Fortum ja Valmet Automotive ilmoittivat torstaina sopineensa yhteistyöstä sähköisen konseptiauton ja sähköautoihin liittyvän latausteknologian kehittämiseksi.
Tavoitteena on esitellä täysin sähköllä toimiva konseptiauto Geneven autonäyttelyssä vuoden 2010 maaliskuussa.
Norjalaista Think-sähköautoa aletaan valmistaa Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla vielä tänä vuonna. Asiasta on tehty aiesopimus norjalaisen Think Global -yhtiön kanssa, Valmet Automotiven emoyhtiö Metso kertoi.
Metson mukaan Think-yhteistyö työllistää alkuvaiheessa syksyn aikana noin 50 henkeä ja ensi vuonna arviolta yli sata henkeä. Suunniteltu tuotantomäärä on tuhansia autoja vuodessa.
Think Global -yhteistyön vahvistamiseksi Valmet Automotive osallistuu myös pienellä summalla norjalaisyhtiön tulevaan uusantiin, eli siitä tulee yhtiön vähemmistöosakas.
Think tarvitsi lisää pääomaa, Valmet Automotive kaipasi lisää valmistettavaa - > Valmet Automotive sijoitti pääomaa Thinkiin ilmeisesti sillä ehdolla, että saa autojen valmistuksen Uuteenkaupunkiin. Toimiva koplaus molempien kannalta.
Miksei samantyyppinen kuvio voisi toimia myös Saabin suuntaan, jos vain Valmetin / Metson taseista löytyy pääomia? Rahoituksen tarve lienee Saabilla huutava, kun pitäisi rahoittaa sekä yrityskauppa että uuden 9-5:n tuotantoon ja markkinoille saattaminen. Ja 9-3 Cabben tuotanto on joka tapauksessa lähdössä pois Itävallasta.
Autojen sopimusvalmistaja Valmet Automotive esittelee uuden sähköauton Geneven autonäyttelyssä maaliskuun alussa. Yrityksen osaamista markkinoiva konseptiauto ”Eva” on 2+2-paikkainen sähköauto, jolla voi ajaa yhdellä latauksella 160 kilometriä.
Valmet Automotive valmistaa Uudessakaupungissa nykyisin kahta sähköistä ajoneuvoa: kaupunkiautoa ja golfautoa.
Yhtiö on lisäksi sopinut urheilullisen Fisker Karma -hybridiauton valmistuksesta. Sen tuotanto alkaa tänä vuonna.