Termos kirjoitti:
Lukaisin sitten pikaisesti Antsan linkittämän keskustelun ruotsin saabturboclubilta, enkä tällä huonolla kielitaidolla kuitenkaan löytänyt mitään faktantynkää konkurssista tai muustakaan vilungista, jossa ostajien rahnat menisivät kankkulan kaivoon..
Ok. syy oli mun huonon ruotsin...
Tai sitten mun
"konkurrens" = kilpailu, meinasin käsittää väärin
Vaan mikäli yhtään kieltä käsitin, niin valittivat sielläkin viivettä yhteydenotoissa.
Tosin tavaraakin oli saapunut tilaajille äskettäin.
Coolerin asennus alkoi. Purkaminen sujui ongelmitta, mutta asennusvaiheessa ongelmat alkoivat. Ei toi ihan bolt-on ole ainakaan ilmastoidussa autossa. Coolerin ollessa paikallaan ottaa kiinni onko se nyt kuivaimeen vai mikä siellä kuskin puolella jäähdyttäjän edessä on. Jää about parin sentin rako coolerin kiinnityspisteen ja orkkiskiinnityksen väliin. Tosta vois selvitä pidemmällä pultilla,mutta eihän niitä nyt kotona tietenkään ole.
Letkuliitokset tuntuu osuvan kohdalleen. Pitää lähteä kaupungille metsästämään pitempää pulttia, jos vaikka sit onnistus toi asennuksen loppuunvieminen. Toivottavasti puskuri mahtuu paikalleen, ettei sitä tarvitse alkaa nuijimaan.
Onnistui lopulta ilman suuria ranetuksia, kun käänsi alkuperäisen kiinnityksen kumipuslan toisin päin, niin sai paikalleen toisenkin puolen. Kai se siellä nyt pysyy, korjataan jos tippuu matkalle.
Minulla coolerin(9-5) asennus oli kanssa lähes bolt-on. Muuten meni paikalleen ihan kivuttomasti, mutta öljynlauhduttimen kiinnikkeitä joutui hieman muuttamaan. Ei iso homma.... Sanoisin, että oli n.95% bolt-on. cooleri.
Miten olette lähettäneet/jättäneet tilauksenne tuonne? Yritin lähettää tilauksen verkkokaupan kautta mutta homma hyytyy kohtaan "Shipping Methods" entä maksaminen? Voiko maksaa pankkisiirrolla vai pitääkö olla luottokortti?
Koitin kysyä asiaa toimittajalta mutta vastausta odotellessa ei ainakaan hengitystä kannata pidättää... Ilmeisesti puljussa on kovin kiirrellistä väkeä kun ei kyselyihin haluta/keretä vastaamaan..?
Itse lähetin kysymyksen samasta aiheesta lähestulkoon kaksi viikkoa sitten. Vielä eivät ole ehtineet vastata..
Toisaalta sitten luin vähän kommenttia siitä, kuinka esim. tuo "bolt-on dp" ei olekaan niin bolt-on kuin antavat ymmärtää ja päätin etten tarvitse sitä.
Onkos tähän tullut vastausta? Vai miten toi tilaus pitäisi hoitaa?
Miten olette lähettäneet/jättäneet tilauksenne tuonne? Yritin lähettää tilauksen verkkokaupan kautta mutta homma hyytyy kohtaan "Shipping Methods" entä maksaminen? Voiko maksaa pankkisiirrolla vai pitääkö olla luottokortti?
Koitin kysyä asiaa toimittajalta mutta vastausta odotellessa ei ainakaan hengitystä kannata pidättää... Ilmeisesti puljussa on kovin kiirrellistä väkeä kun ei kyselyihin haluta/keretä vastaamaan..?
Itse lähetin kysymyksen samasta aiheesta lähestulkoon kaksi viikkoa sitten. Vielä eivät ole ehtineet vastata..
Toisaalta sitten luin vähän kommenttia siitä, kuinka esim. tuo "bolt-on dp" ei olekaan niin bolt-on kuin antavat ymmärtää ja päätin etten tarvitse sitä.
Onkos tähän tullut vastausta? Vai miten toi tilaus pitäisi hoitaa?
Lähetä firmaan viesti ja kerro mitä haluat, niin ukko lähettää sinulle tarjouksen...
Pyysin että antaa tarjouksen euroissa, niin seuraavana päivänä sain hinnat koko toimitukselle. siis osat+rahti kotiovelle.
Kyllä tuolta vastauksen tällä hetkellä saa suht nopeesti alkuvuodesta ukko oli pitkään sairaslomalla että sen takia kesti vastaukset, nyt taas homma toimii. Tuon verkkokaupan ei ole tarkoituskaan toimia ruotsin ulkopuolelle lähtevissä tilauksissa. Mutta Email toimii.
Ok no sitte.
Kyllä tossa kyselyä lähettelin pari vko sitte, mutta ei ei ole kuulunut mitää!
Pitää odotella tai tilata jotain kalliimpaa ni jos sieltä tulis vastauskin nopeampaa
Itse lähetin kyselyä jotain viikko sitten parista tuotteesta jotka ovat hyllystä toistaiseksi loppuneet, mutta joita pitäisi tulla. Ei ole mitään vastausta kuulunut.
Miten noi voi maksaa jos ei ole luottokorttia, onko niillä jokin tilinumero johon siirto EU-maksuna?
Sivutkin tökkiii tökkii jumi jumi niin pahasti, että oikein hirvittää.
9-3 Aero 2001 T7 2.3, B&W EFR 7163 G, Quaife, E85 yms. Muutoskatsastettu tekniikalle. Stage: Monster. Ruosteeton kesäauto&ensimmäinen omistaja Suomessa vuodesta 2006.
Onko kukaa viime aikoina tilaillu? Näyttäs nyt onnistuvan tilaus suoraan sivujen kautta ja hinnat saa euroissa suoraan. Tullut näemmä jonkun verran päivitystä. Lontooksi saa myös jos ei toinen kotimainen taivu
Kuvauksen mukaan on bolt-on. Joutuuhan tohon hommaa ne letkut, mitkä itse äsken tilasin
Sekä alavesiletkun uusimaan jos ei ole se S-malli valmiiksi!
Laadusta en osaa sanoa, kait se ihan käypänen on. Ei ainakaa hinnalla pilattu!
Tuli itekin tilattua tuo IC ja maksettua, mutta nyt ei oo pariin viikkoon tullut sähköpostiin vastauksia taikka tracking numberia tuolle tilaukselle. Onko muut asioineet viimeaikoina?
Koitin itse tilailla letkuja sieltä ja kaikki meni aluksi hyvin. About 2vko päästä tuli ilmo ettei letkuja olekkaan saatavilla, ko väriä. Oli kyllä tulossa pari kk päästä. No sovittii siinä, että rahat takaisin kun ei jaksa odotella. Siinä se pari kk meni kun odottelin rahoja. Olivat useampaa otteeseen koittanu laitella, useammalta eri tililtä. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. En sinänsä moiti firmaa, asiallista keskustelua ja lupasivat seuraavasta tilauksesta -20%
Mutta, olisi tuo voinut olla nopeampaa. Eli 2vko sai kyllä ihan huoletta odottaa vastausta.
Näytti kyllä vieläkin olevan letkujen puutetta kun pari pv sitte katselin.
Tuli itsekin vaihdettua muutama sana tuon lafkan edustajan kanssa. Heillä nimittäin sattui olemaan kohtuuhintainen steg 1 -softa uuteen 9-3:een, lienee peruja Nordicilta juuri ennen konkurssia(?).
Eivät kuulemma voi myydä sitä muuten kuin paikan päällä asennettuna, eli se siitä Ei kuulemma auta vaihtoboksin lähettämisetkään
Onko kellään sen verta ruotsin tuntemusta et tajuais ton etusivun tekstin sg:n etusivul?Jotain kaiketi et tavara aika tiukal ym..Toi 3" dp ja cuulerikin tuolta ois saatava mut onko kellään tietoa koska niitä mahdollisesti sais?Lueskelin tos et toi dp liittys huonosti ferritan kans mut topiceita lukemal sai eri hyviä neuvoja..
Saab 9-3 Aero '02 2.3 Biopower
Ex Saab 9-3 SC TiDS '08
Ex Saab 9-3 SS TiDS '08
Ex Saab 9-3 Sport T5 19t6 RE85
#3884
Tampere