GM tiedottaa 9-5 turvatyynystä
GM tiedottaa 9-5 turvatyynystä
Jari Nordman GM Finlandilta pyysi välittämään oheisen viestin:
Ajattelin informoida klubilaisia eräästä Saab toiminnassamme tapahtuneessa virheestä, koska sen julkisuudessa spekuloiminen mielestämme saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä ja huonontaa Saabin mainetta turvallisena autona. Saab-kllubin jäsenet ovat ylpeitä Saab merkistä ja auton ominaisuuksista, ja viime päivien Saabia kohtaan suunnatut kaiken maailman arvailut eivät kaipaa vastaavaa jatkoa.
Olemme kauppiaidemme kautta ja tietämättämme toimittaneet asiakkaille joitakin Saab 9-5 autoja ilman matkustajan puoleista etuturvatyynyä. Saab on kesällä siirtynyt uuteen tilausjärjestelmään, jossa on tullut muutoksia autojen varustuksen kooditukseen. Muutamien mallien specifikaatiota rakennettaessa, apumiehen turvatyynyn koodi on jäänyt pois. Huomasimme tilausvirheen sisäisessä auditoinnissamme, ja yhteensä 24 tällaista autoa on ehtinyt asiakkaillemme. Automyyjämme ovat perjantaina 12.12. tavoitelleet kaikkia asiakkaita vahvistaakseen autossa olevan puutteen, ja tarjonneet ratkaisua asiaan. Autojen rekisteröinti on kuitenkin tehty oikean tyyppihyväksynnän mukaisesti, koska se edellyttää ainoastaan kuljettajan puoleisen turvatyynyn olemassaolon
Matkustajan turvatyynyn olemassolosta on eri mielipiteitä, ja teillämme liikkuukin lukuisia autoja, joista tämä ominaisuus puuttuu. Saabin kaikissa malleissa molemmat turvatyynyt ovat kuitenkin vakiona, mutta asiakkaan halutessa, toimitetaan auto ilman matkustajan etuturvatyynyä.
Toivotan kaikille mukavaa Joulun odotusta
Jari Nordman
GM Finland

Re: GM tiedottaa 9-5 turvatyynystä
Nyt on sitä spekulaatiota näköjään Iltalehdessä: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200812 ... 1_ul.shtmlEski kirjoitti:Ajattelin informoida klubilaisia eräästä Saab toiminnassamme tapahtuneessa virheestä, koska sen julkisuudessa spekuloiminen mielestämme saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä ja huonontaa Saabin mainetta turvallisena autona.
Ilmeisesti retrofit ei onnistu ihan helpolla, kun tilalle tulee kokonaan uudet autot. Tai sitten kyseessä on imagokampanja noiden uuden auton ostaneiden asiakkaiden suuntaan, kun kerran tehdas nuo puutteet loppupeleissä kumminkin maksaa.
Saab 9-3 Aero Cabriolet '01 kesäpäivien fiilistelyyn ja BMW F31 320d päivittäiseen käyttöön
ex Saab 9-5 2.3t Wagon '99
ex Saab 9-5 2.3t Wagon '99
Re: GM tiedottaa 9-5 turvatyynystä
Jep, varmistin asian vielä GM:ltä ja todellakin autot vaihdetaan uusiin, mikäli asiakas niin haluaa.
Eski
Eski
Re: GM tiedottaa 9-5 turvatyynystä
Alkaako noita 9-5:sia kertymään varastoihin jo noin paljon että oikein lupaavat vaihtaa koko auton uuteen puuttuvan tyynyn takia? Olispahan taas muutama auto enemmän "myytynä".
Vai onko todellakin niin vaikea asentaa tyynyä jälkikäteen?
Onkohan noissa puuttuvatyynysissä sitten kuitenkin kojelaudassa ollu merkinnät turvatyynystä?
Joka tapauksessa poikkeuksellisen reilu hyvitys tuo auton vaihto uuteen jos tuotteen virheen voisi korjatakin.

Saabin omistaja vuodesta -90
900i16 -89, 507+ tkm
NG 9-5, -11 Vector TiD4
#334
900i16 -89, 507+ tkm
NG 9-5, -11 Vector TiD4
#334
Re: GM tiedottaa 9-5 turvatyynystä
Joo
Tänään luvin kauppalehen nettisivulta että saabin myynti oli euroopassa puonnu noin puoleen.
Ruotsissa ens vuuven myynti ennuste n 185000 kpl autoja yhteensä,taitaa olla sekin puolet mihin on totuttu.Suomessa mennään alle 100000 kpl.
Vai mennäänkö viime laman lukuihin n 60000 kpl.
Aika monesta lasipalatsista tulee kirpputori,jos saavat vuokrattuu ne kirppari yrittäjille.

GM Finlandilta erikseen viesti klubille. 10 pistettä!! Näin se homma menee!!!
Uusi auto tilalle? Voisko asiaa paremmin hoitaa??!! Tietysti, siten että myös se "vanha" jäis asiakkaalle...

Saabclubin jäsen #1079
Saab 900 Aero T16S Talladega red
Saab 900 Aero T16S Talladega red
Re: GM tiedottaa 9-5 turvatyynystä
Aika nihkeää toimintaa kieltämättä.. 

Re: GM tiedottaa 9-5 turvatyynystä
Ainakin Iltasanomien mukaan myös tämä on ollut mahdollistaMarko A kirjoitti: Tietysti, siten että myös se "vanha" jäis asiakkaalle...

http://www.iltasanomat.fi/autot/1626215Nordmanin mukaan asiakkaisiin on oltu yhteydessä. Asiakkaat saavat alleen uudet autot ja viiden viikon väliajaksi sijaisautot.
- Ilmeisesti osa asiakkaista haluaa myös pitää vanhan auton. Silloin he voivat asentaa lasten turvaistuimen etupenkille, Nordman sanoo.
Eski
Re: GM tiedottaa 9-5 turvatyynystä
Kieltämättä linjaus "virheen" korjaamiseen hieman parantunut, jos nyt muistellaan vaikkapa eräitä moottorivikoja... Joutuvat myymään ajossa olleet kuitenkin melkoisella alennuksella.