Varastoidun farmarin moottori nikotteli jo viime kesänä, nyt sitten ei omin eväin suostunut käymään lainkaan vaikka bensapumppu toimi. Pullosta huikkaa antamalla käynnistyi lupaavasti hetkeksi.
Tällä kertaa otin aluksi kaasarin kannen irti. Kohokammio oli aivan kuiva, irtonaista metallioksidipölyä pohjalla, imurilla puhtaaksi. Puhaltelin bensan tuloputkea, se oli aivan tukossa, irroitin neulaventtiiliin, sen kara oli kiinni juuttunut, herkistelin liikkuvaksi. Puhdistin kannessa olevat bensan kulkureiät kuparilangalla ja puhaltelemalla. Avasin pääsuuttimen mutterin ja totesin pääsuuttimen reiässä tukkeena olevan jonkun hiukkasen. Varmistin että kaasuttimen alaosan porauksessa oli kiihdytyspumpun imuventtiili eli kuula ja pieni kara, ja poraukset auki.
Kaasuttimen iso tiiviste oli reunasta murtunut, onneksi hyllystä löytyi uusi alkuperäispakkauksessa. Ei sitten muuta kuin kaasutin kokoon ja uutta yritystä käynnistykseen. Ei toiminut, mutta nyt bensaa tippui kiihdytyspumpun kautta moottorin päälle sen merkkinä että bensaa tuli kohokammioon. Avasin kiihdytyspumpun ja totesin että sen kalvo oli pahasti kovettunut, kuivanut ja revennyt ja bensa meni läpi ja vivuston ohi ulos. Varastosta löytyi lupaavan oloinen purkuosa, laitoin sen ja niin vuoto lakkasi ja moottori alkoi jopa käydä.
Tämä 1-kurkkuinen on aika yksinkertainen, mutta monta ilma- ja bensareikää pitää olla auki että toimii. Kaasuttimen toimintahan perustuu nesteiden ja kaasujen virtausoppeihin, opetettiin joskus aikoinaan.
Kaasuttimen huoltoa FoMoCo 1973
Re: Kaasuttimen huoltoa FoMoCo 1973
Kaasutinexpertistä vielä joku aika sitten sai FoMoCon kaasariin huoltosarjaa.
Itsellä kävi kauhea tuuri, kun omaa kajakkia entisöin. Sattui varaosa-auton mukana tulemaan kaasutin, jonka joku oli kaukonäköisesti purkanut ja puhdistanut, kun ko. varaosa-auto oli vaihdelaatikkoremontin vuoksi laitettu seisomaan. No, se vaihteistoremontti ei valmistunut koskaan, mutta kaasutin päätyi 1973 kajakkiin.
Itsellä kävi kauhea tuuri, kun omaa kajakkia entisöin. Sattui varaosa-auton mukana tulemaan kaasutin, jonka joku oli kaukonäköisesti purkanut ja puhdistanut, kun ko. varaosa-auto oli vaihdelaatikkoremontin vuoksi laitettu seisomaan. No, se vaihteistoremontti ei valmistunut koskaan, mutta kaasutin päätyi 1973 kajakkiin.
Saab 96 1969 & 1973
ja varaosiksi 1972 & 1975
ja varaosiksi 1972 & 1975