T16 automaatti (M92) rupesi tässä talven aikana päästämään ikäviä sivuääniä. Ensin satunnaisesti kolmosella pienillä kierroksilla vedätettäessä alkoi kuulua raksutusta, sitten pikkuhiljaa muillakin pykälillä. Tyhjäkäynnillä vapaalla kuuluu momentinmuuntimesta melkoinen rohina, joka loppui kun löi vaihteen päälle, tosin liikkeelle lähtiessä taas alkoi. Noh, eikun purkamaan ensin vaihteiston päätykotsa irti. On muuten kohtuuhaasteellinen kone paikallaan. Etupäätä nostamalla sai hikisesti kaikki pultit löysättyä. Kansi auki ja kas, morseketju on ihan sikalöysä. Ketju heiluu sivusuunnassa varmaan lähemmä viisi senttiä. Epäilemättä ketju on jo hyppinyt pykälien yli. Momentinmuuntimen analyysi on vielä vaiheessa, pitää nyppästä kone ja loota irti, että siihen pääsee käsiksi. Epäilen että siitäkin on ainakin laakerit loppu. Joku taisikin joskus foorumilla mainita että turbiinin pronssiholkki on kuluvaa sorttia. On se kun mihinkään ei voi luottaa, kilometrejä on vaivaiset 416 000 ja heti on rikki.
Nyt sitten kysymysosio:
1. Paljonko morseketjun välys kuuluu olla? Kiristintähän siinä ei näemmä ole. Korjaamokäsikirjasta en äkkiseltään löytänyt arvoa.
2.Onko morseketju sama kaikissa tomaateissa välityksestä riippumatta? Tämä yksilöhän on varustettu sillä keskimmäisellä ja epäilemättä harvinaisimmalla ensiöllä, jota käytettiin vain T16 koneissa (vai oliks se myös i16/S?)
3. Entäs sitten rattaat, mahtasko joltain löytyä joutava priima 40/37 rataspari?
Niin ja jos jollain pyörii nurkissa (tai saa se olla pyörimättäkin ) turbon momentinmuunnin niin sellainenkin saattaisi olla tarpeen.
Joo, BW37:han se. Eilen nostin koneen pois ja purin ensiövedon rattaat irti. Alemman rattaan laakeri oli aivan päreinä, kuulista oli noin 60 % paikallaan. Loput kuulat on jossain, toivottavasti öljypohjassa. Eipä ihme että äänti. En sitten tiedä mikä laakerin on särkenyt, löysä ketjuko? Vai onko risa laakeri venytellyt ketjua. Laakerin sain irti hitsaamalla sen keskiöön putken, jonka päähän hitsasin lattaraudan. Lattarautaa kahdella vasaralla koputtelemalla laakeri tuli suht kepeesti ulos. Toivottavasti varsinaiseen akselin toisen pään laakeri on vielä kelvollinen, sitä ei kehtaisi ruveta purkamaan. Yläpään (öljypumpun) laakeri tuntui vielä täysin timakalta.
Konetta nostaessa onnistuin särkemään vaihteenvalitsinvaijerin pään. Lukkoliitos ei jostain syystä tahtonut irrota ilman väkivaltaa ja nökö vaijerin päästä meni poikki. Eli sekin menee hankintalistalle.
Itse hajotin oman ässän tomaattilaatikon pahalla öljynvaihtomokalla.Harmi kun heitin mäkeen laatikon.Ois ollu varmasti varaosiksi.Vaihdatin vaparin rapiat 200 000 ajetun tomaatti laatikon.Erinomaisesti toiminut,10 000 km takana.Onko sulla tietoa mitä eroa(kestävyydessä) ja muuten turbon ja vaparin bw37 laatikossa? Jani
Saab 900S-91 Autom
exät: Opel kadet 2.0 GT Audi 100 2.0 Lada 2107 Lada 1500S Bmw 316
Ei ole tarkkaa tietoa viimeisimpien laatikoiden eroista, M92 T16:ssa näkyy itse asiassa olevan kuitenkin pisin välitys (41/36, ~0,88), eli sama kun aiemmin T8:ssa, myös EPC vahvistaa tämän. i:ssä ja S:ssä on keskipitkä (40/37, ~0.93). T16:sen laatikko adustaa kehitysversiota 5, kun i/S:ssä näyttäs olevan 3 versio. Jossain taisi olla maininta että 5:ssa olis leveemmät jarrupannat tjms. Pitäs kahlata EPC:tä ajan kanssa läpi, sieltähän ne erot löytyy eri kehitysversioille. Eroa ei ainakaan ole ensiökotelossa, niinkuin manuaaleissa, joissa T16:ssa on hydraulinen tuki. Automaateissa on kaikissa kumityyny.
Momentinmuuntimelle EPC antaa vaan yhden numeron, eli se on sama kaikissa tuon ikäisissä, liekö sitten se jyrkempi (jos niitä nyt kahta aiemmin oli). Ensiövedon ketju on myös samalla numerolla kaikissa M92:ssa. Pituushan on tosiaan eri välityksissä suunnilleen sama, koska toisen rattaan kasvaessa toinen pienenee vastaavasti.
Tänään löysin laakerin hajonneen tilalle laakerikaupasta, se oli stanukokoa (72-30-19). Viikonloppuna löytyy toivon mukaan vähemmän venynyt ketjukin.
Nyt on satku jälleen kasassa. Vaihdoin hajonneen laakerin ja vähemmän venyneen morseketjun. Käytin myös öljypohjan auki ja vaihdoin suodattimen. Laakerinpalat löytyivät onneksi öljypohjan magneetista. Tiivisteitä ensiökoppaan ja öljypohjaan en löytänyt, tai öljypohjaan olisi saanut tilaamalla merkkiliikkeestä hintaan 67 euroa. En raatsinut sitten tilata, vaan tein molemmat tiivisteet itse arkeista. Originelli öljypohjan tiiviste oli millin paksuinen metallivahvisteinen, ja lähti täysin ehjänä irti, mutta en arvannut sitä siltikään uudelleenkäyttää.
Vaihdoin laatikkoon myös uudet öljyt, päätin kokeilla Motonetista saatavaa Mag1 type F öljyä, joka täyttää Fordin luokituksen M2C-33F. http://www.mag1.com/ProductDetails.aspx ... db2fbd566e
Aiemmat öljyt oli Mobil ATF 220:tä.
Meteli lootasta lakkasi, eli sikäli remppa onnistui. Vaihteet vaihtuu huomattavasti pehmeämmin, ehkä jopa liian pehmeästi minun makuuni. Eron huomaa jo paikallaan vaihteen päälle laittaessa, vaihteen kytkeytyminen kestää pidempään kuin ennen. Johtunee öljystä. Samaten kick-downin toiminta heikkeni; tuntuu että polkimen saa survaista konehuoneen puolelle vaikka kuormitusvaijerin asetus on sama kuin ennenkin, ja itse asiassa vaijeri tulee lähes kokonaan ulos kaasu pohjassa.