Vauhdin mukaan muuttuva jurnuttava ääni etupäästä

Ääni kuulostaa hieman samalta kuin ajaisi heräteraitojen päällä koko ajan, mutta ei kuitenkaan niin voimakas. Ääni kasvaa siis nopeuden kasvaessa. Moottorin kierrosluvulla tai kytkimen asennolla ei ole merkitystä ääneen. Lisäksi muutamassa nopeudessa, n. 60km/h ja 90km/h ääni on erityisen kuuluva. Huomasin äänen ensimmäisen kerran vajaat 2 viikkoa sitten ja hiljalleen se on voimistunut. Nyt hetkittäin häiritseväksi asti. Tänään satuin kokeilemaan vasemman puolen etuvannetta matka-ajon päätteeksi ja se oli melko lämmin, kun muut vanteet olivat viileitä. Vika siis luultavasti vasemman etunavan seudulla. Mikähän mahtaisi mennä vaihtoon? Ääni on siis kehittynyt 500-1000km matkalla huomaamattomasta häiritseväksi.
ex SAAB 9-3SC -06, emännän käyttis stage 1
tuleva ex SAAB 9-5 -03 2,3t, uusi pata ja hieman uusia kujeita
SAAB 9-5 -07 2,3t

Re: Vauhdin mukaan muuttuva jurnuttava ääni etupäästä
Tarkista ensin eturenkaitten sisäreunan kuvion kuluneisuus, ennenkuin alat laakereita vaihtelemaan. Itselläni aikanaan äänen aiheutti renkaan sisäreunan joka toisen kuviopalan voimakas kuluminen. Lisää rengastietoutta "etsimen kautta" hakusanalla "Rengasmelu".
Re: Vauhdin mukaan muuttuva jurnuttava ääni etupäästä
Ei ole renkaasta johtuvaa. Uudet gummit alla.
ex SAAB 9-3SC -06, emännän käyttis stage 1
tuleva ex SAAB 9-5 -03 2,3t, uusi pata ja hieman uusia kujeita
SAAB 9-5 -07 2,3t
tuleva ex SAAB 9-5 -03 2,3t, uusi pata ja hieman uusia kujeita
SAAB 9-5 -07 2,3t
Re: Vauhdin mukaan muuttuva jurnuttava ääni etupäästä
Pyörän laakeri. Itsellä sama ilmiö, epäilin aluksi aurauskulmia ja kuluneita renkaita. Ääni alkoi kuulua selvästi jo 30-40 km/h vauhdissa ja pysyi tasaisena ulinana kovemmilla nopeuksilla. Vaihdettiin eilen koko napa, aikaa kului puolisen tuntia, kustannus n. 450 egeä , itsellä tosin takuuseen (9-3 ttid vm. -11). Nyt menee taas kuin sukkasillaan , renkaat Continental Premium Contact 2.
Re: Vauhdin mukaan muuttuva jurnuttava ääni etupäästä
Motonetistä saa edullisimmin navan. Mutta olikohan joku Quality Sweden parts napa, jonka kun laittoi niin vakionopeudensäätimellä nyki kokoajan. FAG merkkinen napa toimii normaalisti. Motonetissä on välillä kumpaakin tarjolla, kannattaaa olla tarkkana.
Olikohan vähän yli 100e Motonetissä tuo napa. Merkkiliikkeessä sama FAG napa 450e ja Mekonomenissa 240e.
Näin siis vm.2008 TiD SC.

Saab 9-3 1.9 Tid SC vm. 2008
-
- "Kaasari"
- Viestit: 21
- Liittynyt: To Kesä 28, 2012 14:38
- Paikkakunta: Oulu
Re: Vauhdin mukaan muuttuva jurnuttava ääni etupäästä
Pari viikkoa sitten ostin etupyöränlaakerin AD-varaosamaailmasta. Tuo FAG-merkkinen napa kustansi 149 euroa ja on nyt pelannut vakkarinkin kanssa moitteetta toista tuhatta kilometriä. Vaihtotyö huollossa maksoi 69 euroa.
vm. 2009 Tid
P.S. Tämän täsmähankinnan osasin tehdä tämän foorumin neuvojen perusteella, joten kiitos siitä.

Saab 9-3SC 1.9TiD -09
Re: Vauhdin mukaan muuttuva jurnuttava ääni etupäästä
Motonetistä sai pari viikkoa sitten tuon FAG:n navan 115 €:lla. Napa oli tosin Ruvillen paketissa mutta itse laakerissa luki kyllä FAG.
Re: Vauhdin mukaan muuttuva jurnuttava ääni etupäästä
Olenpa itse huomaavinani hieman normaalia enemmän resonointia esim. kojelaudassa, ehkä jopa kuulin vähän jurnutusta. Ehkä. Ja ratissa tuntuu joskus vähän sellaista metallista tärinää. Tai sitten olen vainoharhainen.
Auto tahtoo vetää oikealle. Nelipyöräsuuntaus on tehty viime kesänä, noin 80tkm sitten. Ennen sitä vaihdettiin vasemmanpuoleinen laakeri, ja nyt epäilen oikeata. Viimeksi se Vianorin ukkeli sanoi, että säädöt alkaa olla aika lopussa, eli jokin sieltä lienee kulunut? Autolla ajettu 250tkm, ja jos alkuperäiset koiranluut tai mitkäliene puslat, niin en ihmettele jos on kuluneet.
Voiko "koiranluut" tai jotkin puslat aiheuttaa tuota vetelyä? Tahtoo vedellä urille.. Rengaspaineet tarkastettu ja aiemmin ei ole nämä GT Radial:t urille juuri vedelleet. Kuntoon pitäisi saada ennenkuin lomat loppuu.
Samalla meinasin tilata etu ja takajarrukevyt ja oalkat e-baysta. Samalla jos vaihtaisi.
Ai niin, hyvä tapa koettaa laakerin kunto: tunkkaa rengas ilmaan, toinen käsi jouselle ja toisella pyöritä rengasta. Jos jousessa tuntuu rutinaa/värähtelyä niin laakeri vaihtoon. Pitää itsekin huomenna asia tarkistaa.

Nyt on etunapa vaihdettu ja saappi pelaa taas niin kuin pitääkin.
Etsintäkierroksen aloitin Lappeenrannan motonetista. Siellä oli vain swedish partsin napa, joten jätin väliin. Seuraavaksi kävin Lappeenrannan ad-varaosakeskuksella. Siellä myyjä arpoi 5 minuuttia päätteellä ja lopuksi totesi ettei heidän kauttaa saa ko. osaa saabbiin. Tämän jälkeen ajelin Jyväskylä motonettiin, mutta sielläkin oli vain swedish partsin napa. Lopuksi kävin Jyväskylän ad-varaosakeskuksella ja sieltä löytyi etunapa hintaan 149€. Merkistä ei ollut mitään tietoa, kirjaimet RU taisivat olla painatuksena.
Tänään asennettu ja hyvin pelaa. Vakkari toimii. Merkkiliike otti vaihtotyöstä 150€.
Etsintäkierroksen aloitin Lappeenrannan motonetista. Siellä oli vain swedish partsin napa, joten jätin väliin. Seuraavaksi kävin Lappeenrannan ad-varaosakeskuksella. Siellä myyjä arpoi 5 minuuttia päätteellä ja lopuksi totesi ettei heidän kauttaa saa ko. osaa saabbiin. Tämän jälkeen ajelin Jyväskylä motonettiin, mutta sielläkin oli vain swedish partsin napa. Lopuksi kävin Jyväskylän ad-varaosakeskuksella ja sieltä löytyi etunapa hintaan 149€. Merkistä ei ollut mitään tietoa, kirjaimet RU taisivat olla painatuksena.
Tänään asennettu ja hyvin pelaa. Vakkari toimii. Merkkiliike otti vaihtotyöstä 150€.
ex SAAB 9-3SC -06, emännän käyttis stage 1
tuleva ex SAAB 9-5 -03 2,3t, uusi pata ja hieman uusia kujeita
SAAB 9-5 -07 2,3t
tuleva ex SAAB 9-5 -03 2,3t, uusi pata ja hieman uusia kujeita
SAAB 9-5 -07 2,3t
Re: Vauhdin mukaan muuttuva jurnuttava ääni etupäästä
Minä ostin omani Helsingin Motonetistä, FAG napa. Eilen sain kaikki pultit auki, mutta ei lähtenyt napa irti. Tänään pitää tuttavan luona kokeilla lämmittämällä irroittaa. Tai viedä pajalle vaihdettavaksi. Jarrulevyjen ja palojen vaihtokin jäi kesken kun vettä rupesi satamaan, prkl.vitikka kirjoitti:Nyt on etunapa vaihdettu ja saappi pelaa taas niin kuin pitääkin.
Etsintäkierroksen aloitin Lappeenrannan motonetista. Siellä oli vain swedish partsin napa, joten jätin väliin. Seuraavaksi kävin Lappeenrannan ad-varaosakeskuksella. Siellä myyjä arpoi 5 minuuttia päätteellä ja lopuksi totesi ettei heidän kauttaa saa ko. osaa saabbiin. Tämän jälkeen ajelin Jyväskylä motonettiin, mutta sielläkin oli vain swedish partsin napa. Lopuksi kävin Jyväskylän ad-varaosakeskuksella ja sieltä löytyi etunapa hintaan 149€. Merkistä ei ollut mitään tietoa, kirjaimet RU taisivat olla painatuksena.
Tänään asennettu ja hyvin pelaa. Vakkari toimii. Merkkiliike otti vaihtotyöstä 150€.
Saab 9-3 1.9 Tid SC vm. 2008
Re: Vauhdin mukaan muuttuva jurnuttava ääni etupäästä
No nyt on vaihdettu siis laakeri, joka vähän jo rusautteli. Oikealle vetäminen poistui kun käytin tänään auton nelipyöräsuuntauksessa Vianorilla. Kaikki renkaat linksotti minne sattuu...
Vajaat 100tkm pysyi edellisen suuntauksen säädöt.
Vajaat 100tkm pysyi edellisen suuntauksen säädöt.
Saab 9-3 1.9 Tid SC vm. 2008
Re: Vauhdin mukaan muuttuva jurnuttava ääni etupäästä
Lainaanpas hieman tätä ketjua....
Voisikos joku katsoa EPC:stä onko nelikossa sama napa edessä, kuin etuvetoisessa.
Omassa taitaa olla tuo kuskinpuolen laakeri menossa. Jos siis olen paikantanut äänen oikein

#1747
Re: Vauhdin mukaan muuttuva jurnuttava ääni etupäästä
Jos tulkitsin oikein niin sama kaikissa:
Pyörän laakerisarja nopeusanturilla 2005-2009 -- 93186387

Volvo V60 D6 AWD Plug-In Hybrid '13
BMW i3 BEV '17
GSX1400R '0x
ex: 9-3 SC 1.9 TiDS Vector M6 '07, 9-3 2.0T Aero 5D M5 '00