Kolaroija pakeni Sastamalassa 8.10.2013 n. klo 7.30

Laitetaas varalta kyselyä tännekin jos olis vaikka joku sattunut olemaan paikalla...
Avopuoliso oli matkalla töihin tänä aamuna Sastamalan keskustan halki Puistokatua pitkin kun joku katsoi tarpeelliseksi lähteä liikkeelle juurikin peileihin ilmeisesti vilkuilematta ja niks-naks niin saatiin viirusilmän kylki ruttuun. Sen verran liukkaasti oli lähtenyt livohkaan, että rekkarista ei havaintoa, vahva epäilys on, että kyseessä olisi ollut Ford Focus/Fiesta.
Mikäli satuit olemaan paikalla tai tunnet jonkun joka olisi saattanut olla tuolla tuolloin niin laita vinkkiä YV:llä tai ota yhteys Sastamalan poliisiin puh. 071 874 7350

96 V4 1980 || G31 520d xDrive -18 || Polestar 2 -23 || R 1200 GS Adventure -12
Re: Kolaroija pakeni Sastamalassa 8.10.2013 n. klo 7.30
Kai Voortin väristä sentään jäi muistikuva tai jälki? Tietyn värinen kolhittu pikkuford pienehköllä paikkakunnalla niin luulisi jossain vaiheessa löytyvän. Ja jos se aamulla oli lähdossä (kotoaan), niin olisko huomenna samaan aikaan samassa paikassa.
9-5 TiD4 MY10; 9-3 SC TID MY08; 99 Cabriolet MY75
Re: Kolaroija pakeni Sastamalassa 8.10.2013 n. klo 7.30
Juuh, jäi mainitsematta tosiaan. Oli vähän tunteet vielä pinnassa aamusella, vaikken itse ollut edes kyydissä.benicio kirjoitti:Kai Voortin väristä sentään jäi muistikuva tai jälki? Tietyn värinen kolhittu pikkuford pienehköllä paikkakunnalla niin luulisi jossain vaiheessa löytyvän. Ja jos se aamulla oli lähdossä (kotoaan), niin olisko huomenna samaan aikaan samassa paikassa.
Kolaroinut auto väriltään: vaalea / vaaleansininen
Ja jep, mietin kans tuota josko pitäis alkaa pyöriä nurkilla jos tulis vastaan. Tosin voi olla, että tekee mieli vaihtaa pysäköintipaikkaa jos on törmäillyt ja paennut paikalta.
Puistokadulla on kameroita, poliisi ottaa ne jossain vaiheessa työnalle. Toivotaan et olis tallentunut jotain käyttökelpoista.
Viimeksi muokannut kaseva, Ke Loka 09, 2013 08:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
96 V4 1980 || G31 520d xDrive -18 || Polestar 2 -23 || R 1200 GS Adventure -12
Re: Kolaroija pakeni Sastamalassa 8.10.2013 n. klo 7.30
Tämä selvisi päivän aikana poliisin toimesta. Tarkempaa tietoa ei ole ilmoittautuiko henkilö itse vai selvisikö kameroiden tai silminnäkijähavainnon perusteella.
Autokin on ihan korjauskelpoinen, ja pitäisi mennä vastapuolen vakuutuksesta.
Over & out.
Autokin on ihan korjauskelpoinen, ja pitäisi mennä vastapuolen vakuutuksesta.
Over & out.
Viimeksi muokannut kaseva, Ke Loka 09, 2013 08:45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
96 V4 1980 || G31 520d xDrive -18 || Polestar 2 -23 || R 1200 GS Adventure -12
Re: Kolaroija pakeni Sastamalassa 8.10.2013 n. klo 7.30
Näköjään poliisikin saa jotain järkevää joskus aikaan
Saab 9-3 Cabriolet 2.0t Vector A MY07
Saab NG9-5 2.0T Aero A Biopower MY11
Saab NG9-5 2.0T Aero A Biopower MY11
- 9000CD23T
- "Team Ylläpito"
- Viestit: 7771
- Liittynyt: Pe Heinä 02, 2004 12:45
- Paikkakunta: ex Jyväskylän MLK
- Viesti:
Re: Kolaroija pakeni Sastamalassa 8.10.2013 n. klo 7.30
Jyväskylässä, tarkempi paikka Palokka.
Tässä jokunen päivä sitten ( yöllä n.4-5 viiden aikaan ) ajoneuvo ruttasi peruuttamalla
mb.n vasemman etunurkan kasaan.
Tekijä pakeni paikalta, tapaukselle löytyy silminnäkijä.

Kuvan auto ei liity tapaukseen, tapauksessa oli toinen samanlainen lajitoveri.
Henkilö joka nousi ajoneuvosta ei vastaa puheluihin eikä tekstiviesteihin.
( taitaa ressukka luulla, että kun ei vastaa tms..niin ongelma häviää )
No asiasta on tehty rikosilmoitus,saas nähdä milloin poliisit käyvät puhuttelemassa
naapuria.
Asiat voidaan tehdä helposti tai vaikeasti, nyt näköjään halutaan tehdä vaikeasti.

900i-5D Combi Coupe-84*/900i-4D Sedan-86*/900i-4D Sedan-88*/9000CD 2.3T-91*/OG9³SE-01 RE85STG1
(*=ex) #2060#
(*=ex) #2060#
Re: Kolaroija pakeni Sastamalassa 8.10.2013 n. klo 7.30
Hyvä että selvisi näin äkkiä. Nuita foorteja kun Vammalassa taitaa olla autokannasta melkoisen suuri osakaseva kirjoitti:...vahva epäilys on, että kyseessä olisi ollut Ford Focus/Fiesta...

#1047 / 900 i8 5d -86 + Opel Astra 1.4T aut. -18
Re: Kolaroija pakeni Sastamalassa 8.10.2013 n. klo 7.30
...kuittasin jo ulos mut tähän on pakko kommentoida. Olin itseasiassa jo kirjoittanut, että kyseessä oli Vammalan virallinen kansanauto Focus. Sit menin puihin ja ajattelin, et se olis jo asenteellista ja kun ihan 100% varmuuttakaan ei ollut kumpi malli oli kyseessä niin panettelun puolellehan tuo olis lähes mennyt.patse kirjoitti:Hyvä että selvisi näin äkkiä. Nuita foorteja kun Vammalassa taitaa olla autokannasta melkoisen suuri osakaseva kirjoitti:...vahva epäilys on, että kyseessä olisi ollut Ford Focus/Fiesta...![]()

Mutta joo, aika tehokas näyttäis olevan tuo paikallinen diileri. Pistää silmään kun on muualta tullut ja siellä muualla oli vähän jotain muitakin pirssejä myynnissä.