Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
Eihän se varsinaisesti yhteiskunnalle kuulukaan, vaan Puputin klaani on saanut lobattua taakseen lait joiden mukaan kaikkien romuautojen, eli arvoteräksien on kuljettava AKE:n eli käytännössä Suomen Autokierrättäjät ry:n valtuuttamien pisteiden kautta jopa niin että auton viimeinen omistaja joutuu maksamaan siitä että saa luovuttaa pois n. 100-150€ arvosta hyvälaatuista terästä.
Jos näin ei tee roikkuu auto ikuisesti viimeisen omistajan nimissä. Eihän siitä pitkää aikaakaan ole kun juuri Puputti viimeksi julisti erilaisissa medioissa huolensa siitä että "Ympäristörikolliset purkavat pimeästi autojaan ja kuljettavat jäteöljyt ym. kemikaalit hiekkamontuille ja metsiin" ja että tähänkin porsaanreikään eli siihen että ihmiset purkavat itse autojaan ja niistä hyödyllisiä osia "pimeään varaosakauppaan" tulisi saada joku roti ja laki.

-
- "Hölösuu"
- Viestit: 1423
- Liittynyt: Su Joulu 07, 2003 13:35
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
Tässä yhteiskunnassa tuo holhous on mennyt liian pitkälle syynä pääkaupunkiseudun tumpelot, jotka katsovat ikkunat metsään päin näkien vaan jotain Hesan seutua joka on syvältä itsestään. MEILLÄ MAALLAKIN ON ELÄMÄÄ..
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 1423
- Liittynyt: Su Joulu 07, 2003 13:35
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
LAITHAN SÄÄTÄÄ HESAN TUMPELOT, jotka ei ymmärrä mistään mitään...Minuteman kirjoitti:Eihän se varsinaisesti yhteiskunnalle kuulukaan, vaan Puputin klaani on saanut lobattua taakseen lait joiden mukaan kaikkien romuautojen, eli arvoteräksien on kuljettava AKE:n eli käytännössä Suomen Autokierrättäjät ry:n valtuuttamien pisteiden kautta jopa niin että auton viimeinen omistaja joutuu maksamaan siitä että saa luovuttaa pois n. 100-150€ arvosta hyvälaatuista terästä.
Jos näin ei tee roikkuu auto ikuisesti viimeisen omistajan nimissä. Eihän siitä pitkää aikaakaan ole kun juuri Puputti viimeksi julisti erilaisissa medioissa huolensa siitä että "Ympäristörikolliset purkavat pimeästi autojaan ja kuljettavat jäteöljyt ym. kemikaalit hiekkamontuille ja metsiin" ja että tähänkin porsaanreikään eli siihen että ihmiset purkavat itse autojaan ja niistä hyödyllisiä osia "pimeään varaosakauppaan" tulisi saada joku roti ja laki.
Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
No en minä tumpeloiksi sanoisi henkilöitä jotka erilaisilla "ympäristösyillä" ynnämuulla ratsastaen saavat aikaan lait jolla saavat monopolisoitua koko romuajoneuvojen käsittelyn eli miljoonaluokan teräskaupan itselleen ja vielä asiakkaat kustantamaan kulut. Oikeinhan se ei tietenkään ole.
Sama heppu muuten istuu toisella pallillaan Suomen Automaahantuojat ry:n johtokunnassa, eli häärää ketjun molemmissa päissä ja oli Suomen valtion eli verottajan ohella tekemässä kaikkensa yksityisten autojen tuonnin haittaamiseksi.
Sama heppu muuten istuu toisella pallillaan Suomen Automaahantuojat ry:n johtokunnassa, eli häärää ketjun molemmissa päissä ja oli Suomen valtion eli verottajan ohella tekemässä kaikkensa yksityisten autojen tuonnin haittaamiseksi.
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 1423
- Liittynyt: Su Joulu 07, 2003 13:35
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
Onhan se niin kun hesaas päätetään se menee metsään AINA...Minuteman kirjoitti:No en minä tumpeloiksi sanoisi henkilöitä jotka erilaisilla "ympäristösyillä" ynnämuulla ratsastaen saavat aikaan lait jolla saavat monopolisoitua koko romuajoneuvojen käsittelyn eli miljoonaluokan teräskaupan itselleen ja vielä asiakkaat kustantamaan kulut. Oikeinhan se ei tietenkään ole.
Sama heppu muuten istuu toisella pallillaan Suomen Automaahantuojat ry:n johtokunnassa, eli häärää ketjun molemmissa päissä ja oli Suomen valtion eli verottajan ohella tekemässä kaikkensa yksityisten autojen tuonnin haittaamiseksi.
Oletkos itse akella töissä...yhteiskunnan virathan on kaikki ns. suojatöitä..
Nimim..Oikeissa töissä ollaan
Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
900 I 16 Kat kirjoitti:Oletkos itse akella töissä

Tuonhan voisi jo ottaa loukkauksena. No en minä tosiaan mikään AKE:n ja erilaisten yhdistysten kartellien "Syväkurkku" ole.

Ilmeisesti käsitit että puolustelisin edellä kirjoittamaani toimintaa vaikka samalla kirjoitinkin että taidokkuudestaan huolimatta se ei ole oikein eikä yleisen oikeustajun saatika Autoharrastajien etujen mukaista.
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 1423
- Liittynyt: Su Joulu 07, 2003 13:35
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
Säikähdin että olet joku " nappula " jossain hesan terävässä päässä..Niitähän siellä riittää...tumpeloitaMinuteman kirjoitti:900 I 16 Kat kirjoitti:Oletkos itse akella töissä![]()
Tuonhan voisi jo ottaa loukkauksena. No en minä tosiaan mikään AKE:n ja erilaisten yhdistysten kartellien "Syväkurkku" ole.![]()
Ilmeisesti käsitit että puolustelisin edellä kirjoittamaani toimintaa .
-
- "Saabisti"
- Viestit: 3986
- Liittynyt: Pe Syys 24, 2004 10:30
- Paikkakunta: Jämsä
- Viesti:
Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
Juuri tästä on kyse, enkä luota valtioon pätkääkään. On se niin monta kertaa nähty, että auton omistusta kupataan loputtomiin. Sen vuoksi aion jatkossakin päästä eroon LOPULLISESTI purkuromuistani, enkä jätä niitä roikkumaan mihinkään, oli sitten siitä huolta eli ei. Näitä lobbareita riittää ja kabineteissa keksitään satavarmasti uusia kiviä meidän kelkkaamme. Pelkkä kilpien vienti ei siis todellakaan poista autoa lopullisesti enää nykyään. Se on monopolisoitua bisnestä, kuten Minuteman kuvaili ansiokkaasti.Minuteman kirjoitti:
Jos näin ei tee roikkuu auto ikuisesti viimeisen omistajan nimissä.
# 419 Vesa Pohjalainen
Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
Vaikka kuinka v*tuttaisikin, on silti terveellistä myöntää että taidokkaastihan nuo asiat ovat saaneet läpi ajettua. Mikäli nuo em. tahot saavat vielä enemmän tahtoaan läpi, merkitsee se sitä että mm. tämänlaisten Foorumien osto & myyntipalstat hiipuvat autojen purkamisen ja "pimeästi purettujen" osien hyödyntämisen tullessa kertakaikkiaan ja lakien mukaankin "ympäristörikolliseksi" toiminnaksi.
Kannattaa Googlailla em. henkilöiden ja tahojen lausuntoja eri medioissa. Lohdutonta tavallisen autoharrastajan kannalta on se että tulevaisuudessa joutuu ilmeisesti ostamaan lakisääteisesti mahdollisimman täydellisenä pakkoluovuttamansa romuauton käyttökelpoisia osia takaisin itselleen ainoastaan valtuutetuista purkamoista ja varmasti valtuutettuun hintaan.
Minulla ei ole varaa käydä oikeutta monopolimultimiljonäärien kanssa mistään "kunnianloukkauksista" eli Suomeksi asioiden kertomisesta, tutkikaa netistä.
Kannattaa Googlailla em. henkilöiden ja tahojen lausuntoja eri medioissa. Lohdutonta tavallisen autoharrastajan kannalta on se että tulevaisuudessa joutuu ilmeisesti ostamaan lakisääteisesti mahdollisimman täydellisenä pakkoluovuttamansa romuauton käyttökelpoisia osia takaisin itselleen ainoastaan valtuutetuista purkamoista ja varmasti valtuutettuun hintaan.
Minulla ei ole varaa käydä oikeutta monopolimultimiljonäärien kanssa mistään "kunnianloukkauksista" eli Suomeksi asioiden kertomisesta, tutkikaa netistä.
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 1423
- Liittynyt: Su Joulu 07, 2003 13:35
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
Tähänhän ne yrittää ajaa onnistumatta koskaan...Minuteman kirjoitti:Vaikka kuinka v*tuttaisikin, on silti terveellistä myöntää että taidokkaastihan nuo asiat ovat saaneet läpi ajettua. Mikäli nuo em. tahot saavat vielä enemmän tahtoaan läpi, merkitsee se sitä että mm. tämänlaisten Foorumien osto & myyntipalstat hiipuvat autojen purkamisen ja "pimeästi purettujen" osien hyödyntämisen tullessa kertakaikkiaan ja lakien mukaankin "ympäristörikolliseksi" toiminnaksi.
Kannattaa Googlailla em. henkilöiden ja tahojen lausuntoja eri medioissa. Lohdutonta tavallisen autoharrastajan kannalta on se että tulevaisuudessa joutuu ilmeisesti ostamaan lakisääteisesti mahdollisimman täydellisenä pakkoluovuttamansa romuauton käyttökelpoisia osia takaisin itselleen ainoastaan valtuutetuista purkamoista ja varmasti valtuutettuun hintaan.

Tietysti keräily onnistuu todella yksinkertaisella tavalla kun/jos vanhoista autoista maksettaisiin vaikkapa 3000€ / kpl käteen riihikuivaa.
Tuo pellehermannien keksimän 500 eskon autonvaihto setelin voi työntää sinne minne aurinko ei paista...(sen saman rahan saa käytetystä autossa alennusta kun muistaa pyytää. Ääni taas hesan päähän "todella " hienosta ja toimimattomasta ratkaisusta)
-
- "Hirsch"
- Viestit: 786
- Liittynyt: La Huhti 23, 2005 07:52
- Paikkakunta: orivesi
Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
Laita samalla T16, täältä löytyy osatsmerch kirjoitti:Kyllähän nuo vastaanottovelvolliset sen toki ottaa, vaikka taitaapi aiheuttaa enempi kustannuksia kuin hyötyä (siirtokilvet tai traileriraijaus, "kierrätysmaksu" ja vielä rekisteristäpoisto...). Siinä mielessä Orivedelle vieminenkin on parempi ja halvempi vaihtoehto![]()
Mutta toisaalta jos sen vaikka turbottaisi ja ihan oikeasti leimaisi? Vanhoja keskusteluja selaamalla näyttäisi t8:ksi muuttaminen kohtuullisen mahdolliselta hommalta (alustan osat, jarruosat yms. pitää kuitenkin aika ajoin vaihtaa). Jos ei kovin taloudellisesti viisasta olisi sekään, niin olisi ainakin enempi itua pitää tuo itellä. Eiköhän ne kiinalaiset saaneet taannoin ihan tarpeeksi terästä huonojen (?) autojen tekemiseen.

Cabbe -88 projekti, 99 3d -77 projekti,
99 -71 ke, vaimokkeen
99 -70 projekti,
900 F -80 täydellinen raato
900 -83 3d Lux projekti, 900 S -90 3D käyttis
99 -71 ke, vaimokkeen

900 F -80 täydellinen raato

Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
Jollain tuntuu olevan kovasti helsinkiläisiä vastaan...
Ja loppujen lopuksi iso osa stadilaisista on sinne muualta muuttaneita... Eli voisi jopa sanoa, että samaa paskaa eri paketissa kuin muuallakin Suomessa 

900 T16 -92 (KR)
900 T16 -88 (KA)
Subaru Forester -00, Range Rover 3,9 EFI -90
#1938
900 T16 -88 (KA)
Subaru Forester -00, Range Rover 3,9 EFI -90
#1938
Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
Kunhan ei vaa kävis niin kuin vanha sananlasku sanoo että p***a valuu alaspäin http://foorumi.saabclub.fi/posting.php? ... 1&p=598198#JuHem kirjoitti:Jollain tuntuu olevan kovasti helsinkiläisiä vastaan...Ja loppujen lopuksi iso osa stadilaisista on sinne muualta muuttaneita... Eli voisi jopa sanoa, että samaa paskaa eri paketissa kuin muuallakin Suomessa
- JiiVee
- "Hölösuu"
- Viestit: 1103
- Liittynyt: Pe Syys 22, 2006 14:29
- Paikkakunta: Hausjärvi - Tre- Seinäjoki
Re: Mitähän tekisi pa***lle satkulle?
Kirjoitin viime vuonna paikallisen lehden yleisönosastoon tuosta romutustodistuksesta ja sen aiheuttamasta pelosta ettei autoista saisi enää osia ottaa ennen purkua. Mainitsin kirjoituksessani uuden auton arvon alennuksen, korjausten kalleuden sekä muita syitä miksi pidän uutta autoa viimeisenä asiana, mihin rahani laittaisin. Parempi näyttää köyhältä kuin olla sitä.
Kirjoituksesta julkaistiin pikku pätkä, josta jäi sellainen käsitys että ainoa huoli on osien saanti vanhoihin romuihin. Kaikki muu oli karsittu pois eikä Puputin nimeä mainittu, vaikka vain mainitsin hänen kaksoisroolistaan ottamatta kantaa mitä se tarkoittaa.
Ei ihme ettei julkaistu kun toista sivua ohuesta lehdestä on pelkkiä autoliikeiden mainoksia. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

Saab 9000 CDE 2,3 T -95 (Speedparts stage 4), Saab 96 -71 (stage 1), Saab 96 -63, Audi A4 1,9 Tdi Quattro -03 stage 1, Taunus 17 m umpikylki -61 (MR), Rover 75 estate 2,5 V6 -03, Taunus 17 M sedan -61, Corolla LB