9-5, 3.0 V6 bensa, -99. Nykii tasaisen epätasaisesti

Terve,
Rouvan Saabiin on ilmaantunut varsin ärsyttävä vika, nimittäin nykiminen. Ensimmäinen oire ilmeni noin kuukausi sitten. Saabi oli nykinyt 80 km/h nopeudessa mutta vika oli kadonut samoin tein lyhyehköllä matkalla. Nyt ongelma on taas hyppännyt esille, entistä ehompana. Väittäisin jopa että pahenee kokoajan.
Nykytystä on kaikissa nopeuksissa, kiihdyttäessä ja tyhjäkäyntikään ei ole tasaista vaan sekin päkyttää. Olisiko jopa tyhjäkäynti aavistuksen pienemmällä normaaliin verrattuna, silloin kun ongelmat ilmenee. Nykytystä ei ole kuitakaan koko ajan. Välissä auto (Saabi) pelaa normaalisti. Esimerkiksi tänään, kävin tielle jäännin pelon vuoksi itse Saabilla töissä. Menomatkalla auto pelasi normaalisti. Päivällä lounaalla käydessä nykyteltiin vähän. Iltapäivällä olikin jo piru irti ensimmäiset parikymmentä kilometria kotimatkasta. Sittempä ongelma taas helpotti.
Olen tässä foorumia lueskellut ja koittanut arpoa että missä vika voisi olla. Vaihtoehtoja näyttäisi jokunen löytyvän. Kaasuläppäkotelo, ilmamassamittari, bensapumppu ja di-kasetti ainakin. Mikä noista olisi oireitten perusteella todennäköinen syyllinen tai onko kyseessä jokin aivan muu ongelma? Jossain ketjussa ehdotettiin ilmamassamitrin johdon irrotusta. Mistä päin konehuonetta murkula löytyy ja mitähän harmeja itselleni hankin, jos testin vuoksi poistan sen käytöstä?
Ensimmäisenä en viitsisi autoa korjaamolle viedä eli olen kovin kiitollinen kaikista hyvistä neuvoista ja vähän huonommistakin.
JanneM

Re: 9-5, 3.0 V6 bensa, -99. Nykii tasaisen epätasaisesti
Neloskoneessa ainakin apukuskin puolella konehuonetta, aivan edessä. Kutoskoneessa varmaan sijaitsee samalla suunnalla. Imuilman kumiputkessa on sellainen alumiininen 100mmx100mmx30mm tai sinnepäin murkula, johon tulee yksi sähköliitin. Siis kahden kumiputken välissä, eipä tuosta hirveästi voi erehtyä.
Saab 9-5 Aero XWD -11
Re: 9-5, 3.0 V6 bensa, -99. Nykii tasaisen epätasaisesti
Minulla on samanlainen menopeli ja oireet oli ihan samat. Epäilin vian olevan kaasuläppäkotelossa tai bensapumpussa. Koska bensapumppu oli helpompi ja halvempi vaihtaa, vaihdoin sen kokeeksi ensin. Ostin Biltemasta muutaman kympin pumpun ja vaihdoin sen vanhan tilalle. Sen jälkeen ei ole enää nykinyt yhtään. Bensapumppu taitaa yleensä olla vaihtoiässä siinä 200000km paikkeilla. Jos omaasi ei ole pumppua ennen vaihdettu, kannattaa en uusimista ainakin kokeilla.
Re: 9-5, 3.0 V6 bensa, -99. Nykii tasaisen epätasaisesti
Kiitoksia! Kilometrejä on kertynyt n. 270 tkm, joten pumppu voi olla hyvinkin tiensä päässä. Pitääpä askarrella viikonloppuna saabin kanssa ja vaihtaa aluksi bensapumppu mikäli sopivan saan käsiini.
Bilteman sivuilta koitin kaivella sopivaa bensapumppua. 52-200 lienee sopiva, vaikka sitä ei 9-5:n varaosana mainosteta. Menikö bilteman pumppu heittämällä paikalla vai pitikö soveltaa?
Pitää nyt vielä omaa tietämättömyyttä alleviivata ja kysyä että onko pumppu konehuoneessa vai tankissa? Käsittääkseni konehuoneessa mutta kun soittelin biltemaan ja kyselin löytyykö kysyistä pumppua hyllystä, niin samassa yhteydessä myyjä kommentoi, että pumppu vaikuttaa tankkiin asennettavalta.
Bilteman sivuilta koitin kaivella sopivaa bensapumppua. 52-200 lienee sopiva, vaikka sitä ei 9-5:n varaosana mainosteta. Menikö bilteman pumppu heittämällä paikalla vai pitikö soveltaa?
Pitää nyt vielä omaa tietämättömyyttä alleviivata ja kysyä että onko pumppu konehuoneessa vai tankissa? Käsittääkseni konehuoneessa mutta kun soittelin biltemaan ja kyselin löytyykö kysyistä pumppua hyllystä, niin samassa yhteydessä myyjä kommentoi, että pumppu vaikuttaa tankkiin asennettavalta.
Re: 9-5, 3.0 V6 bensa, -99. Nykii tasaisen epätasaisesti
Tankissa, löytyy kun nostat takapenkin ylös ja avaat luukun. Jos lähistöllä on Motonettia niin sieltä ainakin saa oikean pumpun.
Saab 9-5 Aero XWD -11
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 8096
- Liittynyt: Ti Heinä 15, 2003 06:09
- Paikkakunta: Ihmiskunnan kehto: Paippinen
Re: 9-5, 3.0 V6 bensa, -99. Nykii tasaisen epätasaisesti
Pumpun vaihto on ihan OK ennakoiva huoltotoimenpide vaikka vika ei siinä olisikaan. Hyvä olisi TECH2:n kanssa katsoa, että antaako misfire-ilmoituksia jollekin tietylle sylinterille vai randomilla useammalle. Siitä voi sitten alkaa haarukoimaan kasettivikaa, suutinongelmaa ja/tai kansipaffin vuotoa.
-Ville
-Sähkövatkain model Y -24
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84
-Sähkövatkain model Y -24
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84
Re: 9-5, 3.0 V6 bensa, -99. Nykii tasaisen epätasaisesti
Jos pumppua ei ole kertaakaan vaihdettu, niin noilla kilometreillä veikkaisin että vika voisi hyvinkin olla siinä.
Itse laitoin tuon Bilteman 52-200 pumpun ja hyvin sopi. Ainoa mikä ei sopinut uuteen pumppuun oli ämpärissä ollut vanha bensaletku. Jouduin katkaisemaan sen kun irroitin vanhan pumpun ja se oli niin kovaa etten saanut sitä enää ujutettua uuden pumpun liitokseen. Ostin Etolasta pätkän kumista bensankestävää letkua ja pari sopivaa klemmaria jotka laitoin vanhan letkun tilalle.
Koko homma oli aika helppo tehdä eikä aikaa mennyt kuin vajaa tunti. Suurin työ taisi olla asennuskauluksen irroittaminen. Kannattaa vähän lukaista foorumilta löytyviä ohjeita ennen kuin aloittaa niin ei riko bensaletkun liittimiä yms..

Olihan Etolan bensaletku ulkopuoleltakin bensankestävää, muistitko lukea foorumilta ohjeita ennen pumpunvaihtoa?Jemppu kirjoitti:Ostin Etolasta pätkän kumista bensankestävää letkua ja pari sopivaa klemmaria jotka laitoin vanhan letkun tilalle.
http://www.gatessingapore.com/europe/fi ... E_HOSE.pdf
Saab 99 GLi 5 Speed -82 • Saab 9000 T16A -87 • Saab 9000 CD 2,3T A -91 • Saab 9-5 2,3t A -00
Re: 9-5, 3.0 V6 bensa, -99. Nykii tasaisen epätasaisesti
Jep sama homma Motonetin pumpussa, piti käyttää uutta letkua ja klemmareita.Itse laitoin tuon Bilteman 52-200 pumpun ja hyvin sopi. Ainoa mikä ei sopinut uuteen pumppuun oli ämpärissä ollut vanha bensaletku. Jouduin katkaisemaan sen kun irroitin vanhan pumpun ja se oli niin kovaa etten saanut sitä enää ujutettua uuden pumpun liitokseen.
Saab 9-5 Aero XWD -11
Re: 9-5, 3.0 V6 bensa, -99. Nykii tasaisen epätasaisesti
Bensapumpun sain ährättyä irti. Olipa tosiaan pumpun bensatankin aukkoon kiristävä rinkula tiukassa. Oli jo usko kovilla sen irrottamisessa. Toivon mukaan löytyypi vielä huomennakin paikallisesta Biltemasta pumppu tilalle. Kolme oli tänään hyllyssä mutta prk. kun ei kerennyt hakemaan. Noh, tokkopa nuo massamyynti tavaraa ovat. Saattaapi huomenna olla saabissa kohtuu miehekäs bensan haju sisätiloissa...
Bensaletkut vaikutti olevan kohtuullisen tiukkaa tavaraa myös eli katkomatta noita ei kyllä vaihda.
Bensaletkut vaikutti olevan kohtuullisen tiukkaa tavaraa myös eli katkomatta noita ei kyllä vaihda.
Re: 9-5, 3.0 V6 bensa, -99. Nykii tasaisen epätasaisesti
Sehän EI käynyt niinkuin elokuvissa. Tankilla oleva liitin räpsähti poikki painepuolelta. Epähuomiossa laitoin lähdön ja tulon väärin päin ja kun ähräsin liittimiä kolmatta kertaa irti niin sitä se ei enää kestänyt. No onnitellaan itseä siitä, että kahdesti sain ehjänä liittimet irti. Kylläpä miestä nyt ottaa hermoon! Eipä kyllä löytynyt oikeanlaista letkuakaan eli joutuupa senkin kanssa vielä harjoittelmaan. Ehkäpä Etola auttaa sen kanssa...
Ei kellään sattuisi olemaan Oulun lähettymillä lähdön puolen eli valkoista liitintä ylimääräisenä ja kaveriksi vielä pätkää kunnollista bensaletkua jota kestää tankissa liottaa? Voisin vaikkapa huomenna kävästä vaihtamassa kyseiset tuotteet rahaan.