Aika paljastavia kuvia tuo Heka on laittanut esille. Oli näköjään ilmestynyt tänne foorumiin uusia tarkkoja kuvia koneesta ja mm. kiinnikkeistä sillä aikaan kun olen ollut täältä poissa. Onneksi kaikki "salaisuudet" ei kuvista paljastu

No toisaalta ei montaa samanlaista autoa tule vastaan niin ei sillä suurta väliä.
Tänään piti ajaa kone lämpimäksi, sisäänajaa nokka ja tehdä kannelle jälkikiristys. Meistä riippumattomista syistä homma jäi vielä ensi viikkoon.
Paljon on ollut meillä mutkia matkassa, kun ei vielä ole kuin yksi testipäivä takana ja sekin vakiolaatikolla ilman lukkoa sekä tukkoisella bensaputkella. Hiukan jo polttelee päästä testaamaan, toivottavasti nyt toimivaa, yhdistelmää.
Tuo kisalaatikko tuntui noin paikallaan testattuna varsin soivalta peliltä ja on kuulemma tuon koneen kanssa erinomainen yhdistelmä. Eikä tarvi sotkea kytkintä joka välillä kun saa heittää vaihteet suoraan silmään. Lukon kireyskin säädettiin nyt niin, että saadaan tuhannesosasekunnin hyödytkin mutkista lähdettäessä... Kiitoksia vielä Vaajakoskelle avusta laatikon kasaamisessa. Ammattimies on aina ammattimies.
Kommelluksilta ei taaskaan ensikäynnistyksessä vältytty. Koneen asennus ja paikalleen laitto alkaa mennä jo meiltä sujuvasti kun molemmilla on muotoutunut selkeät roolit (kuka kiristää minkäkin mutterin). Kaikki oli paikoillaan ja momenttiin kiristettynä, mutta sitten ei ollutkaan akussa virtaa (klassinen erhe). Odoteltiin sitten 30 minuuttia latautumista ja sen jälkeen kone käynnistyi kuin palmun alta.
Kiristän tästä vielä vähän...