Omavalmisteosat
Omavalmisteosat
Tuli tuossa tonnarin vakioalatukivarsien camber-säädön puutteesta mieleen valmistaa itse alatukivarret varustettuna uniballeilla ja uretaanipuslilla. Löytyyhän toki näitä valmiina lähes jokaiseen automalliin. Sen verran nikkarin vikaa kuitenkin itseltä löytyy, että mietin kyseisten osien valmistamista ja kehittelyä itse.
Tästä juontaakin kysymykseni, eli miten suhtautuu suomen tieliikennelainsäädäntö varsinkin näin kriittisten auton osien omavalmistukseen? Entä mitä tarvitaan omavalmisteen CE-merkintään? Työskentelen koneiden parissa ja teen erilaisille tuotantokoneille vaatimustenmukaisuusvakuutuksia, joiden pohjalta koneet voidaan CE-merkitä. Voinko tehdä näin itse valmistamalleni auton osalle vai vaaditaanko siihen ulkopuolinen taho ja/tai tyyppihyväksyntä?
Esim. rallissa ei omia osia kovinkaan helposti saa läpi, koska niille pitää saada luokitustodistus. Käsittääkseni kuitenkin tieliikennekäytössä säädökset ovat hieman väljemmät.
Onko kellään ensikäden tietämystä asiasta tai esimerkiksi linkkiä asiaa käsittelevään kotimaiseen internet-sivuun, foorumiin tai viranomaisten julkaisuun?

Re: Omavalmisteosat
Näinpä asian mutulla päättelinkin. Tosin taitaa olla katsastusmiehen sanakin kohtuullisen pätevä tässä asiassa, jos menet muutoskatsastamaan uudet alatukivarret ja ne katsotaan läpi?
Re: Omavalmisteosat
Aika optimistista. Henkkoht. uskoisin, että todennäköinen tuomio on ajokielto.
Ville Jouppi #1780
9000 CCE 2.3T '92/'96 (PR) | 9000 Aero 2.3TA '96 (PR) | 9000 CSE 2.0tA '97 (VA)
9000 CCE 2.3T '92/'96 (PR) | 9000 Aero 2.3TA '96 (PR) | 9000 CSE 2.0tA '97 (VA)
Re: Omavalmisteosat
Katsarin sana on sama kuin pieru tuuleen, ei mitään vaikutusta lain silmässä. 
-Sami

-Sami
Sami Räihä #1910
Saksanpatonki alla
Ex: 9³ SC Vector 2.0T A6 XWD eLSD MY09, 9³ SC Vector 2.0t BioPower MY07, 9⁵ Aero Wagon MY02, 9000 CSE 2.3T MY96, 900i8A MY85, 99 MY83
Saksanpatonki alla
Ex: 9³ SC Vector 2.0T A6 XWD eLSD MY09, 9³ SC Vector 2.0t BioPower MY07, 9⁵ Aero Wagon MY02, 9000 CSE 2.3T MY96, 900i8A MY85, 99 MY83
Re: Omavalmisteosat
Joo, eli pitää kromata ne ja kirjoittaa "REIKERI TüV" kylkeen 

Re: Omavalmisteosat
" autoon vaihdettavien akseliston osien tai akselistorakenteen muutososien tulee kiinnikkeitä lukuun ottamatta olla tehdasvalmisteisia ja soveltuvia muutoksen kohteena olevassa autossa yleisessä tieliikenteessä käytettäviksi; tarvittaessa asiasta on esitettävä luotettava selvitys"
Tuossahan tuo pykälä on, mikä sitten luokitellaan "tehtaaksi" ja kenen toimesta, onkin sitten eri asia.
Suomesta löytyy kyllä autonosien valmistajia, myös pieniä yhden hengen tehtaita, eli kyllä se pääpaino tuolla pykälällä on tuo luotettava selvitys ja työnjälki.
Onhan noita tehty moneen merkkiin jo iät ajat, myydään lupapaperin kopiolla, jolla joka jannu voi ne käydä leimaamassa..
Omatekeleet saa siis leimattua, pelkällä muutoskatsastuksella ilman mitään poikkeuslupia.
Tuo luotettava selitys on sitten k-inssin päätettävissä ja ainakin täällä päin on oltu keskusteluissa kys asiasta ihan suopeita.
Sanomattakin on selvää, että jos menee joillain turajuuson tekemillä varsilla ja hatusta revityillä "luotettavilla selvityksillä" konttorille, niin ei siellä varmaan kauheasti naureta.

Tukivarsiahan ei saa esim. korjaushitsata? Varsinaiset hitsauksetkin pitänee standardin XY mukaan sitten tehdä?
99T-museopeli
- nalleolut
- "TosiSaabisti"
- Viestit: 24617
- Liittynyt: Ke Syys 10, 2003 19:21
- Paikkakunta: Satakunnan Lappi
Re: Omavalmisteosat
jännästi vaihtelee nuo ohjaus osien ja "korjaus" hitsaus ja muutokset. esimerkkiä nyt vaikka kupla. etuakselistoa saa hitsata ja siiheen saa asentaa made in mummola madalluspalat eli akseli katkaistaan ja hitsataan madalluspalat siihen väliin sauma tekijän mukaan.
#1171 klubin jäsen
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
045-2698659
Re: Omavalmisteosat
veljen maasturi hylättiin katsastuksessa kun oli laitettu umpirautapalikat akselien ja lehtijousien väliin, pitää olla hyväksynnän saaneet palikat. hintaa niillä tehdaslaisilla tosin on se 800 euroa ja ne on alumiinia, mitään muuta eroa näihin omavalmisteisiin ei ole 

#3506
9-5 2.3 aero wagon -06 (projektina)
9-5 2.0t BioPower -06 (kauppakassi)
Audi TT 8N Quattro -99 (Saab korvike)
900 t16 -90 (projekti), Toyota BJ-40 3.0D -80 avo (kesäauto)
BMW X3 30e Charged edition -24 käyttis

Jep. Isä hitsasi firmansa fiat ducaton takatukivarren kuntoon(oli siis ruostunut puhki) jätti tarkoituksella korjauksen näkyville, ja konttorilla sanoivat vaan että "eihän näitä sais hitsailla, muttakun on hyvin tehty niin ihan ok) tuovat kuulemma jos jonkinnäköisiä tukivarsiröpellyksiä sinne näytille, kertoi katsastuskonttorin inssi.Passi kirjoitti:Tukivarsiahan ei saa esim. korjaushitsata? Varsinaiset hitsauksetkin pitänee standardin XY mukaan sitten tehdä?
Työn jälki on sitten tekijästä kiinni

Henri Mertanen #2892
<9-3 Aero -02> <99 GL Turbo -83,PR> <99 GL Petro,K>
<9-3 Aero -02> <99 GL Turbo -83,PR> <99 GL Petro,K>
Re: Omavalmisteosat
"Olka-akseleita, raidetankoja, ohjausvarsia, ohjausvaihteen osia, ohjausakselia ja jousia sekä näihin verrattavia osia, joiden murtuminen tai muodonmuutos voi aiheuttaa ohjaushäiriön, ei saa korjata tai muuttaa hitsaamalla tai muulla niiden alkuperäistä lujuutta heikentävällä menetelmällä."Passi kirjoitti:Tukivarsiahan ei saa esim. korjaushitsata? Varsinaiset hitsauksetkin pitänee standardin XY mukaan sitten tehdä?
Tuossa tuo pykälä, kyllähän se tuota hitsausta kieltää, mutta käytäntö on kuitenkin aivan toinen.. Niin tai näin, mutta alkuperäseen kyssäriin palatakseni, niin kyllä se täysin mahdollista on tonnariin saada hyväksyttyä omavalmiste tukivarret.. Se on vaan kiinni asian esittämisestä ja työn jäljestä..
Re: Omavalmisteosat
Juu homma on kiinni asian esittämisestä ja työn laadusta. Ei kuitenkaan kannata unohtaa inssiä jolle nämä esittää.walderama kirjoitti:"Olka-akseleita, raidetankoja, ohjausvarsia, ohjausvaihteen osia, ohjausakselia ja jousia sekä näihin verrattavia osia, joiden murtuminen tai muodonmuutos voi aiheuttaa ohjaushäiriön, ei saa korjata tai muuttaa hitsaamalla tai muulla niiden alkuperäistä lujuutta heikentävällä menetelmällä."Passi kirjoitti:Tukivarsiahan ei saa esim. korjaushitsata? Varsinaiset hitsauksetkin pitänee standardin XY mukaan sitten tehdä?