Jos yritin avata katon niin ilmoitus oli että juu, ei nyt pysty, vain käsinkäyttö sallittu, ota yhteyttä huoltoon.
Yhtenä päivänä toimi, toisena ei mitään toivoa, vaihteli kovasti.
Kävin lukemassa vikakoodit, ja ongelmakohtana vaikutti olevan yksi asentoanturi joka ilmoitti muista poikkeavaa tietoa, kuten arvasinkin. Syyttävää sormea osoitettiin katon suojakannen oikealle puolelle, eli apparin puolelle ja sinne monttuun mihin katto lasketaan.
Kurkkasin sinne, ja kuinka ollakaan, löysinkin heti syyn tähän kiukutteluun, mutta en ihan sellaista jota olisin halunut nähdä.
Kohdassa jossa "takakontti muuttuu katon säilytystilaksi" menee nippu kaapeleita ja hydrauliletkuja kynnyksen yli, ovat kiinni muutamalla nippusiteellä mutta minun tapauksessa olivat asennettu siten että jäävät katon säilytyslaatikkoa liikuttavien linkkujen alle, ja runnoutuvat siten peltiä vastaan. Sähköjohdot oli ihan liiskattuna, kuorissa jo havaittavissa vaurioita, lisäksi kahdessa hydrauliletkussa vekkiä muistuttavaa taivutusta.
Kaiken lisäksi ihmettelin tuon linkun heilumista, nopeasti ilmeni että mekanismin toinen kiinnityspultti oli erittäin löysällä, ja toinen jo karannut sinne kotelon pohjalle.
Eihän tässä sinällään mitään, alkuperäinen nippari hiivattiin, uudella nipparilla letkut ja johdot fiksummin kiinni, pois liikkuvien osien alta, ja kovaa ajoa.
Tarkastakaa nyt kumminkin omanne, helppo homma johon menee muutama minuutti aikaa. Kattoa sen verran auki että suojakansi liikkuu takaluukun päälle, taskulamppu käteen ja kurkkaas sinne apparin puolelle. Siellä on kapea kohta jossa kaapelinippu menee reunan yli. Jos mitään omituista ei näy niin katto alas ja kesästä nauttimaan

Kuvia en tajunnut tuosta ottaa, mutta voisin jossain välissä yhden räpsästa tuosta kohdasta niin tiedetään mitä katsoa.