OG900 i8, lämpöongelma
OG900 i8, lämpöongelma
Haetaanpa vinkkejä seuraavaan pikku murheeseen.
Projektinaikainen kulkineeni (og900 i8 -88 /270tkm) on tämänhetkisen 2 viikon omistukseni aikana osoittanut epäsaabimaisia piirteitä lähinnä moottorin lämpöjen osalta.
Liikkeelle lähtiessä kylmällä moottorilla, kestää kaupunki/maantieajossa todella pitkään ennen kuin lämmöt alkavat nousta.
Käytännössä tuo nousu esiintyy lämpömittarin asteikolla siten, että viisari nousee -4C:n ulkolämmössä kahden viisarin paksuudelta vihreän puolelle (toisin sanoen virherän alueen ensimmäisen neljänneksen nippanappa puoleenväliin).
Kabiiniin ei tahdo millään tulla kuumaa, toisin sanoen autolla voi ajaa 30-40km kabiinin sisälämmöt täysillä ilman että sisällä tulisi edes kuuma.
Sitten esim tänä aamuna, kun lämppärin viisari nousi muutamaa viisarin paksuutta vaille vihreän alueen puolivälin, alkoi flekti pyöriä (turhan aikaisin mielestäni). Samassa yhteydessä sisäilmapuhallus viileni selvästi.
Toistaiseksi systeemiä ei ole tutkittu enempää kuin seuraavat:
- nestettä on riittävästi
- termostaatti vaihdettu (aiemmin englantilainen +89C, nyt saksalainen Wahler +88C)
- ilmaus suoritettu
- sementin käytöstä ei tietoa...
- nesteiden iästä ei tietoa
- vesipumpun kunto tuntematon
Ideoita ?

Timo #1205
timo.nummela(at)nic.fi
timo.nummela(at)nic.fi
Mun -88 satkussa oli samantyyppistä tautia, joten ostin uuden alkuperäisen termarin 89c. Nyt lämpenee helposti normaaliin noin 10min ajolla, riippuen tietysti kelistä ja esilämmityksestä. Vanhalla termarilla ei lämpö noussut koko talvena 1/3 ylemmäs mittarin asteikolla. Nyt puhaltaa oikeasti kuumaakin hyttiin 

Viimeksi muokannut rr, Ma Maalis 21, 2005 09:39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
900i16 3d 1989, 9000 CS 2,0t 1997
vuodesta -87: 5kpl 96, 12kpl 99, 9kpl OG900, 9000 aero ja OG9-3 TiD

Kannattaisi käyttää alkuperäistä termaria (89-asteista) olikohan merkki Motorad. Tarviketermari ainakin on aiheuttanut sitä, että kun lämmöt nousevat riittävästi, lakkaa sisälle tulemasta lämmintä. Ja voihan uusi termari olla myös viallinen. Kokeile tuntuuko yläletku/syyläri kuinka lämpöiseltä lyhyen ajon jälkeen.
Nesteiden vaihto ja koko systeemin huuhtelu voi auttaa sisätilojen lämpenemiseen, jos kennossa on paljon roskaa sisällä.
Ja flektin lämpöoanturikin voi olla viallinen, jos käynnistyy liian aikaisin, itellä ei talvella taida pyöriä ollenkaan, edes kaupunkiajossa. Lämpöviisari pysyttelee tasan puolessavälissä mittaria.

juu ei ole ensimmäinen termo, joka on heti uutena jumissa.. se oma 89-asteinen on ky hyvä. itelläni kolmas tarvike toimi... tiedä sitte onko toi h-kone jotenki kenkku termostaateille, kun ei mikään kestä?
Turkka Kivelä #(ei voi muistaa ulkoa),
9-5 2.3 AERO -08, VARA käyttis talvirenkailla.
9000 2.3 CDTA griffin -97, 96 -77, harrasteet, ei talvipyöriä.

Ääni orgikselle. Neljävuotta on ollut käytössä, eikä väsymisen merkkejä havaittavissa vieläkään. 

# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
Toyota Corolla STW 1,3M -99 (opetuslupa-auto)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01

Päivitystä tilanteeseen: Ongelma ratkennut !
Kiitokset kaikille vinkeistä ja ideoista. Vaihdoin eilen orggis termarin (89C) sekä nesteet, ilmasin systeemin ja koekäyttö vaikutti jo illalla lupaavalta.
Tänäaamuna (-2C) lähdin kadun varresta liikenteeseen. Noin 3km:n ajon jälkeen viisari oli vihreän asteikon alussa ja lämppäri hönkäsi selkeästi lämmintä. Noin 6-7km:n ajon jälkeen (osin kaupunkiliikennettä) lämpömittarin viisari oli vihreän puolivälissä eli normaalissa ja kabiinista oli pakko tiputtaa lämpöjä kun kaasujalka hehkui ja hikeä alkoi puskea kainaloon. Duunimatkan aikana lämmöt pysyivät juuri siinä missä kuuluikin ja sisätilojen lämpö oli tasaista. Hienoa
Mitä tästä opimme: Käytä orggis termaria, maksaa Saabilla n. 15,76e !
"Case is closed"