Poikkeaa vähän aiheesta mutta sopii kyllä otsikon alle hyvin, kyseessähän on tietysti "laatulehdistön" uutisointi joten taustoista ei voi kovin varma olla mutta aika huolestuttavaa jos poliisi ja syyttäjä alkavat perustella syytteitä vain kuvissa näkyvillä "jauheilla"
VKe kirjoitti:
No kertokaapas sitten mistä tietää milloin poliisin pitää jotain tehdä ja milloin ei saa tehdä mitään???
Kunhan nyt selvittäisivät edes hiukan tapauksen taustoja, ennen putkaan muiluttamisia. Vai joko Suomessa jonkun asian suunnittelu tai siitä keskusteleminen voidaan tuomita rikoksena? Jos teoreettisesti pyörittelen mielessäni vaikkapa lähikaupan ryöstöä tai olen nähnyt siitä unta, onko minut syytä passittaa välittömästi telkien taakse tai hoitoon?
Sinänsä huvittavaa, että monesti samat heput haukkuvat poliisia toimettomuudesta silloin kun jotain tapahtuu ja liiallisista otteista sillon kun saavat jotain aikaiseksi.
Tuossa ylilyöntitapauksessa voidaan esittää kysymys, että onko poliisien vika jos rehtori soittaa varmuuden varalta apua? Entä onko rehtorin vika että kuulee mitä huhua liikkuu? Onko unen nähneen pojan vika että huhu muuttaa muotoaan?
Minkä sille mahtaa että ennemmin tai myöhemmin aina sitä päätyy takaisin Saabiin.
Tume34 kirjoitti:

Ollaan asian ytimessä. Pari viikkoa häkkiä niille hulvattoman hauskoille spedeille, jotka juttua paisuttelivat (noin hieman kärjistäen). Saattaa sen jälkeen ensi kerralla jonkun typeryyden mieleen tullessa jo järki voittaa näilläkin kansakuntamme kynttilöillä.
-Ville
-Sähkövatkain model Y -24
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84
Jees, nyt kun tuon pravdan jutun lukaisin kunnolla niin eipä siinä oikeastaan muut kuin sosiaaliviranomainen ole ylilyöneet oikeasti. Poliisillakin on vaihtoehtona toimia tai ottaa vastuu mahdollisesti syntyvistä ruumiista niin ... Eikä tuo sossuviranomaisten ylilyönti nyt tavatonta ole.
Minkä sille mahtaa että ennemmin tai myöhemmin aina sitä päätyy takaisin Saabiin.
Tume34 kirjoitti:
Tuossa ylilyöntitapauksessa voidaan esittää kysymys, että onko poliisien vika jos rehtori soittaa varmuuden varalta apua? Entä onko rehtorin vika että kuulee mitä huhua liikkuu? Onko unen nähneen pojan vika että huhu muuttaa muotoaan?
Ollaan asian ytimessä. Pari viikkoa häkkiä niille hulvattoman hauskoille spedeille, jotka juttua paisuttelivat (noin hieman kärjistäen). Saattaa sen jälkeen ensi kerralla jonkun typeryyden mieleen tullessa jo järki voittaa näilläkin kansakuntamme kynttilöillä.
Jepulis, teki kuka tahansa niin tai näin, tulee varmasti tilanteita että jälkeenpäin ajatellen olisikin pitänyt tehdä näin tai noin mutta ei niin kuin tehtiin...
No nyt on mennyt jollain oululaisella puurot ja vellit sekaisin. Että mistä lähtien on ennen tenttiä annettu vihjeitä?!?? Ei ainakaan mun opiskellessa tuollaista tehty, ei amitussa eikä amkissa.
Nykynuoriso on toista luokkaa. Nykynuoret ihan oikeasti kuvittelevat olevansa yläpuolella, ja että kaiken olisi noudatettava heidän tahtoaan. Tämä on rankkaa yleistystä, mutta tämän asennemuutoksien keskellä varttuneena ja eläneenä uskallan näin sanoa.
Kahdessa vuodessa on asenteet ja tyyli muuttuneet uskomattoman paljon. Saas nähä mitä on kymmenen vuoden päästä. En pitäisi lainkaan mahdottomana, että idiocracyn tyylinen maailma olisi mahdollinen.
Minkä sille mahtaa että ennemmin tai myöhemmin aina sitä päätyy takaisin Saabiin.
Tume34 kirjoitti:Nykynuoriso on toista luokkaa. Nykynuoret ihan oikeasti kuvittelevat olevansa yläpuolella, ja että kaiken olisi noudatettava heidän tahtoaan. Tämä on rankkaa yleistystä, mutta tämän asennemuutoksien keskellä varttuneena ja eläneenä uskallan näin sanoa.
Kahdessa vuodessa on asenteet ja tyyli muuttuneet uskomattoman paljon. Saas nähä mitä on kymmenen vuoden päästä. En pitäisi lainkaan mahdottomana, että idiocracyn tyylinen maailma olisi mahdollinen.
Jep, hyvin on vaikutteet imetty niistä eilisen ja nykypäivän setien ja tätien käyttäytymismalleista.
Terveisin kohta kolmekymppinen varhaiskeski-ikäinen
Wilhelm Heitmeyer, a sociologist who specializes in school violence, told Deutsche Welle that the best people to identify a potential attacker are fellow students.
"We see that a lot of the perpetrators are very isolated and they speak out about violent acts," he says, "And it's the peers, and not the teachers, who are going to notice this the most."
Häkkiin vain kavereiden mielestä erikoiset tyypit vai mitä ?