Oikeita veikkauksia, ääni kuului kummaltakin puolelta takaa, kun testasin.
Yleensä aina ajan pikku lenkin renkaanvaihdon jälkeen, mutta tällä kertaa en ajanut. Joten, huomasin vasta ekalla kaupunkireissulla, että takaa kuuluu ylimääräinen ääni, jota ei ollut kesävanteilla. Eli tämmöinen:
Vaihdoin tilalle kesäpyörän sen pulteilla ja mitään ääntä ei kuulunut. Joten, laitoin kesäpultit näihin talvivanteisiin:
Liian pitkäthän ne talvivanteiden pultit olivat. Ongelmaa ei ole etupäässä, koska siellä on levyjarrut, mutta takana kun on rumpujarrut, niin ongelma syntyi. Sitä vaan ihmettelen, että onko edellinen omistaja todella klonksutellut kolme talvea tuollaisilla !? Ehkä hän oli huonokuuloinen. Ynnä kuka Einstein on tuollaiset pultit lykännyt mukaan, sikäli kun ovat alkuperäiset, mistä sitä tietää vaikka olisi Kamux kikkaillut tässä välissä. No, se siitä, pultit on vaihdettu ja homma ok, nyt menee taas nätisti ilman ylimääräisiä efektejä.
Mitä tulee Hiaceen, niin PRKL, aina pitäisi tehdä kaikki itse. Alkoi vuoden öljyläträys ja ruuvauskiintiö olla täynnä, joten ajattelin kerrankin teettää pari hommaa, eli peräöljyn, vaihteistoöljyn ja polttoainesuodattimen vaihdon. Mietin, ettei tarvitse ajella erikseen Motonettiin hakemaan öljyjä (liikaa), kun ei sitä tasamäärää saa, eikä tarvitse sotkea dieselsuodattimen kanssa, sen toki vein mukana, koska Bosch maksoi 14.9 euroa, kun Toyotan hinta suodattimelle oli 65 euroa.
Niin, vein oikein marmorille, sen tarjous hommasta oli itse asiassa halvempi kuin monimerkkikorjaamolla.
Mutta, mutta, ongelmanratkaisukyky "korjaamolla" näytti olevan pyöreä 0. Lukekaa itse.
Sen sijaan, että asentaja olisi poistanut sen pellinpalan pohjapropun edestä ja vaihtanut ne öljyt, tai vaihtoehtoisesti kun kuitenkin oli avannut ilmauspropun ja tarkistanut öljymäärän, suorittanut imuvaihdon sitä kautta jos ei pellinpala irtoa, niin ei, öljyt jätettiin vaihtamatta. Sentään peräöljyt saivat hoidettua ja uusi Boschilainenkin oli p-a suodattimen paikalla.
Että näin tällä kertaa. Kai tässä on ihan mielenkiinnosta pyydettävä naapurilta nosturia lainaksi ja katsottava, millainen ylitsepääsemätön este siellä propun edessä on. No, tähän on vaihdettu vaihteistoöljyt joka vuosi aikavälillä 2008-2022, voisin kuvitella että se on jonkinlainen "kurasuoja", jonka edellinen omistaja on laittanut, ettei kolo kerää niin paljon paskaa sen vuoden aikana.
Hohhoijaa.
Skoda Superb Combi 1.5 TSI eTEC -25, Mazda 2 Hybrid-25, Toyota Yaris Cross 1.5 Hybrid-24, Toyota Hiace 2.5 D-4D 100 autom -05, Lincoln Town Car Ultimate 4.6 V8 -04, Ex: 10 x og Saab 900 ym. / jäsen #4634