
Mietin lähinnä minkä merkkisiä ja mallisia prosessoreita ja muistipiirejä sieltä sisältä löytyy. En löytänyt etsimällä kuin suhteellisen epätarkan kuvan avatusta boksista, joka ei kertonut juuri mitään.
Moro, onko T7 kotelo paljon erilainen kun T5? T5 voi avata helposti kotelon päästä. T5:ssa oli ainakin aika lakkakerros piirien päällä.Tomi Liljemark kirjoitti:Olisikohan kellään kunnon kuvia Trionic 7:n piirilevystä/mikropiireistä? Ajattelin, jos joltakin löytyisi esimerkiksi rikkinäinen yksikkö, jonka uskaltaisi suoraan avata? Kun itselläni on vain vakioyksikkö, niin pitäisi kerätä hieman rohkeutta (tai rahaa uutta viriyksikköä varten) ennenkuin avaan sen.
Mietin lähinnä minkä merkkisiä ja mallisia prosessoreita ja muistipiirejä sieltä sisältä löytyy. En löytänyt etsimällä kuin suhteellisen epätarkan kuvan avatusta boksista, joka ei kertonut juuri mitään.
Olettaisin niiden olevan aika erilaiset, joskin luultavasti samaa prosessoriperhettä käyttävät (yleensä ohjelmoijat ovat niin vakiintuneita samaan prosessoriin, etteivät jaksa opetella uuttaJouniCSE kirjoitti:Moro, onko T7 kotelo paljon erilainen kun T5? T5 voi avata helposti kotelon päästä. T5:ssa oli ainakin aika lakkakerros piirien päällä.
Hieno homma, jos voit kuvata boksin! Tuota minäkin ajattelin, että saisiko sieltä ladattua nykyisen softan, jota voisi sitten verrata vaikkapa virisoftaan... Valistunut veikkaus on, että EEPROM-piiri on mikropiirikannassa, josta se lähtee irti ulosvetotyökalun avulla.se93tbo kirjoitti: EEPROM tässä eniten mua ainakin kiinostaa
Haen tuon vakio boxin tallilta ja kuvaan sen, ehkä tänään.
p.s lakan voi pestä sinolilla pois ja lakata "toimenpiteen" jälkeen uudelleen, ellei siellä ole piiri ihan vain nostetavissa pois.
Tuota, eikös T7-ohjausyksikössä ole 32-bittinen prossu, näin ainakin olen kuullut? Eikös siloin käy niin, että tuo 16-bittinen prommeri ei toimi T7:ssa? Tämä toki kuulopuhetta ja toisaalta, jos olet kokeillut tuota prommeria T7:ssa ja saanut sen toimimaan, niin sittenhän mun pitää olla väärässäse93tbo kirjoitti:Saahan sen esim.
http://www.vanaaken.com/europe/protuner ... ulator.htm
Ei veikkaus vaan tieto. Lueppa tuo
32-bittinen prosessori ei vaadi 32-bittistä muistiväylää. Selvennetään hieman: 32-bittinen prosessori tarkoittaa, että prosessorin suorittamat käskyt ovat 32-bittisiä. Tuo 8/16-bittinen EPROM-emulaattori, josta se93tbo puhuu, emuloi 8-bittisellä tai 16-bittisellä muistiväylällä olevaa muistia. Eli esimerkiksi tässä tapauksessa olettaisin 32-bittisen prosessorin käyvän hakemassa 16-bittiseltä muistiväylältä kaksi kertaa tietoa, jotta voitaisiin suorittaa yksi käsky.Noksu kirjoitti:Tuota, eikös T7-ohjausyksikössä ole 32-bittinen prossu, näin ainakin olen kuullut? Eikös siloin käy niin, että tuo 16-bittinen prommeri ei toimi T7:ssa? Tämä toki kuulopuhetta ja toisaalta, jos olet kokeillut tuota prommeria T7:ssa ja saanut sen toimimaan, niin sittenhän mun pitää olla väärässä
Kyllä ne kestää yleensä.Mimmi kirjoitti:T5 muistipiirit ovat 28F010-150.
Nämä ovat sitten SUORAAN levyssä, ei kannoissa.
Sitten ei ole enää jäljellä kuin ohjelman ulossaanti ja uuteen laitto.
Ps. oli muuten helppo lukea piiristä, kun otin käteen.
Tuolla emulaattorilla pystyy ajon aikana muokkaamaan vakio ohjelmaa joka on ladattu kannettavalle. sitten kun softa on mieleinen niin tallennetaan se vain uudelle piirille ja kiinni. (Teoriassa). Kun luet ton emun sivun kokonaan läpi niin siina se on selvitetty.Mimmi kirjoitti:Sitten puuttuu enää vain se uusi ohjelma
Niin olen kuullut, mutta eniten tässä otti päähän kun yritettiin katsoa NG900SET -95 vika koodit (ABS-valo) eikä mitään löytynyt tuolla mun testerillä. Nyt on sitten myyjän kanssa käynnissä pieni keskustelu, mutta toistaiseksi en ole saanut vastausta.Mimmi kirjoitti:Minä en kyllä tarvitse uutta ohjelmaa, kun on jo valmiiksi. Mielenkiintoinen jutska kaiken kaikkiaan. Esim. minulla ei OBD portista tullut yhtään tietoa ulos, johtuen varmaan boxin lukituksesta.