Mileo kirjoitti:Yrittäjällä on yleensä jonkunlainen mahdollisuus vaikuttaa siihen hintaan, jota tuoteistaan saa, markkinoiden ehdoilla tietenkin. Maatalousyrittäjä saa tuotteestaan tasan sen, mitä esim. Valio tai Lihakunta maksaa ( ainoastaan tuotteen laatuluokalla voi vaikuttaa hintaan ), markkinoilla ei sinänsä juurikin tuon tukijärjestelmän vuoksi ole merkitystä. Oikea markkinahinta ei voisi olla tuotantokustannuksia pienempi, silloinhan maatalouta ei suomessa olisi ja ruoka tuotaisiin sieltä, mistä sen halvimmalla saisi.
Jos oikea markkinahinta on tuotantokustannuksia pienempiä niin jotakin on tehtävä. Jos tuotantokustannuksia ei voi pienentää täytyy siirtyä kannattavampaan tuotteeseen.
Maatalous Suomessa ei sinänsä ole mikään itseisarvo, aivan yhtä hyvin voisi pitää tärkeänä vehnän viljelyä Inarissa. Tiettyjen tuotteiden tuottaminen täällä on kannattavaa ilman tukia, tuotetaan siis niitä. Se että tuotetaan väenvängällä mahdollisimman paljon kaikkea ei ole kansantaloudellisesti järkevää.
Mileo kirjoitti:Maataloustuethan maksetaan valtion tuloverotuotoilla, joten kaikkein köyhimmät ei niihin talkoisiin osallistu, mutta voivat kuitenkin ostaa kaupasta vähän halvempaa ruokaa, koska tuottajalla on tukien ansiosta mahdollisuus myydä tuotteensa alle tuotantokustannusten. Eli tuetaan siinä muitakin kuin viljelijöitä ja kyllä minun verovaroista menee turhempaankin.
Todellisuudessa se halvin ruoka ei kuitenkaan ole sitä verovaroin tuettua vaan sitä joka tulee sieltä missä olosuhteet tukevat sen tuottamista. Esim uuden sadon sipulit ovat halvempia laivattuna Uudesta Seelannista Suomeen kuin lähitilalta tukun kautta kauppaan kuskatut. En keksi yhtään syytä ostaa suomalaista tomaattia jos hollantilainen on puolet halvempaa. Kotimaisten elintarvikkeiden laatu ja puhtaus ovat kuitenkin vain tarkoitushakuinen myytti... euroopassa kaikki toimivat samojen määräysten mukaan.
Mileo kirjoitti:Se on sitten vaikeammin järjellä perusteltava asia, että niistä meidän verorahoista tuetaan myös vaikkapa ranskalaista viljelijää, eli vaikka ruoka tuotaisiin ulkomailta, niin maataloustukea maksettaisiin silti.
Ei se ranskalaisen maanviljelijän tukeminen ole sen vaikeammin perusteltavaa kuin suomalaisenkaan. En ainakaan itse tunne sen kummempaa yhteenkuuluvuutta pohjalaisen maanviljelijän kuin ranskalaisen maanviljelijänkään kanssa. On yksinomaan järkevä kuvio yrittää euroopan tasolla ohjata maataloutta tuottamaan oikeita tuotteita oikeissa paikoissa.
Mileo kirjoitti:En kyllä usko, että oma työnantajanikaan olisi enää pystyssä ilman tekesiä, finnveraa ynnä muita "vuorineuvosten sossuja".
Saattaa olla, mutta Tekes, Finvera yms tukevat pääsääntöisesti vain kannattavaa toimintaa. Toimintaa, jonka voidaan olettaa alkavan tuottamaan ennemmin tai myöhemmin. Ne eivät syydä veronmaksajien rahoja toimintaan, joka vuodesta toiseen kituu kannattamattomuuden rajoilla ja työllistää lähinnä nimellisesti.