Kannanpa itsekin korteni kekoon kun on näin mehevä aihe
Entinen koulukaveri oli muuttamassa rivitaloyksiöstään pois ja itse taas olin etsimässä itselleni kämppää. Tiesin kyllä ennestään, että naapurin keski-iän ylittänyt, väkijuomiin menevä pariskunta oli omalla tavallaan iloluontoista ja isoäänistä mutta arvelin, että kun noita on jonkin verran töissäkin nähnyt, niin kyllä minä nyt sen verran "elämän ääniä" kestän, vaikka kaveri kertoikin, että loppuajasta oli takonut taloon yörauhaa junttaamalla pesäpallomailalla seinään.
Väärässäpä olin.
Aluksi kaikki meni ihan ok, naapuri kävi esittäytymässä ja rivari oli kaikin puolin miellyttävä paikka asua, mutta pikkuhiljaa se touhui siitä villiintyi.
Kulunvalvonta oli aukotonta, siitä ESMI:n insinööreilläkin olisi opeteltavaa: yleensä ennen kuin oma ovikello soi, kuuli jo kun seinän takaa alkoi kuulua kiirehtivää kopinaa ja ovi paukahti auki. Jostain syystä minun ovikello triggeroi naapurin huutelemaan kissaansa oven pieleen ja utelemaan vierailta että ketäs nämä oikein on. Kissan nimi vaan vaihtui yleensä tilannekohtaisesti, mutta kyllä se olemassa oli, siitä ei ollut epäilystäkään - mikäpä muukaan minun matot olisi takapihalla käynyt merkkaamassa reviirikseen

Kulunvalvontaraportit joutui sitten yleensä kuuntelemaan seinän läpi (halusi tai ei), kun nämä suutuspäissään noituivat toisilleen millainen huoripukki ja roisto tuo naapurikin on, "ku siellä on käynyt jo kaksi eri naista tässä kuussa." Voivodivoi kun toisilla on liikaa aikaa... Olipa tuo kerran aamukuudelta keittiön ikkunan takana pyllistelemässä kun itse olin tulossa töistä.
Arkipäiväisempiä episodeja olikin sitten räyhääminen (toisilleen tosin) ja se, että yöaikaan joku kävi töhkiksestä nokkimassa polttamiskelpoiset tumpit. Siinä, missä matti meikäläisen puhekuplassa on välimerkki, näillä oli kirosana. Iso kirosana. Välillä taas sitä joutui kuuntelemaan näiden toisilleen liruttelemia suoranaisia hempeyksiä, kuten "sinäki saatara olit lapsena niin ruma että sinut pantiin sängyn alle piiloon kun tuli vieraita käymään!"
Eräänä aamuna seitsemän aikaan ovikello sitten soi, ja kukas siellä muukaan kuin naapurin isäntä sähkölasku kourassa huutaen kuin hyeena, että "kaksi sataa tähän kouraan kun oot ¤#(&/!! varastanut meiltä sähköä!" Rahat jäi saamatta mutta posti toi naapurille kirjallisen huomautuksen taloyhtiön hallitukselta. Siitä seurasikin peräti kahden viikon hiljainen (ja kuiva?) kausi, mutta pikkuhiljaa elämä palaili taas omille uomilleen. Sen kerran taisi olla myös hiljainen kausi, kun pariskunnan isäntä oli kusaissut kahvipannuun kun ei ollut lokoiltultaan jaksanut vessaan mennä. Silloin isäntäkin oli hiljaa kun rouva piti vuorisaarnaa. Kerrankos tuota nyt laiskottaa. Kerran kylille lähtiessään rouva tosin uhosi olevansa matkalla poliisilaitokselle tekemään rikosilmoitusta, kun "joku naapuri" oli tehnyt heistä aiheettoman ilmoituksen isännöitsijälle. Ketä lie tarkoittanutkaan, ne kun asui päätykämpässä ja minä olin niiden ainoa seinänaapuri. Rikosilmoituksesta ei kyllä ole kuulunut mitään.
Samainen rouva jaksoi myös pariinkin kertaan reuhata meikäläisen seinän sisään piilottamasta, sähköä varastavasta piipittävästä laitteesta (josta on sittemmin tullut kaveriporukassa oikea kulttilaite, mitä ei vaan kukaan ole koskaan nähnyt mutta kaikki haluaisivat saada omakseen), sillä kyllähän hän nämä jutut tietää, kun entinen mieskin oli sähkömies (ei muuten ollut, mutta eihän se sitä minun tiennyt tietävän). Välillä tiemmä joku naputti yhtäjaksoisesti niiden seinään, välillä mitä milloinkin. Välillä taas kehuttiin kuinka kelpo naapuri heillä nykyään on, varsinkin kun "se entinen oli täysi roisto." Eipä ne minun nimeä tosin koskaan paria päivää kauemmin muistaneet, joten varmaan kyse oli yhdestä ja samasta pahiksesta: minusta.
Tällaista elämää minä kuuntelin parisen vuotta mutta loppujen lopuksi kävi kuitenkin niin onnellisesti, että vuokraemäntäni pisti osakkeen myyntiin ja minä kuulin tyhjillään olevasta, isommasta asunnosta joten oli kaksi (!?) hyvää syytä vaihtaa kämppää. Ja autokin vaihtui Saabiin

Että on näitä. Jostain syystä
http://www.kyttaajat.net :n jutut eivät jaksa enää hetkauttaa
Mutta sen tuosta oppi, että pienelle talonyhtiölle omassa osakkeessa asuva häirikkö on vaan aikamoinen rasite. Siitä kun ei pääse eroon ihan tuosta vaan niin kuin vuokralaisesta, vaikka aihetta olisikin.