jämähtänyt vapaakykin ja antenninpaikka
jämähtänyt vapaakykin ja antenninpaikka
Tere! Osaisiko joku neuvoa, miten seisoessa kiinnijämähtäneen vapaakytkimen saa toimimaan laatikkoa purkamatta...Entäpä mikä on autoradiontennin oikeoppinen sijoituspaikka? Mihin radion voi kiinnittää 96:ssa? Ja vielä: Miksi katsastusmies ei hyväksy lasikuitupaikkauksia lokasuojissa? Ennen vanhaan ne kelpasivat ja onhan kokonaisia suojiakin tehty ko.aineesta...hämmästelee: Mauno
Mauno
Jep!
Loksut ovat pelkillä ruuveillä kiinni. Etulokasuojan ruuveihin pääsee käsiksi konepellin reunojen kohdalta sekä ovien saranapuolelta. Takalokasuojien ruuvinkannat ovat kaikki pyöräholvissa, ja todennäköisesti alustamassan alla --> Hankala asento&suttuista puuhaa, mutta onnistuu kuitenkin...
Radiolle on kahta eri "alkuperäistä" paikkaa. Vanhemmissa, ainakin -60-lukuisissa oli hanskalokeron kannessa irrotettava, n.DIN-kokoinen peltiluukku, jonka alta paljastuvaan aukkoon radion sai asennettua. Tällöin radion kokoinen tila tietysti menetetään hanskalokerosta.
-70-luvulla myytiin keskituuletussuuttimien alle asennettavaa, ihan fiksun näköistä konsolia, jossa oli radion paikka ja yksi kaiutin sen alla, viistoon alaspäin. Siis monoratkaisu ellei rei´itä hattuhyllyä...
Itsellä on juuri tuollainen radiokonsoli odottamassa entisöinnin valmistumista ja sopivan radion löytymistä.

Ajossa: 9-3 SC 2.0t BP M6 -08 (vaimon!) (ka), 9-5 SC Aero M5 -09 (ka), 9-3 Cab 2.0t SE M5 -00 (ka)
Harrasteet: 96 V4 L -77 (ek), Sonett III -71 (ka ja todellakin oe!)
Exät: 9000Aero -97 (ka), 9000ccT16DI -89 (kr)
Harrasteet: 96 V4 L -77 (ek), Sonett III -71 (ka ja todellakin oe!)
Exät: 9000Aero -97 (ka), 9000ccT16DI -89 (kr)
Vielä radiosta:
On myös "virallinen" lisävaruste, jossa radio tulee tuohon raitisilmasuuttimnen alle mutta kaiutin repsikan jalkatilaan. Merkki Philips ja paketin mukaan merkki- malli- ja vuosimallikohtainen verme.
Siinä asennusohjeen mukaan antenni tulee oven saranoista vähän eteenpäin oikealle puolelle.
Matti

Mulla on 6.5" midit roskiksissa ja tein vielä välipohjankin yläpäähän, mahtuu vielä tavaraa roskiksiin. Nuo on ehkä hieman liian isot, joutuu kikkailemaan, 5" voisi olla parempi.Mauno kirjoitti:Kiitti radio asennusvinkistä! Harkistin jo kaiuttimen asennusta niihin muovisiin roskakoreihin(?). Voisi porata sivuihin reikiä, jot ääni paremmin toistuisi..?Mauno.
kuvia: http://koti.msoynet.com/mikkiv84/21.4.05/
Vaihdoin tuossa kajarit pari viikkoa sitten, eikä ollut enää mustaa silikonia, piti kiireessä asentaa uudet erillissarjat valkoisella silkkarilla..

Viritys on onnistunut, jos alle 10% tehoista häviää.
96 V4 Super -77 1700cc
96L V4 -76, odottaa aikaa ja motivaatiota | 96 super -78 K/VA | 9000 CD iA -89 VA
Forester XT 2.5T -07 (modified) | #2020
96 V4 Super -77 1700cc
96L V4 -76, odottaa aikaa ja motivaatiota | 96 super -78 K/VA | 9000 CD iA -89 VA
Forester XT 2.5T -07 (modified) | #2020
Vanhoissa kajakeissa oli uutena usein antenni myös tyylikkäästi pitkin tuulilasin vasenta reunaa, kiinnike alhaalla ja ylhäällä eli antenni hyvin tuettu. Eli kiinnikkeet porattu vasempaan A-pilariin, ja antenni tuollaiseen korinmyötäiseen asennukseen suunniteltu, eli älkää ihmetelkö jos sellaiseen tyyppiin törmäätte. Ja sitten opetus: Yritin kerran itse asentaa, ja porasin tarvittavat reiät tuulilasin viereen seurauksella, että vaurioitin pilarin sisällä kulkevia sähköjohtoja. Seuraavaksi piti vetää uusia takavalojen piuhoja pitkin kynnyksiä.
Kotelosta
Selvisipähän sitten tuo kotelon/konsolin käyttökohde
Jostakin hyllylle aikanaan jäänyt moinen ja Philipsin merkeillä, jotenkin arvelin,että saattaisi kuuluakin kuuppaan, on vielä niin oudon mallinenkin. Pitäisi vaan vielä se kuuppa tai 95 hankkia jossain välissä
Radioitakin löytyisi pari vanhaa ASA-car-ulaa, voisi olla musiikillinen nautinto yhdestä paperikartioisesta ämyristä huimilla tehoilla syötettynä
Etukulmaan sijoitettu antenni on muuten ihan ok, mutta saattaa tietyillä nopeuksilla alkaa viheltää aika v-mäisesti.