasuläpän asentoa ryypyn ollessa päällä. Mittaus tapahtuu irrottamalla ja tukkimalla virranjakajan alipainesäätimen letku ja kohdistamalla säätömerkki ja -ruuvi vastakkain. Moottorin tulisi käydä 1350 +/- 50 rpm. Jos vaatii säätöä niin lukkomutteri auki ja vähän ruuvia auki tai kiinni, ja uusi mittaus.

#1894 : 9000 CS 2.0t -96 , 9-3 SC TiDS -09 , 9-3 Cab 1.8t+Hirsch -05 . . . . Entiset : 90 -85 , 900c -88 , 900s 2,3i -96