Lähtee järki jarruasennuksen kanssa
Lähtee järki jarruasennuksen kanssa
Okei, nyt alan olla kypsä autojen räpläilyyn, koko päivän olen ollut ihmettelemässä jarruja ja mikään ei onnistu, ei niin mikään.
Nyt kun viimein sain sitten taottua tuolta 900:sta vinoon ja loppuunkuluneet palat irti, putsasin paikat ja olin laittamassa uusia paloja, eivät mahdu, no, pyörittelen männän sisään, sisempi pala menee ok, mutta ulompi ei mitenkään, eikä ole edes loogisesti mahdollista että tuo satulan ulompi osa siirtyisi milliäkään mihinkään suuntaan.
Nyt alkaa keittää siihen malliin, että lähtee kohta muutakin kuin työkalut seinille.

David Brown 990 '62 - Yleiskone
Tunturi CX700 - Työmatkakulkine
MB W203 '04 200 CDI
Tunturi CX700 - Työmatkakulkine
MB W203 '04 200 CDI
Kuinkas sattuikaan juuri tänään vaihdoin katsastusta varten etujarrusatulat. Purkamolta ostin kaksin kappalein joista toinen oli melko uusi koska kiiltoa oli vielä jäljellä. Toisesta "työnsin" vasaralla tätä ulompaa mäntää sisään ja kiersin sisemmän männän sisään. Tällöin pitäisi ulomman palankin mahtua koska männät ovat lähempänä toisiaan. Ainakin luulisin näin.
Joo, tuon huomasin, mutta kun on tuossa "rasvatussa" varasatulassa ja paikallaan olevassa täysin jumissa.. vääränpuolen satuloita kyllä löytyy jotka pelaa, väännetty on jo rautakangellakin, huomenna pitäis mennä lempäälään ja kaikki paskat telakalla perkele.
David Brown 990 '62 - Yleiskone
Tunturi CX700 - Työmatkakulkine
MB W203 '04 200 CDI
Tunturi CX700 - Työmatkakulkine
MB W203 '04 200 CDI
Auuuhhh.
Nyt ei kyllä tosiaankaan kuulosta hyvältä
Mene sinne sillalle ja kenkäse loputkin kaiteet nurin meukkaa että piti mennä rekalla nääkin kolhimaan pe***le
. Laske sitten hitaasti yhteen ja ota Olvi.
Joskus myös auttaa kun nukkuu yön yli. Autot korjaantuu joskus myös itsekseen
Nyt ei kyllä tosiaankaan kuulosta hyvältä

Joskus myös auttaa kun nukkuu yön yli. Autot korjaantuu joskus myös itsekseen

Kuultua:
Lentokaptenin kuulutus hiukka töyssyisen laskun jälkeen:
"Ladies and Gentlemen, it's happy hour. You just recived two landings for the price of one."

Nyt ei korjaudu itsekseen, tämän päivän saldoa :
Todettu kaksi viallista jarrusatulaa, en ole takaisin laittamassa
Vanhat palat aivan vinoonkuluneet ja osittain palasina
Parit jarruputkenpätkät poikki
Hermot paskana
Työkalut pitkin pihamaata (ovat tosin aina, nyt vain enemmän hajallaan)
Rikkinäinen rannekello, saabin takasivulasi (irtolasi sai osuman)
Säikähtänyt kaveri ja seinään paiskattu hiiri
Nyt unille, 04:00 postille ja aamun pikkutunneilla jonkinlainen ratkaisu mitä tehdä ja mihin, sitten en enää jaksa.
Todettu kaksi viallista jarrusatulaa, en ole takaisin laittamassa
Vanhat palat aivan vinoonkuluneet ja osittain palasina
Parit jarruputkenpätkät poikki
Hermot paskana
Työkalut pitkin pihamaata (ovat tosin aina, nyt vain enemmän hajallaan)
Rikkinäinen rannekello, saabin takasivulasi (irtolasi sai osuman)
Säikähtänyt kaveri ja seinään paiskattu hiiri
Nyt unille, 04:00 postille ja aamun pikkutunneilla jonkinlainen ratkaisu mitä tehdä ja mihin, sitten en enää jaksa.
David Brown 990 '62 - Yleiskone
Tunturi CX700 - Työmatkakulkine
MB W203 '04 200 CDI
Tunturi CX700 - Työmatkakulkine
MB W203 '04 200 CDI
Homma ratkesi raa-alla väkivallalla (väliaikaisesti), nyt on yksi vähemmän paska satula paloineen paikallaan, jos tuolla selviän lempäälän reissun niin olen tyytyväinen, ens viikolla hyvää aikaa syynätä jarruasioita, täytynee hakea muutama jarrusatulan korjaussarja ja itselle myöskin muutama keissi, jos vaikka tokenisi... phuuh 

David Brown 990 '62 - Yleiskone
Tunturi CX700 - Työmatkakulkine
MB W203 '04 200 CDI
Tunturi CX700 - Työmatkakulkine
MB W203 '04 200 CDI
mulla on ollu useammassa tuplaysissä satulat siinä kunnossa että ulompaa jarrupalaa ei saa vaihdettua. tosin en omista kahden metrin rautakankea, vipuvarsi olis kova juttu tossa, joka ei tietenkään poissulje sitä että satula on remontin tarpeessa. anyway, mun autoissa ongelma on ratkennut niin että joku ystävällinen kerhotoveri on auttanut satulan vaihdossa/rempassa tai sitten olen ehtinyt myymään auton 

Luca F #1724, ex-Saabisti vuosilta 2003-2013 (Saab 99 -71,75,76,77,77,78,78,79,80,84,84,84,84, Saab 900 -83,83,84,86,90,91)
Kyllä tuo vaikutti niin jumijamilta tuohon kunnossa olevaan, mutta vääränpuoleiseen satulaan verraten, että täytyy tutkia kyllä läpikotaisin, joten tässäpä suunnitelma :
Valkoinen liikenteeseen etulevyt ja kaikki palat + muutama letku ja se yksi satula vaihtamalla, sillä eteenpäin, ja sitten satkusta kaikki satulat pöydälle palasiksi, putsaus, kiillotus, rasvaus, kasaus ja takaisin uusien palojen kera.
Aamun ähellykseni palkittiin, olen siis jälleen päässyt 10km tuon patenttisatulan kanssa eteenpäin, jokainen edetty kilometri on pieni voitto
Edit: masennus laski pois, ja upotin taas kerran jonkinmoisen summan rahaa kärryjeni huoltoon, nyt on tulossa osia sen verran, että pitäisi saada kahden auton kaikki satulat huollettua, uudet palat satuloihin, letkuja ja putkiakin tuli tilattua varmuuden vuoksi, toivotaan nyt, että saisin tuon kestosuosikin (valkoinen) tielle taas, alkaa olla vieroitusoireita kun ei ole päässyt vääntämään rallirattia jämäkällä alustalla

SAAB
Älä ota sitä liian vakavasti. Autohan se vaan on. Kieltämättä omakin saapas on vaatinut aivan sairaan pitkää pinnaa, kun sitä olen kunnostellut. Nyt se on vihdoinkin usean vuoden jälkeen valmis. Taidan myydä pois.
Miekin tossa kattelin oman satkuni huoltovihkoa, johon olen kirjoitellut kaikki tekemäni huollot. Kokoajan harvenee merkinnät. Alkaako se auto olla oikeasti niin tikissään, ettei tartte mitään ihmeempiä remppoja tehdä? No, saapahan lopultakin keskittyä ainoastaan määräaikaishuoltoihin ja ajamiseen
No, ens katsastukseen pitää vähän hitsiä tarjota...

# 1771 - Mikko Mertanen
9-5 2,3T a vector -04 (KA) (Biopower), Renault Zoe ze40 -17 (kehonsiirrin)
Toyota Corolla STW 1,3M -99 (opetuslupa-auto)
exät, 99cc B201Tbo ja 900i, 9-5 2,3t se -98, 9-3 2,0t a -01

Kyllähän tuon luottopelin kanssa on paljon remonttia tehty, kansiremppa, vesipumppu, syyläri, jarruja vuosi sitten (pääsylinteri, tehostin), iskarit, jouset, sisustan siistimistä jne..
Kai senkin voi uutena ja ajamattomana myydä, kun vähän siistii ruosteita ja korjaa jarrut
Edit: ja vakavasti nämä on pakko ottaa, kun on tuo vähäinenkin leipä kiinni kulkupelistä, jotta töihin pääsee.
Kai senkin voi uutena ja ajamattomana myydä, kun vähän siistii ruosteita ja korjaa jarrut

Edit: ja vakavasti nämä on pakko ottaa, kun on tuo vähäinenkin leipä kiinni kulkupelistä, jotta töihin pääsee.
David Brown 990 '62 - Yleiskone
Tunturi CX700 - Työmatkakulkine
MB W203 '04 200 CDI
Tunturi CX700 - Työmatkakulkine
MB W203 '04 200 CDI
Okei, nyt menee ne hermot lopullisesti, ajattelin äsken mennä ja laittaa jarrut nippuun, vaikkei niitä etulevyjä ole vielä tullut hankittua, ja on se saatanan kumma kun ei edes rasvattujen, putsattujen ja huollettujen osien kanssa ala homma sujumaan, kaikki takertaa ja pistää hanttiin urakalla, naapurikin kehtasi vielä ilkkua autoista.
Paiskasin koko pöydällisen jarruosia pahvilaatikkoon ja tallin perälle, seisköön sitten siinä, mutta en kyllä ala tekemään tuolle enään mitään, alkaa olla se lopullinen loppuunpalaminen tuon kanssa aika lähellä.
Jotenkin vaan kaikki mihin kosken, hajoaa käsiin... nyt nappasen parit sauhut ja korjaussarjan ihan vain toipuakseni äskeisestä urheilusuorituksesta.
Edit: ja nyt ne hyvät neuvot kehiin, ja pian... jos joku haluaa olla kovasti avuksi, niin tarjolla olisi sorapihalla tehtävä jarruremppa (palojen vaihto ja jumitusten poisto), paskoilla työkaluilla ja loppuunpalaneen kaverin kera.
Jos tuot mukanasi uudet etujarrulevyt ja nekin vaihdat, saatan antaa palkkioksi kauniin metsänvihreän 99 L:n jos sen lupaat myöskin kunnostaa.
Osat pitäisi olla kasassa (n. 4 etujarrusatulaa, korjaussarjoja, palojen asennussarjat, uudet palat, etuletkut, etuputket, kuparitahnaa ja pari bisseä).