Sattui nyt perjantaina kummallinen tapahtuma.
Tarkoitus on ollut ostaa ensi viikolla 5.11 ilmestyvä DVD julkaisu elokuvasta Indiana Jones ja Kristallikallon Valtakunta.
Muu perhe minua lukuunottamatta lähtivät illalla käymään lähimarketeissa.
Kun tulivat takaisin, niin poika sanoi, että hänelläpä on yllätys kaivaen esiin ko. elokuvan.
Olin täysin hämmästynyt, koska sen pitäisi ilmestyä myyntiin vasta 5.11. Sen verran ollaan pojan kanssa tilannetta seurattu, että päivämäärä on tiedossa.
Piti pitkään tutkia, että onhan se varmasti elokuva eikä mikään peli. Oli se ihan myyntiin tarkoitettu julkaisu. Katsottukin jo on. Toki jo aikoinaan teatterissa se on tietenkin käyty katsomassa, mutta pitäähän se omaksikin heti saada täydentämään varastoa.
Mitenkähän se on päätynyt tänne Oulun Linnanmaan Prismaan myyntiin ennenaikojaan?
Niitä oli ollut siellä useita kappaleita.
Liekö ollut joku Arina-mafia asialla vaiko harjoittelijan mokaus?
Elokuva myynnissä ennen julkaisupäivää!
Elokuva myynnissä ennen julkaisupäivää!
Vikakoodinlukua: Op-Com (Saab+Opel), VCDS (VAG-konserni)
Re: Elokuva myynnissä ennen julkaisupäivää!
Kyllä noita virheitä sattuu melko usein. Useammin toki pelien osalta, mutta paljon myös elokuvien kanssa. Useimmiten vain tilanne on se, että myöskään asiakas ei tiedä myyjän ohella oikeaa julkaisupäivää. Ei katastrofi asiakkaan kannalta, mutta aika usein tuotantoyhtiö katsoo melko pahalla ennen aikojaan julkaissutta yritystä.petrisa kirjoitti:Sattui nyt perjantaina kummallinen tapahtuma.
Tarkoitus on ollut ostaa ensi viikolla 5.11 ilmestyvä DVD julkaisu elokuvasta Indiana Jones ja Kristallikallon Valtakunta.
Muu perhe minua lukuunottamatta lähtivät illalla käymään lähimarketeissa.
Kun tulivat takaisin, niin poika sanoi, että hänelläpä on yllätys kaivaen esiin ko. elokuvan.
Olin täysin hämmästynyt, koska sen pitäisi ilmestyä myyntiin vasta 5.11. Sen verran ollaan pojan kanssa tilannetta seurattu, että päivämäärä on tiedossa.
Piti pitkään tutkia, että onhan se varmasti elokuva eikä mikään peli. Oli se ihan myyntiin tarkoitettu julkaisu. Katsottukin jo on. Toki jo aikoinaan teatterissa se on tietenkin käyty katsomassa, mutta pitäähän se omaksikin heti saada täydentämään varastoa.
Mitenkähän se on päätynyt tänne Oulun Linnanmaan Prismaan myyntiin ennenaikojaan?
Niitä oli ollut siellä useita kappaleita.
Liekö ollut joku Arina-mafia asialla vaiko harjoittelijan mokaus?
Re: Elokuva myynnissä ennen julkaisupäivää!
Mikäs ihme tuo on, leffa on ollut "netissä" varmaan kuukauden.
Useamman viikon kuitenkin
Älkääkä kysykö minulta missä, pojat vaan puhui ruokatunnilla....

"Ihmiset, jotka luulevat tietävänsä kaiken, ärsyttävät meitä, jotka tiedämme kaiken."
Re: Elokuva myynnissä ennen julkaisupäivää!
Vastahan oli Keskisen kyläkaupassa Metallican uusi albumi myynnissä ennen julkaisupäivää.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotim ... id=1585652

Osta aina halvinta. Se tulee kalliiksi ja kallis on laadukasta.
#2222 Saab 9000 CSE 2.0T '96
Saab 9⁵ 2.3t '00
#2222 Saab 9000 CSE 2.0T '96
Saab 9⁵ 2.3t '00
Re: Elokuva myynnissä ennen julkaisupäivää!
Virheitä sattuu. Sama juttuhan kävi viimeisimmän Harry Potter-kirjan kanssa.
Svc, Saabiton saabisti
Citroën C5 2.0 HDi -11, Seat Leon e-Hybrid -21