
Eli, jouduin satkun kanssa tänään kolariin.
Seisoin jonossa Puistokadulla odottelemassa että punaiset valot vaihtuisivat vihreiksi. Siinä veljen kanssa juteltiin niitänäitä, kun yhtäkkiä kuuluu pamaus ja Saab heilahti eteenpäin.
Ensimmäinen reaktio oli että mikä v**tu meihin osui ja katsoin peiliin, niin siellähän
oli joku uudehko nissani meidän perseessä kiinni. Siitä sitten autosta ulos kattomaan mitä on käynyt. Näköjään homma oli niin, että vanha ooppeli oli ajanut nissanin perään, ja sitten tämä nissani osui satkuun. Poliisit ym kävivät paikalla, joten siltäosin kaikki kunnossa ja maksaja tälle remontille löytyy.
Satkussa on takapuskurissa jäljet että joku on osunut, ja pinta on rumasti naarmuinen. Lisäksi se vakavampi, eli takakontin pohja on vähän noussut ylös siitä kohtaa missä vararengas on.. Takaovet ym toimivat ja raot ovat normaalit.
Saattaa olla myös että vain kuvittelen, mutta tuntuu, että ajossa auto ei tunnu enää samalta kuin ennen. Nissanin törmäysvauhti meihin oli n. 15-25km/h.
Mitä tarkastan itse? Vien satkun huomenna vahinkotarkastajalle, mutta haluaisin itsekkin tutkia jo mitä pystyn.
Ja kyllä, vituttaa aivan suunnattomasti.