Ruostetta ei ole ovilistojen yläpuolella näkösällä pahemmin missään, mutta alapuolella ovien alareunoissa on jonkin verran lähtöjä ja helmoissa näyttää olevan jo migillekin töitä. Tarkoitus on kesän aikana ylimaalata auto mustaksi omin vapisevin kätösin. Vanha väri on vähän mitäänsanomaton tumma metallihopea.
Kytkin kaipaa myös korjausta, vaikka siihen on 5 vuotta ja ~45 tkm sitten vaihdettu asetelma, levy ja laakeri, mutta vain kumit vaihdettu työsylinteriin. Kytkin tahtoo tommata kiinni vähän turhan äkäisesti, eli luistattaminen on tosi vaikeaa, kun irti -> kiinni tapahtuu sentin-parin polkimen nostolla. Sen verran hakua jo käytin, että oireet sopisivat tuohon pääsylinteriin. (edit. ei työ-)
Kulkupuolessa on myös jotain häikkää, vaikka kone tuntuu noin yleisesti pelaavaan ihan mukavasti. Perstuntumalta vaikuttaa, että ahtoja alkaa tulemaan edes jonkun verran vasta neljän tonnin jälkeen. Kiihtyvyysketjua luin, ja näyttäs ainakin yli 1,5 s menevän liian kauan 80-120 km/h välillä. Mistäköhän voi johtua? Turbossa kilometrit täynnä? Ahtopainemittarin koitan värkätä kiinni tässä lähiaikoina, niin tietää vähän enemmän mitä se tekee.
Muun kunnostuksen ohessa konettakin pitäisi siis piristää, eli ahtoja nostaa ja turbo vaihtaaa jos se on valmis ja IC:tä katella jostain (saa tarjota). Kannattasko konetta käyttää auki ja mitä sille siinä tapauksessa olisi syytä tehdä? Haku mahtaa kertoa tuostakin aiheesta, mutta saa selventää tähänkin.

