Nuo liikennekuolemat ovat tämän rinnalla vielä pientä.......
Ilmansaasteet tappavat EU:n tekemän selvityksen mukaan ennenaikaisesti yli
350 000 ihmistä Euroopan unionin alueella joka vuosi.
Suomessa pienhiukkasten arvioidaan aiheuttavan reilu tuhat ennenaikaista kuolemaa. Suurin syypää ovat alle 2,5 tuhannesosamillimetrin kokoiset hiukkaset. Pienhiukkasten terveysvaikutusten hinnaksi arvioidaan EU:n alueella 268–781 miljardiksi euroksi. Suomessa vaikutusten hinnan arvioidaan olevan 1–3 miljardia euroa.
Vainion mukaan EU kiristää ajoneuvojen päästövaatimuksia ja polttoaineiden laatuvaatimuksia. Myös laivaliikenteen päästöt aiotaan pistää kuriin, sillä niiden typpipäästöt vastaavat EU:n maaliikenteen päästöjä. Nykyään laivaliikenteellä ei juuri ole päästörajoja.
Esimerkiksi Helsingissä liikenne aiheuttaa suurimman osan polttohiukkaspäästöistä.
Suurimmat päästöt tulevat vanhoista raskaista
dieselajoneuvoista erityisesti kiihdytettäessä. Jos kymmenen prosenttia saastuttavimmista ajoneuvoista saataisiin liikenteestä pois, se vähentäisi pienhiukkasia yli kolmanneksella. Jos näin ei tehdä, uusien ajoneuvojen päästörajojen kiristämisellä ei juuri ole vaikutusta.
”Hyöty on marginaalinen”, Salonen sanoo.
http://www.tekniikkatalous.fi/energia/article41894.ece
Erityisen haitallisia epäpuhtauksia ovat hyvin hienojakoiset aerosolit kuten diesel-pakokaasun pienhiukkaset sekä tupakansavu.
http://www.vtt.fi/uutta/2006/20060620.jsp
900i-5D Combi Coupe-84*/900i-4D Sedan-86*/900i-4D Sedan-88*/9000CD 2.3T-91*/OG9³SE-01 RE85STG1
(*=ex) #2060#