Noin kuukausi sitten auto ei lähtenyt käyntiin ja muutaman starttauksen jälkeen kuitenkin starttasi ja toimi sen jälkeen n. kolme viikkoa ongelmitta. Viime viikolla sama homma uusiutui eli pyöritti hyvin, mutta ei edes luvannut lähteä käyntiin.
Huomasin että bensapumppu ei surahtanut virtojen kytkennän yhteydessä ja tarkistin releen, sulakkeen ja loppujen lopuksi hakkasin vasaralla pari kertaa pumpun päälle, niin sitten vasaroinnin jälkeen seuraavalla yrityksellä pumppu surahti ja taas toimi noin viikon verran.
Tällä viikolla teki tuon saman kaksi kertaa. Näillä kerroilla ei pumpun hakkaaminen vaikuttanut, vaan auto lähti "ihan itsekseen" n. puolen tunnin jälkeen. Taas sama juttu eli tuon puolen tunnin aikana bensapumppu ei surahtanut kertaakaan vaan sitten yllättäen surahti ja taas lähti käyntiin.
Tänään vaihdoin pumpun ja sen jälkeen ei ole auto käynyt

Otin pumpun uudestaan auki ja tarkistin kaikki letkut sekä johdot. Kaikkien pitäisi olla kunnossa. Pumppu surahtaa virta-avaimesta käännettäessä, mutta auto ei edes lupaa lähteä.
Tankissa on "muutama" litra bensaa, mutta kyllä sen tuolla määrällä pitäisi lähteä (olen ainakin itselle uskotellut näin)

Kaveri oli pää takalaatikossa kuuntelemassa ja pumppu käy starttauksen aikana.
Avasin suutintukin loppupäästä ruuvin eli siitä kohtaa josta lähtee paluuletku. Starttasin nopeasti ja bensaa roiskui konehuoneeseen. Kuitenkin, kun DI-kasetti ja tulpat olivat irti, niin bensaa ei mielestäni tullut sylintereille asti ja tulpat olivat kuivat. Voi olla että tuo yhdeksän tunnin bensan haistelu on jo tehnyt minut immuuniksi tuolle hajulle

Tarkoittaako tämä nyt sitä, että bensaa tulee suuttimille asti mutta suuttimet eivät päästä sitä palotilaan?
Kiitokset Mimmille ja LR:lle joiden lauantaipäivää olen jo puhelimitse häirinnyt ihan liikaa

