9-3ss -04 nykii

Vuonna 2003 esitelty uuden sukupolven 9-3.
Vastaa Viestiin
suorsa
"Hölösuu"
Viestit: 3460
Liittynyt: Ti Touko 06, 2003 13:11
Paikkakunta: Kouvola

9-3ss -04 nykii

Viesti Kirjoittaja suorsa »

Moottori B207R biopoweriksi päivettynä ja kahteen ongelmaan ei tunnu löytyvän ratkaisua.

Ongelma 1: Kylmänä käynnistyminen huonoa. Joinakin aamuina lähtee laakista niinkuin pitääkin, mutta useimmiten ei. Yleensä 15-20sek starttauksella lähtee kakoen käyntiin. Aivan samaan tapaan kuin polttoainelinja olisi valunut tyhjäksi viallisen takaiskun takia. Esim. bensapumpun pyörittäminen etukäteen ei kuitenkaan auta (techillä tai hyppylangalla relekannasta). Lämpimänä/ muutaman tunnin seisonnan jälkeen käynnistyy erittäin hyvin.

Ongelma 2: Osakaasulla vetää hienosti, mutta isommilla ilmamassoilla meno puutuu ja bensalla mukaan tulee nykimistä. Etanolilla alkaa paukkumaan putkessa.

Techillä tutkittu eikä vikakoodeja ole. Nakuja ei laskuriin kerry, joten bensanpuutteesta ei liene kysymys. Pari kertaa on kesken ajon ruvennut nykimään ja melkein sammunut. Nykisen loputtua seuraavan kiihdytyksen ajan kulkee kuin pieni eläin. Näiden nykimisten aikana on tullut sytytyshäiriöitä parissa sekunnissa joitakin kymmeniä. Edelleenkään ei vikakoodeja ole tullut.

Tähän mennessä on vaihdettu ja kokeiltu melkein kaikkea. Jotakin kuitenkin on vielä tekemättä. Itseltä alkaa olla ideat vähissä.

- Kokeiltu eri softia, niin toimivaksi todettuja kuin varta vasten muokattujakin. Ei vaikutusta onko biopower vai bensa. Kokeiltu n. viidellä eri eculla.
- Bensapumppu vaihdettu muutaman kerran.
- Sytytyspuolat vaihdettu toimivasta autosta. Vika ei korjaantunut eikä myöskään siirtynyt toiseen autoon.
- Tulpat vaihdettu pariin kertaan.
- Nokkien ajoitus tarkastettu ja säädetty. Oli aavistuksen pielessä ja tilanne parani vähän.
- Kampuran asentoanturi vaihdettu. Ei vaikutusta.
- Cooleri vaihdettu. Ei vaikutusta.
- Bypassin kalvo vaihdettu. Ei vaikutusta.
- DP vaihdettu isompaan. Ei vaikutusta.
- Suuttimet vaihdettu 875 dekoihin. Ei vaikutusta.
- Bensanpaineen säädin vaihdettu. Ei vaikutusta.
- IDM vaihdettu toisesta autosta. Ei vaikutusta.
- IMM vaihdettu toisesta autosta. Ei vaikutusta.
- Imuvuotoja etsitty. Ei löytynyt.

Saa ehdottaa.
9-5 Turbo6 Linear -11, 9-5 Turbo6 Aero -10 (KR), 3x 9-5 Tid -10, 9-3 2.0T Linear Cab -11 (KR), 9-3ss Aero -03 (RA), 900 T16 Cab -90 (KA), 900 Aero -87 (KR), 900 Aero 89 (PR), 99 T16 -83 (PR), 95 -?? (PR) ja voorti (KA).
Pakari
"Saabisti"
Viestit: 5816
Liittynyt: La Syys 25, 2010 20:23
Paikkakunta: Hämeenkyrö

Re: 9-3ss -04 nykii

Viesti Kirjoittaja Pakari »

Heitän ihan hatusta.. Mulla vuoti ne suutinten ja imusarjan välissä olevat soviteholkit, o-rengas rikki. Testaa suihkuttaa bräkleenia tmv. ainetta suuttimien juureen. Muuttuuko käynti? Itsellä meinas sammua kun suihkutti 2 pytyn suuttimen juureen.

Kuulostaisi ehkä vähän siltä että saa liikaa soppaa. Tuo suutin juuren vuotohan aiheuttaa sen että ahdoilla menee rikkaalle.. ja alipaineella tietysti vuotaa sisäänpäin että menee seokset laihalle voi aiheuttaa huonoa käynnistymistä.
#4752
9-5 Aero -04 19T#7 & Opel Insignia 2,0CDTi
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01 & 9-3SS 1.8t Vector -03 & 9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95 & NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Alfa Romeo 159 2,4JTDm
karg
"Hölösuu"
Viestit: 3835
Liittynyt: La Touko 10, 2003 06:57
Paikkakunta: Hämeenlinna
Viesti:

Re: 9-3ss -04 nykii

Viesti Kirjoittaja karg »

Täällä kävi aiemmin syynissä kolkki, missä oli pahoja kylmäkäyntiongelmia. Ryki välillä vaikkei useimmiten edes heittäny mitään vikaa päälle. Lämpösenä toimi selkeesti paremmin. Lopulta saatiin vika kiinni: syy oli kaasuläppäkotelossa. Toi kun vaihdettiin, niin ongelmat katosivat täysin.
suorsa
"Hölösuu"
Viestit: 3460
Liittynyt: Ti Touko 06, 2003 13:11
Paikkakunta: Kouvola

Re: 9-3ss -04 nykii

Viesti Kirjoittaja suorsa »

Pitääpä kokeilla tuota bräkleenillä suihkuttelua.

Kaasuläppäkotelokin on testattu toisesta autosta.
9-5 Turbo6 Linear -11, 9-5 Turbo6 Aero -10 (KR), 3x 9-5 Tid -10, 9-3 2.0T Linear Cab -11 (KR), 9-3ss Aero -03 (RA), 900 T16 Cab -90 (KA), 900 Aero -87 (KR), 900 Aero 89 (PR), 99 T16 -83 (PR), 95 -?? (PR) ja voorti (KA).
Pakari
"Saabisti"
Viestit: 5816
Liittynyt: La Syys 25, 2010 20:23
Paikkakunta: Hämeenkyrö

Re: 9-3ss -04 nykii

Viesti Kirjoittaja Pakari »

Ne soviteholkit nousee joskus suutintukin mukana ylös, ja joitakin saa repiä irti että lähtevät pois. Ainakin tuossa meikäläisen kulkineessa ne soviterenkaiden o-renkaat oli todella huonon näköiset ja yksi oli tosiaan poikki.

Täällä tarkemmin meikäläisen tapauksesta. Tuolla on o-renkaan mitat myös jos syyksi paljastuu tuo samainen vika.
http://foorumi.saabclub.fi/viewtopic.php?f=15&t=132994
#4752
9-5 Aero -04 19T#7 & Opel Insignia 2,0CDTi
ex:
9-5 2,0t -00
9-3 2,2TiD -01 & 9-3SS 1.8t Vector -03 & 9-3 SC Vector 2,0t -06
NG900s 2,3i -95 & NG900 2,0T -96
9000 CSE 2,0T Jubileum -97
900c -89
Alfa Romeo 159 2,4JTDm
suorsa
"Hölösuu"
Viestit: 3460
Liittynyt: Ti Touko 06, 2003 13:11
Paikkakunta: Kouvola

Re: 9-3ss -04 nykii

Viesti Kirjoittaja suorsa »

O-renkaat vaihdettu. Ei vaikutusta.
9-5 Turbo6 Linear -11, 9-5 Turbo6 Aero -10 (KR), 3x 9-5 Tid -10, 9-3 2.0T Linear Cab -11 (KR), 9-3ss Aero -03 (RA), 900 T16 Cab -90 (KA), 900 Aero -87 (KR), 900 Aero 89 (PR), 99 T16 -83 (PR), 95 -?? (PR) ja voorti (KA).
TommyW
"Viggen"
Viestit: 560
Liittynyt: Ti Syys 15, 2009 06:49
Paikkakunta: Vantaa

Re: 9-3ss -04 nykii

Viesti Kirjoittaja TommyW »

Tuliko Suorsalla käynnistysongelmaan selvyyttä?

Oman auton käynnistyminen E85:lla on hyvin samantapaista - erona tosin se, että bensalla lähtee melko mallikkaasti.

Kun pa-painemittarin ruuvaa kiinni käynnistyksen yhteydessä, vaikuttaa paineen käytös varsin normaalilta.

Hassua on se, että jos pa-painemittarin on jättänyt koko yöksi bensatukkiin kiinni, on auto tällöin käynnistynyt yleensä varsin vaivatta - liekö sattumaa?

Eli vaikuttaisi siltä, että ainakaan pumpun osalta ei polttoaineen saannissa pitäisi olla ongelmaa.

Kun auto on lähtenyt käyntiin, toimii se sen jälkeen kuin "kello".
Saabiton Saabisti
suorsa
"Hölösuu"
Viestit: 3460
Liittynyt: Ti Touko 06, 2003 13:11
Paikkakunta: Kouvola

Re: 9-3ss -04 nykii

Viesti Kirjoittaja suorsa »

Kyllä homma lopulta ratkesi. Autossa oli joko viallinen suutintukki tai bensanpaineen säädin. Bensanpaineen säädin oli jo kerran uusittu ja suutintukkiin ei kovin ihmeellistä vikaa luulisi mahtuvan. En kuitenkaan ole vielä purkanut noita osia vaan vaihdoin koko paketin kun selvisi, että bensanpaine oli persiillään.
9-5 Turbo6 Linear -11, 9-5 Turbo6 Aero -10 (KR), 3x 9-5 Tid -10, 9-3 2.0T Linear Cab -11 (KR), 9-3ss Aero -03 (RA), 900 T16 Cab -90 (KA), 900 Aero -87 (KR), 900 Aero 89 (PR), 99 T16 -83 (PR), 95 -?? (PR) ja voorti (KA).
Vastaa Viestiin