Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
- Rattivaihde
- "Hölösuu"
- Viestit: 6798
- Liittynyt: La Tammi 28, 2006 22:36
- Paikkakunta: Isokyrö

Perheeseen hankittiin tammikuussa 9-3 2.0t MY2001 karvalakkimalli (ei metalliväriä, ei ilmastointia, ei radiota). Meille tullessaan autossa oli edelleen kojelaudassa paikallaan tehtaan jäljiltä peitelevy jonka takaa löytyivät radion liitosjohdot kojelautaan teipattuna. Kun sitten ruvettiin asentamaan tarvikemankkaa tammikuussa tuli vastaan ongelmia, nimittäin mankka ei suostunut pitämään asetuksiaan vaikka oli ISO-liittimillä soittimen ohjeiden mukaisesti kiinni autossa, eikä autossa myöskään ollut kaiuttimia eikä antennia. Kojelaudan etukulmiin kaiuttimet hankittiin ja asennettiin mutta eiväthän ne minikoon kartiot toista matalia ääniä juuri lainkaan ja muitakin varsin heikosti. Soitin sitten siirrettiin keväällä omaan OG900:n jossa se on toiminut oikein hyvin.
Nyt tämä projekti pitäisi aloittaa uudestaan alusta (tosin tällä kertaa kojelaudalla on kaiuttimet), ja on siis kolme asiaa jotka pitäisi saada kuntoon:
A) Foorumin lukemisen perusteella äänenlaatua saisi kohennettua hirveästä johonkin välttävän ja tyydyttävän välimaastoon lisäämällä 6x9-kaiuttimet hattuhyllylle. Riittääkö tämä, onko kova homma (löytyykö johdot valmiina ja tarvitaanko jotain muuta) ja minkälaisia kaiuttimia suositellaan? (Tavoitteena ei siis hifiääni vaan radion kuuntelun mahdollistaminen)
B) Radion kuuntelun kannalta antenni olisi tarpeellinen, ja mankan takaa ei ainakaan silloin antennijohtoa löytynyt eli oletan ettei sellaista ole lainkaan (mikä olisi tosin hieman outoa kun muut johdot ovat olemassa). Takakyljessä on antennin reiässä kumitutti johon antennipiiskan saisi ilmeisesti asennettua, jos se antennijohto jossain kulkee. Jos taas antennijohtoa ei ole, käykö helpommaksi jonkinlaisen antennin asentaminen tuulilasin sisäpuolelle tms.? Kuuluvuus menee ulkonäön edelle eli perinteinen piiska ei haittaa eikä kojelaudalla näkyvissä oleva antenni.
C) Asetusten katoamiseen (radio aloittaa aina esittelyruudusta ja värisäädöt sun muut katoavat) konsultoin tätä ketjua josta ymmärsin että asia liittyy noihin napoihin 4 ja 7, eli herätevirtaan ja jatkuvaan virtaan akulta. Onko näin ja mitä noille pitäisi tehdä?
Hakua yritin hyödyntää mutta ongelmaksi nousivat rikkinäiset ketjut ja se että ilmeisesti kellekään ei ole tullut vastaan OG9-3:sta jossa ei jonkinlaista stereojärjestelmää olisi tullut uutena.

#5168
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22

Re: Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
A)
Tähän ei kukaan voi antaa oikeaa vastausta. Kaikki riippuu kuuntelijasta itsestään. Periaatteessahan takakaiuttimien ääni tulee "väärästä suunnasta", joten vannoutuneimmat hifistelijät polttanevat sinut roviolla, kun menet pilaamaan akustiikan paratiisin (auton) sijoittamalla kaiuttimet väärään paikkaan. Kuitenkin laadukkaat 6x9-kaiuttimet tuottavat parempaa mökää laajemmalla skaalalla kuin ne pikkuiset 3-4" keskarit siinä kojelaudalla. Huomionarvoista on, että noissakin on sitten hillittömiä tasoeroja, eli hyvät 4" kaiuttimet a) maksavat paljon ja b) ovat oikeasti hyvät.
B)
Lasiantennia en omasta kokemuksesta voi suositella jälkiasenteisena. Itse yritin aikanaan oikaista samaisen ongelman ja ostin jonkun muka paremman mallin. Asennus tapahtui takalasiin siksi, että se on enemmän "oikean suuntainen" eli vähemmän pystysuora ikkuna. Kuuluvuus oli jotain nolon ja säälittävän välimaastoa. Itä-länsi -suunnassa radiota pystyi jopa kuuntelemaan, pohjois-etelä -suunnassa katosi aika täysin. Nova tosin taisi kuulua lähes aina.
C)
Saabin insinöörit ovat tehneet hauskan jäynän tuonne radiopuolelle ja laittaneet johdot ikäänkuin menemään väärässä järjestyksessä. Jälleen viksummat voinevat korjata, kun värit saattavat mennä väärin, mutta muistaakseni punainen ja keltainen johto piti kytkeä ristiin. Mutta pointti nimenomaan se, että heräte ja jatkuva saadaan kulkemaan oikeisiin napoihin jälkiasennussoitinta käytettäessä. Eli iso-liitintä ropaamaan ja johan lähtee homma pelittämään.

Hyvää tietoa, tämän perusteella toimintasuunnitelma seuraava:
6x9-kaiuttimet hattuhyllylle, virtajohtojen uudelleenjärjestely (jo tammikuussa järkeilin että tuosta sen täytyy johtua), auxilla ja usb-portilla varustettu mankka kehiin. Myöhemmin kun ehtii ja viitsii, hoitaa antennin johonkin nurkkaan autoa ja mahdollisesti vaihtaa ne etukaiuttimet hieman laadukkaampiin.
Kiitokset Vantaalle, ja jos joku tietää tuosta antennijohdosta tarkemmin (onko sitä jos ei ole radiota, ja jos on niin missä se on piilotettuna) niin viestiä tähän ketjuun.
6x9-kaiuttimet hattuhyllylle, virtajohtojen uudelleenjärjestely (jo tammikuussa järkeilin että tuosta sen täytyy johtua), auxilla ja usb-portilla varustettu mankka kehiin. Myöhemmin kun ehtii ja viitsii, hoitaa antennin johonkin nurkkaan autoa ja mahdollisesti vaihtaa ne etukaiuttimet hieman laadukkaampiin.
Kiitokset Vantaalle, ja jos joku tietää tuosta antennijohdosta tarkemmin (onko sitä jos ei ole radiota, ja jos on niin missä se on piilotettuna) niin viestiä tähän ketjuun.
#5168
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Re: Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
anteenin johto kulkee koelaudan keskeltä matkaa käsijarrunkahvan vierestä tekee mutkan kuskin penkin alta vasenta kynnyskoteloa pitkin vasemman takaverhoilun alle peräkonttiin.
# 4490
tech 2 ohjelmoinnit ja vikakoodien luvut kaikkiin automerkkeihin p.044-2100131
tech 2 ohjelmoinnit ja vikakoodien luvut kaikkiin automerkkeihin p.044-2100131
Re: Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
takakontin verhoilua raottamalla varmasti helpoin varmistaa onko siellä antennikaapeli
Tommi Turku #2632 o4oo-323138 Espoo
9-3 TTiD Aero Cab MY08, MG5 LR Luxury MY23, Enyaq Sportsline MY22
Ex:NG9-3 1.9Tid Cab MY06, NG9-5 2.0Tid MY10, NG900 2.0T Cab MY96, OG9-3 2.2Tid MY00, OG9-3 2.0T Aero MY02, OG9-5 3.0Tid MY04, parit OG900 ja 96
9-3 TTiD Aero Cab MY08, MG5 LR Luxury MY23, Enyaq Sportsline MY22
Ex:NG9-3 1.9Tid Cab MY06, NG9-5 2.0Tid MY10, NG900 2.0T Cab MY96, OG9-3 2.2Tid MY00, OG9-3 2.0T Aero MY02, OG9-5 3.0Tid MY04, parit OG900 ja 96
- Rattivaihde
- "Hölösuu"
- Viestit: 6798
- Liittynyt: La Tammi 28, 2006 22:36
- Paikkakunta: Isokyrö
Re: Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
Jep, näin aion tehdä huomenna kun auto vaihteen vuoksi on taas tuossa pihassa.tturku kirjoitti:takakontin verhoilua raottamalla varmasti helpoin varmistaa onko siellä antennikaapeli
#5168
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Re: Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
Tuohan on oikea sporttimalli, kun on turbo pellin alla ja kaikki turha varustelu jätetty tehtaalta pois!
Itse suosittelen takakaiuttimien jättämistä asentamatta ja lisäkaiuttimien asentamista oviin. Omassani oli auto ostettaessa AS2-paketti, eli takakaiuttimet hattuhyllyllä ja etukajarit kojelaudassa. Edessä eii todellakaan mitään bassotoistoa, eikä se "parempi" soundi kovin hyvin sieltä hattuhyllyltä eteen kiirinyt.
Tein sitten niin, että ostin oviin 6,5" Pioneerin kaiuttimet, kytkin ne valmiina ovissa oleviin johtoihin, ja kytkin radion takaa takakaiuttimien lähdöt oviin meneviin johtoihin. Takakajarit siis hiljaiseksi, mutta ei siellä takana kukaan koskaan matkustakaan. Soundi on nyt etupenkillä kuitenkin huomattavasti parempi. Kojelautakajarit siis myös edelleen käytössä.

Nyt: '21 Mustang Mach-e AWD
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
Ennen: Töpselikärsä '14 Mitsubishi Outlander PHEV | '08 Saab 9-3 SportCombi TiDS A6 | '02 Saab 9-3 2.0t A
Lisäksi: '80 Oldsmobile Delta 88 468 cid | '65 VW 1200 | '73 VW 1303S | '82 Honda CB750K
- Rattivaihde
- "Hölösuu"
- Viestit: 6798
- Liittynyt: La Tammi 28, 2006 22:36
- Paikkakunta: Isokyrö
Re: Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
Juu, itse olen päätellyt että ainoa syy tuon turbon olemassaoloon on se että 2001 tippuivat mallistosta pois vaparit ja tuo oli siis sen jälkeen hinnat-alkaen-malli.AZP kirjoitti:Tuohan on oikea sporttimalli, kun on turbo pellin alla ja kaikki turha varustelu jätetty tehtaalta pois!

Tuo etukaiutinehdotus on kyllä erittäin varteenotettava ja järkeenkäypä jos ovikaiuttimet vielä kohtuuvaivalla saa takakaiuttimien tilalle radion taakse. Bassotoisto oli muistikuvan mukaan erityisen surkeaa pelkillä etukaiuttimilla, 900:ssa äänissä on tiettyä 80-lukua kun vahvat bassot eivät kovin vahvasti toistu mutta 9-3:ssa ne eivät toistuneet lainkaan... 900:n kyllä mahtuu isommat kaiuttimet kojelaudalle mikä auttaa asiaa (ja hyvä niin, kun ovissa on 9-3:n kaiutinpaikkojen kohdalla ovenpituiset taskut molemmin puolin).
Tuo antennijohtoasiakin on vielä tutkimatta kun ei itsenäisyyspäivänä kerta kaikkiaan viitsinyt ja nyt on ollut turhan pimeää ja kylmää iltaisin mutta eiköhän siihen tule selvyyttä kunhan nyt lähipäivinä saan ensin ajokortin inssiajon hoidettua pois alta.
#5168
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
- Rattivaihde
- "Hölösuu"
- Viestit: 6798
- Liittynyt: La Tammi 28, 2006 22:36
- Paikkakunta: Isokyrö
Re: Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
Noniin, lopulta kyllästyin riittävästi hiljaisuuteen (eli nastarenkaisiin, vuotavaan pakoputkeen ja vilkkuun) ja kävin hakemassa 6,5" kaiuttimet oviin ja Kenwoodin soittimen aux- ja usb-inputeilla. Nyt pari kysymystä itse autoon liittyen (käytän hakua kun ehdin mutta jos jollakulla on vastaukset apteekin hyllyllä):
-Miten tavaratilan verhousta saa avattua (satkussa on verhoiluruuvit, tuon takakontista en löytänyt mitään kiinnikkeitä) antennipiuhan olemassaolon tarkistamiseksi?
-Miten etuovien kaiutinritilät saa irti/miten kaiuttimet saa asennettua?
-Pääseekö sinne apukuskin jalkatilan potkusuojan taakse päättyviin etukaiutinjohtoihin käsiksi radion takaa vai pitääkö se potkusuoja irrottaa että ne saa liitettyä radion johtoihin?
-Miten tavaratilan verhousta saa avattua (satkussa on verhoiluruuvit, tuon takakontista en löytänyt mitään kiinnikkeitä) antennipiuhan olemassaolon tarkistamiseksi?
-Miten etuovien kaiutinritilät saa irti/miten kaiuttimet saa asennettua?
-Pääseekö sinne apukuskin jalkatilan potkusuojan taakse päättyviin etukaiutinjohtoihin käsiksi radion takaa vai pitääkö se potkusuoja irrottaa että ne saa liitettyä radion johtoihin?
#5168
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Re: Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
Itsellä on elektroninen antenni kiinni tuulilasin sisäpuolella peilin takana. Motonetistä 20e.
Ei ihan kunnon piiskan veronen, mutta meikälle riittävä kuuluvuus. Kätevä siinämielessä, että on helppo asentaa ja auton ulkopuolella oleva vanha piiska ole enään rumentamassa ulkonäköä
Muista se, että nälkä kasvaa syödessä. Nyt kun asennat paremmat kaijuttimet ja soittimet niin kohta sitten alkaa tekeen mieli lisää meteliä ja on pakko hankkia konttiin vahvistin ja isompi bassontoistaja
Näin kävi minulle.

Ei SAABeja korjata, niitä huolletaan!!!
Re: Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
Tavaratilan verhoilu aukeaa seuraavasti:
- Lampunvaihtoluukun vieressä on yksi 10mm kannalla oleva muovimutteri, se auki.
- Ylhäällä verhoiluhuopa on kaiutinritilöiden alla, sen torxit auki ja ritilä pääsee nousemaan ylös.
Lisäksi huovan reuna on luukkua kiertävän kumitiivisteen alla, mutta siellä se ei varsinaisesti ole millään kiinni. Jos enemmän haluaa avata, niin lisäksi voi alhaalta ottaa kynnyksen suojamuovin irti. Se taas irtoaa nostamalla kun on ensin irrottanut kuorman kiinnityslenkit.

Oli: OG9-3 2.0t 2003
On: 9-3 SS TTiD Aero A6 2008, JC Stage1 + EGR Off (mittarissa noin 190tkm)
Muuta: Kiina TECH2
On: 9-3 SS TTiD Aero A6 2008, JC Stage1 + EGR Off (mittarissa noin 190tkm)
Muuta: Kiina TECH2
- Rattivaihde
- "Hölösuu"
- Viestit: 6798
- Liittynyt: La Tammi 28, 2006 22:36
- Paikkakunta: Isokyrö
Re: Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
Pakko tuota tuulilasiantennia on harkita ellei takakontista löydy antennipiuhaa, menee sellaisen asentaminen hieman hankalaksi.
Mitä nälkään tulee niin eiköhän näillä asennuksilla pärjätä niin kauan kuin tuo auto meillä on, ei ole nimittäin oma vaan vanhempien omistuksessa ja lähinnä kauppareissuilla ja satunnaisilla moottoritiepyrähdyksillä käytössä, ja lisäksi itselle on hyvin riittäneet oman ysisatasenkin nelituumaiset kojelauta- ja hattuhyllykaiuttimet, vaikka ne vähän pistävätkin tiettyjen musiikkilajien kanssa vastaan.
Ja SS:lle kiitokset, pistetään muistiin.
Mitä nälkään tulee niin eiköhän näillä asennuksilla pärjätä niin kauan kuin tuo auto meillä on, ei ole nimittäin oma vaan vanhempien omistuksessa ja lähinnä kauppareissuilla ja satunnaisilla moottoritiepyrähdyksillä käytössä, ja lisäksi itselle on hyvin riittäneet oman ysisatasenkin nelituumaiset kojelauta- ja hattuhyllykaiuttimet, vaikka ne vähän pistävätkin tiettyjen musiikkilajien kanssa vastaan.

Ja SS:lle kiitokset, pistetään muistiin.
#5168
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Re: Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
Antennipiuhan voi helposti vetää kojelaudasta, kuskin puolen päädystä alas. Otat polviverhoilun pois (ja ehkä myös keksikonsolin sivuverhoilun), jolloin pääset viemään johdon A-pilaria myöten kynnyskotelolle. Kynnyslistan alla kulkee jo valmiiksi johtokimppu, jonka mukana auton kynnystä pitkin antennijohdon voi vetää takakonttiin asti. Itse justiinsa purkasin yhden lisä-antennijohdon + virtapiuhoja pois omasta kolkistani. Mulla on kylläkin 3-ovinen malli, joten kynnyslistan takapäästä oli johdot näppärästi viety kylkiverhoilun taakse ja sieltä konttiin.
Citroen CX Pallas -84, VW 411 Variant -72, Citroen D-Super -71
- Rattivaihde
- "Hölösuu"
- Viestit: 6798
- Liittynyt: La Tammi 28, 2006 22:36
- Paikkakunta: Isokyrö
Re: Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
Samalla kun vaihdettiin kaverin kanssa lähivalon polttimo (helppo homma, kaksi tyhmää vaihtajaa = 10 min. ihmettelyä), vilkaistiin sinne takalokasuojaan, missä oli kauniisti alkuperäiskiinnikkeessään lepäämässä antennipiuhan pää! Veikkaisin että toinen pää on kojelaudan uumenissa, mahdollisesti etukaiuttimien piuhojen kanssa samassa paikassa.
Homma jatkuu luultavasti viikonloppuna, nyt ei tarvita kuin pikaohjeet kaiuttimien saamiseksi etuoviin sekä keskikonsolin sivumuovin irrottamiseksi (edellistä yritin jo hakea huonolla menestyksellä, jälkimmäistä en vielä tutkinut tarkemmin).
Homma jatkuu luultavasti viikonloppuna, nyt ei tarvita kuin pikaohjeet kaiuttimien saamiseksi etuoviin sekä keskikonsolin sivumuovin irrottamiseksi (edellistä yritin jo hakea huonolla menestyksellä, jälkimmäistä en vielä tutkinut tarkemmin).
#5168
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Saab 900c Combi Coupé '89 | Saab 900i 2.1-16 valve ’92 | Saab 9000 CDE 2.3TA ’96 | Honda Accord 1.8 VTEC S ’99 | Citroën C5 HDi 136 A Exclusive '08 | Tesla Model 3 ’22
Re: Radion ensiasennus kymmenvuotiaaseen OG9-3:een
Mä sain apparin puolen paneelin irti ihan vaan sen ruuvit irrottamalla ja taivuttamalla paneelin varovasti pois paikoiltaan. Ei ehkä kannata kokeilla pahimmassa pakkassäässä, ettei halkea... Paneelia piti paikoillaan ruuvien lisäksi keskikonsolin sivuilla olevat muovikynnet. Kun otin jalkatilasta kumimaton pois sain sormet paneelin alle ja aloin taivuttaa keskeltä alareunaa niin, että paneeli pullistui keskeltä ja raottui konsolista irti. Ei ainakaan mun autossa tehnyt edes tiukkaa tuo homma. Takaisinkin meni ihan yhtä helposti. Oikeaoppisesti kait olisi pitänyt irrottaa myös hanskalokero pois tieltä, mutta yritin selivitä mahdollisimman vähällä purkamisella. Kuskin puolella se kojelaudan alaverhous lähtee helposti pois tieltä ennen konsolin sivun irrotusta. Se alaverhous on kiinni A-pilarissa yhdellä pultilla, parilla ruuvilla sulakerasiassa, parilla ruuvilla etureunasta ja parilla verhoilunastalla polkimien lähellä. Sulakerasiaa pitää myös höllätä irti, että alapaneelin A-pilarin päädyn saa kammettua paikoiltaan. Uskoisin, että se konsolin sivupaneeli kyllä varmaan lähtee kuskin puolellakin ilman alapaneelin irrotusta.