Havannan tahtarit

Wanhojen Saabien oma alue. Mallivuodet 1950-1980.
Vastaa Viestiin
kabu
"Ruisku"
Viestit: 121
Liittynyt: Ke Tammi 26, 2005 12:01
Paikkakunta: Helsinki

Havannan tahtarit

Viesti Kirjoittaja kabu »

Kävinpä viime viikolla lomailemassa Kuubassa, tarkemmin ottaen Havannassa. Siellähän on tunnetusti liikenteessä suuri määrä enemmän tai vähemmän huonokuntoisia ja milloin milläkin osilla kunossa pidettyjä vanhoja jenkkiautoja, pääasiassa 50-luvulta. Tämän lisäksi liikenteessä näkyi myös jonkin verran samanikäisiä Eurooppalaisiakin autoja, pääasiassa ponttoonimersuja, brittifordeja, Morriksia, Fiateja sekä joitakin ranskalaisia mm. Simca Aronde ja Panhard Dyna. Hieman uudempia Mosseja sekä Ladoja tietty näkyi runsaasti myös.

Olin kuitenkin sangen hämmästynyt bongatessani siellä liikenteessä viikon aikana kolme eri SAAB 93 -yksilöä. Kahdesta niistä sain jopa napattua kuvan.

Kuva

Kuva

Ensimmäinen, sininen, yksilö näkyi vikkaan kadun vastapuolella valojen vaihtumista odottelemassa. Tässä autossa on melkoisesti muokattu takapää johon on sovitettu jonkin suht uuden auton (kenties Peugeot 206 tms.) takavalot. Kuvasta tarkemmin tutkailemalla huomaa myös että taka-akseli on vaihdettu huomattavasti alkuperäistä leveämmäksi. Sekä etu- että takapäässä on myös nelipulttiset navat, eli myös etuakselia on muokattu. Myös etu- ja tapyörien aukkoja on muokattu huomatavasti. Tuon sinisen käyntiääntä en valitettavasti kuullut joten moottorista ei ole mitään tietoa. Taka-akselin vaihtamisesta päätellen en oikeastaan kauheasti ihmettelisi vaikka auto olisi muutettu takavetoisksi Ladan tai Mossen tekniikalla.

Kuva

Toisen, valkoisen, yksilön bongasin ensin äänen perusteella vanhankaupungin laidalla ja sitten tulikin kiire tähtäillä kameralla. Tässa yksilössä kori on jokseenkin muokkaamaton ja käyntiäänen perusteella moottorikin oli alkuperäinen kaksitahtinen. Akselit, navat ja vanteet vaikuttavat myös olevat alkuperäiset.

Kolmas, harmaa, yksilö tuli sitten pois lähtiessämme lentokentän suuntaan johtavalla valtatiellä vastaan. Tästä autosta en valitettavasti saanut kuvaa. Tämänkään käyntiäänestä ei ole mitään havaintoa. Valitettavasti en onnistunut bongaamaan ainuttakaan yksilöä parkissa ollessaan joten ei päässyt tutkimaan yksityiskohtia tarkemmin.

Kun siis onnistuin viikon aikana bongaamaan liikenteestä peräsi kolme eri 93-yksilöä niin voisi päätellä että Havannassa ja Kuubassa yleisemminkin on niitä useampiakin. Epäilemättä niitä on sinne viety ainakin yksi erä ennen vuoden 59 vallankumousta.
Tahtari-Pekka
95, 1962 (MA) - 900 OG, 1984 (MA)
mestari
"Hölösuu"
Viestit: 8097
Liittynyt: To Maalis 24, 2005 21:06
Paikkakunta: vuorenpeikonkolo

Re: Havannan tahtarit

Viesti Kirjoittaja mestari »

ehkä amerikan kirjeenvaihtajamme Rin-tin-tin voi linkitellä kuvia myös kuubalaisten saabien konehuoneesta, jäljet johtavat yllättävästi rantaveteen...
vaikka olisitte kumpikin tavanneet samat autot yllättäen.
saab,96,99CC-75,saab 9000-95,2xrabeneic binetta de luxe, 2xfordsonpower että major, fiat 580td4wd,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,
tikkis
"Viggen"
Viestit: 562
Liittynyt: La Heinä 01, 2006 07:36
Paikkakunta: Lappeenranta

Re: Havannan tahtarit

Viesti Kirjoittaja tikkis »

Olikin niin harmaa marraskuun aamu, piristi kovasti :D

Laitapa juttua kirjalliseen muotoon Klubilehteen !
kostape
"Hölösuu"
Viestit: 1270
Liittynyt: To Kesä 19, 2003 13:32
Paikkakunta: Nurmijärvi/Renko

Re: Havannan tahtarit

Viesti Kirjoittaja kostape »

Kuubassa näyttää olevan parempi kohtelu kuin Tansaniassa, missä maaseutukaupungissa kerran 80-luvulla bongasin autoliikkeen pihasta multakasan päältä valkoisen 2-tahtisen. Oli kuulemma jäänne Erik Carlssonin harjoitteluautosta, Safari-ralli silloin poikkesi Keniasta Tansaniankin puolelle. Vahinko vaan ei olleet refleksit oikein kunnossa silloin, ei tullut kunnon valokuvaa, pilkottaa vain takapää jossakin kuvassa.
pentti3.kostamo@gmail.com
045-2502018
96 -64... ja uudempiakin
V4-purkuvaraosia
Playboy
"Turbo"
Viestit: 264
Liittynyt: Ti Syys 23, 2003 22:47
Paikkakunta: Espoo

Re: Havannan tahtarit

Viesti Kirjoittaja Playboy »

Sininen on aika hurjan näköinen, mutta on tuota valkoistakin melkoisesti muokattu. Silmiin pistää ainakin puskuri, takavalot, takaluukun kahvan puuttuminen sekä lokasuojien kaaret edessä ja takana. Rälläkkää on käytetty surutta. Jos Mad Maxissa olisi ollut Saabeja, olisivat ne näyttäneet jotakuinkin noilta.
Tämänhetkiset räpsät:
Saab 96 V4 Super RS 1979
Avatar
Rin-tin-tin
"Viggen"
Viestit: 604
Liittynyt: Su Joulu 12, 2004 00:32
Paikkakunta: Borgå

Re: Havannan tahtarit

Viesti Kirjoittaja Rin-tin-tin »

Nuo kaksi jotka valokuvasit ovat minulle uusia. Kirjoitin jutun kahdesta muusta joiden omistajia haastattelin tammikuussa 2004. Juttun nimi Saabistissa oli Havannasa bongattua ja juttu julkaistiin Saabistissa nr. 58 muistaakseni. 93sia on Havannassa runsas tusina, ja ne ovat siis kaikki 93:sia. Sama juttu on lyhennettynä luettavissa Norjan Saab klubin seuraavassa lehdessä Frihjulet 4/2010 j- os satut tilaamaan :mrgreen:
Where have all the 2-strokes gone?
SAAB 95/96 = Talviauto jonka kanssa pärjää kesälläkin!
Vinterbil med fina sommar egenskaper!
Vastaa Viestiin