Kotipoliisit
Re: Kotipoliisit
Tuosta ylempää:
Kerrataan nyt vielä Finlex TLA 22§:stä: 2) Vihreä valo osoittaa, että ajoneuvo saa sivuuttaa pääopastimen ja pysäytysviivan. Vihreästä valosta huolimatta kuljettajan on annettava esteetön kulku jalankulkijalle, joka asianmukaisessa järjestyksessä on astunut tai astumassa suojatielle. Risteyksessä kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä myös risteävää tietä ylittävää polkupyöräilijää, mopoilijaa ja jalankulkijaa. Vasemmalle kääntyvän kuljettajan on lisäksi väistettävä vastaantulevaa liikennettä.
Eli: Jos suojatietä ennen on autoille liikennevalot, ja ne näyttää vihreää, on väistettävä suojatietä pitkin ylittävää vaikka olisikin oikeutettu ajamaan. Typeräähän sinänsä on suojatietä lähteä ylittämään jos myös jalankulkijoille on valot. Jos näyttää punaista, ei mennä.
Joissakin paikoissa on ollut outoja yhdistelmiä valojen vaihtumisille, esim. Kauhavalla voi ylittää kävellen suojatien samaan aikaan kuin samaan suuntaan menevä auto saa ajaa suoraan tai kääntyä oikealle. Taksit ei säännöistä piittaa vaan ajavat sokkona sinne oikealle vilkkua näyttämättä valoista, mutta jos minua tönäisee (kuka tahansa, autolla) kun vihreillä suojatietä ylitän niin johan tulee kallis lasku.
Johan terve maalaisjärkikin sanoo ettei kenenkään päälle saa ajaa... (vai onko jonku mielestä suojatietä ylittävien tappaminen jotenki oikeutettua?)

Ei tässä nyt siitä olekaan kyse. Jos risteys on ajettu tukkoon voi hyvin olla tilanne että risteyksen jälkeen olevalla suojetiellä palaa jo vihreät kun autoja on vielä risteyksessä.Alihankkija kirjoitti: Löytyykö jostain valo-ohjattu risteys jonka yhteydessä ei suojatiellä ole valo-ohjausta ?
Ja kääntyvien suhteen pitää myös muistaa että suojatiellä palaa vihreät samaan aikaan kuin suojatien yli ajaville kääntyville autoille.
Re: Kotipoliisit
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200901 ... 6_ul.shtml
Lainvartijaksi haluava 14-vuotias poika huijasi Chicagon poliisit uskomaan olevansa yksi heistä ja pääsi partioautoon päiväksi.
Richardsonin äidin mukaan kyseessä oli jo kolmas kerta, kun poika oli tekeytynyt poliisiksi

Useasti täällä tulee esiin nimittely kotipoliisi. Onko mielipiteitä, miten se oikeasti määritellään ? Onko kotipoliisi se joka ei päästä ruuhkassa tunkevaa idioottia ohi ? Vai se joka ilmiantaa poliisille tyypin joka kolhi jonkun toisen autoa ? Itse tunnustaudun kotipoliisiksi molemmissa em. tapauksissa, onko muita ?
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 8096
- Liittynyt: Ti Heinä 15, 2003 06:09
- Paikkakunta: Ihmiskunnan kehto: Paippinen
Re: Kotipoliisit
Ei.wesku kirjoitti: Itse tunnustaudun kotipoliisiksi molemmissa em. tapauksissa, onko muita ?
-Ville
-Sähkövatkain model Y -24
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84
-Sähkövatkain model Y -24
-A6 Avant 2,7T Biturbo Q -01 TipTr, status: ajokiellossa.
-Luottopeli Audin porsiessa: Pösö 307 1.6 -03 ja pihakoristeena Saab 900 T8 5D -84
-
- "Hölösuu"
- Viestit: 3011
- Liittynyt: Su Kesä 20, 2004 17:39
Re: Kotipoliisit
Mitähän ihmettä sinä oikein höpöttelet. Vihreä valo ei sinänsä velvoita mihinkään, mutta ei se myöskään oikeuta mihinkään muuhun kuin "sivuuttamaan pääpastimen ja pysäytysviivan. Kaikki muut risteysajoon, yleiseen varovaisuuteen ym. ym. liittyvät velvollisuudest ovat voimassa. Vihreä valo ei vapauta mistään vai lukeeko siellä?wesku kirjoitti:määrää pysähtymään tiettyyn kohtaan, vihreä taas ei määrää pysähtymään. Vihreä ei missään tilanteessa velvoita mihinkään tai "edellytä" mitään, punainen taas velvoittaa. Toivottavasti ymmärrät nyt että väreillä on eroa![]()
Yhteistä värille kuin värille on toki se että ne ovat voimassa vain pääopastimen tai pysäytysviivan kohdalla eikä sen jälkeen. Eikä sitä ole laissa mitenkään yksiselitteisesti laissa mainittu miten väistämisvelvollisuus määräytyy kun risteyksessä on useampia eri suuntiin menevilä jotka ovat jokainen tulleet vihreillä risteykseen. Ruuhkatilanteiden ja tukkoon ajettujen risteysten ongelmista näissä epäselvyyksissä on lähinnä kyse.
Jos risteävälllä tiellä on yhtenäinen jono tukkimassa risteystä ja sinulle vaihtuu vihreä valo, oletko täysin varma että voit mennä tunkemaan jonoon väliin ? Ja oletko täysin varma ettei tuollaisessa tilanteessa olisi kärkikolmioista tai oikealta tulemisessa mitään merkitystä ? Muista että sillä ei ole enää risteyksessä ollessa ainakaan lakitekstin mukaan mitään merkitystä mikä valo milläkin hetkellä palaa. Jos pääset vihreillä eteenpäin pysäytysviivan/pääopastimen kohdalta mutta risteys ei ole vapaa on täysin hämärän peitossa kenen tulisi väistää ja ketä.
Liikennevalot
22 § (15.11.2001/1011)
2) Vihreä valo osoittaa, että ajoneuvo saa sivuuttaa pääopastimen ja pysäytysviivan.
Ja mitä tulee risteyksessä seisomiseen "ruuhkassa" niin laki velvoittaa näin:
15 §
Väistämisen osoittaminen. Ajo risteykseen
Lähestyessään risteystä tai sinne ajaessaan kuljettajan on sovitettava ajotapansa niin, ettei risteävän tien liikenne häiriinny, jos ajoneuvo joudutaan pysäyttämään risteykseen.
Eli risteykseen ajavalla on yksiselitteisesti vastuu siitä että risteävän tien liikenne ei häiriinny. Mikähän tuossa vielä voi olla epäselvää.
9000CS 2,3
Re: Kotipoliisit
Jos risteyksessä on valo-ohjaus päällä EI kärkikolmioita tarvitsee noudattaa. Tätä liikennemerkin "toissijaisuutta" ei käsittääkseni ole olemassakaan vaan liikennemerkin antama etuajo-oikeus tulee voimaan vasta silloin, kun valo-ohjaus ei ole päällä.
Ja kaikkihan tuntee sen, että vihreällä nuolella kääntyessä ei ole mitään väistämisvelvollisuuksia. Ja itse tiedän paljon risteyksiä joissa on vihreällä nuolella ajaville myös kärkikolmio, mutta se ei ole voimassa jos valo-ohjaus on päällä. Ja oletteko muuten huomanneet, että vihreällä nuolella on suojatielle päällä punaiset
Se mitä tulee noihin vihreävalo punainenvalo tilanteisiin niin perusajatushan on, että risteystä ei saa tukkia. Eli ihanteellinen tilannehan olisi, että jos näkee siellä minne on menossa liikenteen "ruuhkautuvan" jäisi tällöin menemättä sinne risteykseen. Toki risteysalueellahan siinä ollaan jo (se alkoi 5 metriä ennen risteystä).

-dimebak-
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
Re: Kotipoliisit
Se kuka niiistä useammasta risteyksessä olevasta risteävän tien liikennettä häiritsevistä väistää toisiaan. Tieliikennelaki ei yleensäkään anna selkeätä ratkaisua tilanteisiin joissa kaikki osapuolet ovat ajaneet sääntöjen vastaisesti.Saappi Kuski kirjoitti: Eli risteykseen ajavalla on yksiselitteisesti vastuu siitä että risteävän tien liikenne ei häiriinny. Mikähän tuossa vielä voi olla epäselvää.
Viimeksi muokannut wesku, Su Helmi 07, 2010 11:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Kotipoliisit
Ei ole kuitenkaan kiellettyä ylittäää katua vaikka ei olisi suojatietä ja valoja, kääntyvä auto väistää jalankujkijoita vihreästä valosta huolimatta.dimebak kirjoitti: Ja kaikkihan tuntee sen, että vihreällä nuolella kääntyessä ei ole mitään väistämisvelvollisuuksia. Ja itse tiedän paljon risteyksiä joissa on vihreällä nuolella ajaville myös kärkikolmio, mutta se ei ole voimassa jos valo-ohjaus on päällä. Ja oletteko muuten huomanneet, että vihreällä nuolella on suojatielle päällä punaiset![]()
Re: Kotipoliisit
Kääntyvä auto väistää, jos pystyy / ehtii. Väistämisvelvollisuutta ei ole, mutta toisaalta ei myöskään sitä yliajo-oikeutta.wesku kirjoitti:Ei ole kuitenkaan kiellettyä ylittäää katua vaikka ei olisi suojatietä ja valoja, kääntyvä auto väistää jalankujkijoita vihreästä valosta huolimatta.dimebak kirjoitti: Ja kaikkihan tuntee sen, että vihreällä nuolella kääntyessä ei ole mitään väistämisvelvollisuuksia. Ja itse tiedän paljon risteyksiä joissa on vihreällä nuolella ajaville myös kärkikolmio, mutta se ei ole voimassa jos valo-ohjaus on päällä. Ja oletteko muuten huomanneet, että vihreällä nuolella on suojatielle päällä punaiset![]()
Näistäkin tilanteista varmaan ennakkotapauksia riittää, kun jalankulkija on tuntenut itsensä teiden kuninkaaksi ja lähtenyt ylittämään tietä punaisilla. Aika hasardia toimintaa varsinkin talviliukkailla.
Re: Kotipoliisit
Itse ajan aina (tai niin paljon pystyn) sääntöjen mukaan ja aina olettaen, että näin myös muutkin tekevät. Jos joku harrastaa tuota ylimenemistä niin, että joudun jarruttamaan niin aina makaan äänimerkillä. Kato wesku sellainen on ku suojatie tien ylittämiseen. Ja sikäli mikäli ku oikein muistan niin sitä on käytettävä jos sellainen/sellaisia on.Azanovix kirjoitti:Kääntyvä auto väistää, jos pystyy / ehtii. Väistämisvelvollisuutta ei ole, mutta toisaalta ei myöskään sitä yliajo-oikeutta.wesku kirjoitti:Ei ole kuitenkaan kiellettyä ylittäää katua vaikka ei olisi suojatietä ja valoja, kääntyvä auto väistää jalankujkijoita vihreästä valosta huolimatta.dimebak kirjoitti: Ja kaikkihan tuntee sen, että vihreällä nuolella kääntyessä ei ole mitään väistämisvelvollisuuksia. Ja itse tiedän paljon risteyksiä joissa on vihreällä nuolella ajaville myös kärkikolmio, mutta se ei ole voimassa jos valo-ohjaus on päällä. Ja oletteko muuten huomanneet, että vihreällä nuolella on suojatielle päällä punaiset![]()
Näistäkin tilanteista varmaan ennakkotapauksia riittää, kun jalankulkija on tuntenut itsensä teiden kuninkaaksi ja lähtenyt ylittämään tietä punaisilla. Aika hasardia toimintaa varsinkin talviliukkailla.
Azan kanssa kyllä samoilla linjoilla tuon hazardisuuden kanssa.
-dimebak-
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
Re: Kotipoliisit
Tilanne jossa on suojatie ja näyttöä siitä että jalankulkija lähti punaisilla on toki selvästi jalankulkijan syyllisyys. En tarkoittanut edellisessä punaisia päin kävelemistä vaan tilannetta jossa on kääntyjille vihreä ja jalankulkija ylittää tietä paikassa jossa ei ole suojatietä eikä jalankulkijan valoja.Azanovix kirjoitti: Kääntyvä auto väistää, jos pystyy / ehtii. Väistämisvelvollisuutta ei ole, mutta toisaalta ei myöskään sitä yliajo-oikeutta.
Näistäkin tilanteista varmaan ennakkotapauksia riittää, kun jalankulkija on tuntenut itsensä teiden kuninkaaksi ja lähtenyt ylittämään tietä punaisilla. Aika hasardia toimintaa varsinkin talviliukkailla.
Viimeksi muokannut wesku, Su Helmi 07, 2010 19:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Kotipoliisit
V***u en todellakaan ole tuota kirjoittanut! Opettele quottaamaan!wesku kirjoitti:Tilanne jossa on suojatie ja näyttöä siitä että jalankulkija lähti punaisilla on toki selvästi jalankulkijan syyllisyys. En tarkoittanut edellisessä punaisia päin kävelemistä vaan tilannetta jossa on kääntyjille vihreä ja jalankulkija ylittää tietä paikassa jossa ei ole suojatietä eikä jalankulkijan valoja.dimebak kirjoitti: Kääntyvä auto väistää, jos pystyy / ehtii. Väistämisvelvollisuutta ei ole, mutta toisaalta ei myöskään sitä yliajo-oikeutta.
Näistäkin tilanteista varmaan ennakkotapauksia riittää, kun jalankulkija on tuntenut itsensä teiden kuninkaaksi ja lähtenyt ylittämään tietä punaisilla. Aika hasardia toimintaa varsinkin talviliukkailla.
-dimebak-
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
9-5 Aero Wagon 2004, käyttökinneri
Entiset: 99GL 2D 1980, 900T16 5D 1992 ja Opel Vectra Voyage 2001
Re: Kotipoliisit
Anteeksi väärä nimi lainauksessa, muutin oikeaksi.dimebak kirjoitti: V***u en todellakaan ole tuota kirjoittanut! Opettele quottaamaan!
Re: Kotipoliisit
Sellaisessa tilanteessa tuskin on vihreää nuolivaloa. Vai pystyykö joku osoittamaan paikan, josta moinen kombinaatio löytyy?wesku kirjoitti:Tilanne jossa on suojatie ja näyttöä siitä että jalankulkija lähti punaisilla on toki selvästi jalankulkijan syyllisyys. En tarkoittanut edellisessä punaisia päin kävelemistä vaan tilannetta jossa on kääntyjille vihreä ja jalankulkija ylittää tietä paikassa jossa ei ole suojatietä eikä jalankulkijan valoja.
Kun on jaksettu viilata siitä vihreän valon merkityksestä, niin viilataan myös kärkikolmiosta: se ei anna etuajo-oikeutta, vaan väistämisvelvollisuuden.dimebak kirjoitti:Jos risteyksessä on valo-ohjaus päällä EI kärkikolmioita tarvitsee noudattaa. Tätä liikennemerkin "toissijaisuutta" ei käsittääkseni ole olemassakaan vaan liikennemerkin antama etuajo-oikeus tulee voimaan vasta silloin, kun valo-ohjaus ei ole päällä.
Mä voin soittaa poliisille jos näen jotain tapahtuvan, mistä on aihetta soittaa poliisille. Jos joku ajaa mua kovempaa niin se menee halutessaan ohi, oli ruuhka tai ei - ainoastaan vaarallisista ja oikean kautta (joo, menen moottoritielläkin ohi asti ennenkö palaan oikealle kaistalle, en kiilaa suoraan ohitetun eteen, joillekuille nämä sekunnit ovat elämän ja kuoleman kysymys) suoritetuista ohituksista nyrpistelen.wesku kirjoitti:Useasti täällä tulee esiin nimittely kotipoliisi. Onko mielipiteitä, miten se oikeasti määritellään ? Onko kotipoliisi se joka ei päästä ruuhkassa tunkevaa idioottia ohi ? Vai se joka ilmiantaa poliisille tyypin joka kolhi jonkun toisen autoa ? Itse tunnustaudun kotipoliisiksi molemmissa em. tapauksissa, onko muita ?
Salaisen agentin työ on vaivalloisempaa kuin trigonometristen yhtälöiden soveltaminen käytännön höpsismiin.
-Agentti Tuplanolla
-Agentti Tuplanolla