Reunaehdot: Siis lähinnä huomioitu , jotta voi ajella yleisilläkin teillä
1. Hyvin spuulaava ja riittävästi henkivä, näyttävä..
2. Mahdollisimman paljon vakioon perustuva eli halpa ja vähiten työllistävä esim korjauksissa, puruissa, katsarille mennessä jne..
3. Osien vahdettavuus mahdollisimman helppoa esim katsastukseen
4. Vanhojen osien hyödyntäminen, ei saa olla häiritsevän äänekäs
5. Toimintavarma
elikkäs:
Ratkaisuehdotukset reuna- ehtoihin:::
1. 3” alkupää eli DP, vain hitsaten voi tehdä hyvän. Rosterista tulee sellainen oljenkellertävä sävy kuumettuaan, voinee joku ratareiska saada sinertämäänkin ??
2. Oli katillinen tai ei niin pyrkimys on, jotta katin takaliitos/ vaimentajan etuliitos on vakio.
Katillisessa sama laippaliitos, katittomassa vaimentajan eteen minimipätkä putkea, jossa vakio muhviliitos ja laippa kulmamuutoksen / kiertymisen salliva katin etuliitoksen mallinen laippaliitos.
Supistukset ovat siis turbon laipan lähdössä ja DP:n takapään liitoksessa siihen laippaan.
3. Laippaliitokset ovat hyviä helpon vaihdettavuuden takia ( kun takapää hajoaa tai kattia pitää vexlata katsarille.)
2.1 litran koneessa on myös samoja 4- pulttisia laippoja kuin turboputkessa. Katillisen väliputki maksaa n. 20, siitä voi ottaa laipan/ tehdä sen tumppiputken. Vanhat laipat käyvät usein ihan hyvin kuntonsa puolesta tiivistyspinnaltaan, vaikka ovatkin kovin ryytyneen näköisiä muilta osin minne happi on päässyt vaikuttamaan. Hydrauliikan klemmarit ovat muuten laadukkaita ja ne käyvät hyvin sekä turbon ilmaputkien että pakoputkien liitoksiin. happoiset ovat vaan aika arvokkaita lie jotai 3--4 kertaa mustan hinta elikkäs jotain 20 kipale. happosen kun pistää niin ei muutu miksikään , kestävät isältä pojalle.
4. En usko rosterisen olevan sen äänekkäämpi kuin mustastakaan tehty, rosterista saa vaan kevyemmän/ joustavamman, koska siihen löytyy yleisesti ainepaksuutta n. 1,5 mm. Mustat mutkat ovat yleensä paljon paksumpia. Keveys ei rasita ainakaan kannakoiteja niin pajoa.
5. Kaikki osat rihdataan tarkkaan paikoilleen ja katsotaan että välystä on varsinkin moottorin heilumissuunnassa optimaalisesti ( esim. kiertymissuuntaan aavistus enemmäni ??) molemmin puolin, HEFTATAAN hyvin paikoillaan. Katkaisut merkataan esim kiertämällä paperi putken ympäri ja tussilla, siten saat suoran katkaisulinjan. se taas antaa parhaan hitsin, ei tule niin paljoa partaa sisäpintaan ( migillä). Migillä ja mustalla langalla voi ihan hyvin heftata ja mielestäni hitsatakin, koska se musta seostuu siihen rosteriin ja ei pahemmin ala punoittaa. Jos ei oo Mig rosterilankaa niin voi tietty rosteripuikollakin vetää vaikka jälkikäteen päälle ( jos häiritsee estetiikkaa), muutoin puikko räkii pahasti partaa sisään ja huonontaa virtausominaisuuksia.
Kun on heftattu niin osat pois ja hitsit pääsee tekemään kunnolla irrallaan. Muut heftit ensin, kulmanmuutoksen salliva rengastiivisteen laippaliitos viimeksi ( laippaliitosten pitää olla kiinnivedettyjä lopulliseen asentoon, sillä laipan pultit eivät jaksa vinossa olevaa laippaa yhtään oikaista . Koko putki lämpölaajenee jotain 10 mm luokkaa ( rosteri n. 2 mm / 100 °C/ metri), eli noin 5--10 mm välin voi kuvitella takaosan liitokseen, siten kannakekumien rasitusta saa minimoitua.
Orkkis tukijuttu vaihdelaatikon kylkeen kandee modata kuntoon, varsinkin jos ei laita sitä joustoliitintä. Muuten voi rytkyttää ja väsyttää turbon laipan palasiksi.
Jos ei hengitä mukamas tarpeeksi, niin voi vaihtaa takapöntön läpihenkiväksi. Alkupää turbon nopealle heräämiselle on tärkeämpi kiihdytykseen, loppupäässä kaasu jo jäähtyy/ supistuu esim puoleen alkulämpötilastaan ja siten virtausvastus takapäässä ei ole niin suuri.
Lambdojen porauksiin kandee varautua etukäteen, koska vaativat jotain olikohan 18 mm reiän, ne ei joka taloudessa onnistu helposti ihan käsiporilla eikä emännän yleiskoneillakaan.
