Kyseisessä kohdassahan on tietyöt olleet käynnissä jo jonkin aikaa ja vanhat tien merkintä viivat näkyvät osaksi uudemman asfaltin alta, mutta mielestäni liikenne opastus on silti toteutettu niin kuin pitäisi. Tuossa on liikenne järjestelyt niin, että vasen kaista on tarkoitettu tielle 8 kääntyville, jotka aikovat Turun suuntaan, keskimmäinen kaista jatkuu suoraan kohti Lappia tiellä 12 ja oikea kaista on tarkoitettu niille jotka aikovat Porin suuntaan ramppia ylös tuon tien 8:n sillan jälkeen. No siitä lähti letkaa valojen vaihduttua vihreäksi menemään eteenpäin ja olin letkan viimeisenä tällä kaistalla joka jatkuu suoraan kohti Lappia ja kyseiset autot (Nissan ja Volvo) olivat kaistalla josta pitäisi kääntyä Porin suuntaan vievälle rampille, mutta kuinka ollakkaan nämä "mestarit" jatkoivat suoraan väärältä kaistalta kiilaten eteeni. Onneksi olin tarkkana ja jotenkin jo aavistin tulevan tilanteen, kun ei tuossa kohtaa monikaan osaa ajaa niin kuin opasteet neuvovat vaan ajetaan niin kuin halutaan.
