Maca kirjoitti:Miten ovien turvatyynyt toimii? Kun yritetään saada ovea auki ilman avaimia elokuvatyyliin, eli ronkkimalla oven sisuksia työntämällä jotain oven ja ikkunan välistä, niin voidaanko saada turvatyyny vahingossa laukeamaan?
Riippuu ihan tunnistimesta ja sen sijoituksesta. Yleensä ovessa on painetunnistin, joka reagoi, kun ovi painuu kasaan tarpeeksi nopeasti. Sivutyynyjä ja verhoja voidaan ohjata myös kiihtyvyys- tai asentoanturilla.
Riippuu ihan painetunnistimen sijainnista ja sen rakenteesta, voiko sitä sorkkimalla saada sen antamaan laukaisukäskyn. Uskoisin, että ihan mekaaninen osuma jollain rautalangalla tai Slim-Jim:illä ei ole riittävä.
Tiedän kyllä tapauksen, jossa oveen asennettu kaiutin aiheutti tyynyn laukeamisen, kun omistaja innostui popittamaan vähän reilummin.
Iisalmen ja Kajaanin välillä laukesi syksyllä -96 erään -95 Lagunasta kuskin airbag, kun kuski ajoi tietyömaan yli 30 km/h rajoitusalueella n. 130 km/h ja eturenkaan heittämä sepelinkappale tms. iski lattiaan airbagin ohjausyksikön kohdalla. Pohjassa oli jälki osumasta. Voisi todeta, että tyhmyydestä sakotettiin.
