Saab 96pakkilukko ja vaihteet
Saab 96pakkilukko ja vaihteet
Saab 96 vm. 1978 kävi jo katsastuksessa, muutamia puutteita. Suurimmat huolenaiheeni on, että pakkilukko ei toiminut ja kun pääsin ajamaan tien päälle 25 vuoden jälkeen autolla, niin vain ykkönen ja kakkonen löytyi. Tosin ykkönen oli kolmosen paikalla. Olen kysellyt tekoälyltä ja lueskellut sinistä kirjaa, mutta en ole saanut ykköstä oikealle paikalle. Pakkihan toimii, mutta pakkilukko ei. Mitä tehdä? Osaako joku tehdä rahalla homman, sillä tarkoitus olisi auto saada kolmen viikon aikana katsastettua jälleen. Auto on tallissani Kajaanissa ja vakuutukset on maksettu. Muuten autoa saa liikuttaa, kun hakee siirtokilvet.
Re: Saab 96pakkilukko ja vaihteet
Minusta tuo kuulostaa siltä, että rattiakselin säätö on pielessä. En muista ulkoa säätötemppuja, mutta ne löytyy kyllä sinisestä kirjasta. Ratin paikkaa voi säätää eestaas ja se vaikuttaa vaihdekepin asentoon suhteessa vaihdelaatikkoon.
Re: Saab 96pakkilukko ja vaihteet
Kiitos tiedon vahvistamisesta, että sen todella voi tehdä, kunhan tietää oikean keinon. Käytin auton katsurilla ja nyt on kolme viikkoa aikaa se korjauttaa. Olen Saab V4 Korjaamonkäsikirjaa lukenut, se minulla on ja käyttänyt myös tekoälyä, mutta en ole onnistunut tekemään sitä siirtoa. Otin kuskin penkinkin pois, että olisi helpompi toimia, mutta asennuskokemus yleensäkin itsellä minimaalinen ja ikää jo 74, niin se taito puuttuu. Onko Kajaanissa ketään, joka tuon osaisi tehdä?
Re: Saab 96pakkilukko ja vaihteet
Esimerkiksi tämän linkin kuudennessa kuvassa näkyy se 13mm kannalla (tai 1/2") kannalla oleva pultti, jolla ohjaustolppa kiinnittyy auton kiinnitysrautoihin. Niitä pultteja (2 kpl) kun hieman löysää kojelaudan alta, niin ohjaustolppaa voi liikuttaa.
http://saabisti.fi/part-54-steering-column-misc/
Toki kannattaa tarkistaa ensin konehuoneen puolelta onko vaiheakselin nivelet kunnossa ja niiden kiinnitys vaihdelaatikon ja ohjaustolpan vaihdeakseliin.
Lisäys: Ja moottorin ja vaihdelaatikon tukikumien kunto voi myös tähän vaikuttaa eli onko laatikko oikealla paikallaan.

96 V4i -73
Re: Saab 96pakkilukko ja vaihteet
Otappas kuva vaihdekepin juuresta.osaatko laittaa tänne.vika voi olla juurikin siinä
Eihän säätöihin kukaan ole koskenut?
Eihän säätöihin kukaan ole koskenut?
MR saab,96,99CC-75,2xrabeneic binetta de luxe, 3xfordsonpower että major,fiat 9804wd,MF165,,nuffield 10/60 olympia maamosa, bernard maamosa,pappatuna
Re: Saab 96pakkilukko ja vaihteet
Kuvan 6 mukaista mötikkää ei ollut vaihdevivun tangossa.
Re: Saab 96pakkilukko ja vaihteet
En onnistunut siirtämään kuvaa tänne, mutta siellä vaihdetangon pohjassa on sokalla kiinni vieteri ja sitten on levy, jonka läpi se siirtyy konehuoneen puolelle. Tuo levy on kiinni ruuveilla.
-
KeijoAnnikki
- "Hirsch"
- Viestit: 941
- Liittynyt: To Kesä 12, 2003 21:43
- Paikkakunta: Hämeenlinna
Re: Saab 96pakkilukko ja vaihteet
Tuolta löytyy sivulta 329 (http://www.saabv4.com/files/www_saabv4_ ... alogue.pdf ) rattiputken kiinnitys ohjaamon puolelta. Pultilla 14 (2 kpl) kiinnitys korissa olevaa melko ohueen lattarautaan, missä on pitkittäisiirtoa varten olevat reijät. Kojelaudan ollessa kiinni on hankalampi avata nuo ruuvit, mutta onnistuu. Merkitse lähtökohtatilanne, ennen pulttien löysyttämista. Mutta onko jotakin tehty/tapahtunut, että rattiputki olisi liikkunut ?
EDIT: AI kertoo säädöstä hyvinkin tarkasti. Säätövaiheet:
- Löysää lukituspultit: Etsi kojelaudan alta, rattiakselin yläpäästä (läheltä virtalukkoa ja vaihdevivun juurta) kaksi 13 mm pulttia, jotka lukitsevat rattiakselin putken/valukappaleen auton koriin. Löysää niitä hieman niin, että putki pääsee liukumaan edestakaisin.
- Hae oikea asento (pituussuunta):
* Jos 3. ja 4. vaihde eivät mene päälle: Työnnä rattiakselin metallista valukappaletta/koteloa eteenpäin (poispäin itsestäsi kohti moottoritilaa) muutama millimetri kerrallaan.
* Jos pakki (R) tai 1. ja 2. vaihde eivät mene päälle: Vedä koteloa itseesi päin (taaksepäin kohti kuljettajaa).
- Kiristä ja testaa: Kiristä pultit kevyesti ja kokeile kytkeytyvätkö kaikki vaihteet tasaisesti. Tämä vaatii usein useamman pienen hienosäädön (niin sanotun "sweet spotin" etsimisen), sillä kyse on millintarkasta työstä.

Jäsen vuodesta 1992
Nyt: Saab 96 vm-73 viri 1.8 L ja Saab 95 STW vm-75 viri 1.8 L
Jokkista Saab 96 V4:lla 1999-2010
EX Saab Sonett 3 vm -70 ( https://www.youtube.com/watch?v=K6bjUI-KQbg )
Nyt: Saab 96 vm-73 viri 1.8 L ja Saab 95 STW vm-75 viri 1.8 L
Jokkista Saab 96 V4:lla 1999-2010
EX Saab Sonett 3 vm -70 ( https://www.youtube.com/watch?v=K6bjUI-KQbg )